perjantai 10. huhtikuuta 2020

Se on tehty!



Hieno kohtaus elokuvasta, joka ei ole tarkalleen ottaen ortodoksinen tulkinta. Se kuitenkin tavoittaa jotain, mitä moni puhdasoppinenkaan teos ei usein saavuta. Kun Jumala kerran syntyi mieheksi ja eli ruumiillisen elämän, hän ei jäänyt enää vain toispuoleiseksi. Myös liha kärsimyksineen tuli pyhitetyksi ja siten osaksemme tuli hirveä kutsu: jokaikisen on seurattava Jeesus Kristusta kuolemaan, kukaan ei mene ikuiseen elämään paitsi ristin kautta.

Tarina osoittaa, että tämä kutsu on liki mahdoton. Itse Jeesus pelkäsi sitä, hän olisi ottanut mitä tahansa paitsi sen. Miten sanoinkuvaamaton tuska voisi meidät viedä kohti pelastusta? Minä en sitä ymmärä, kukaan ei sitä ymmärrä. Totuus on kuitenkin mitä se on. Jeesus oli ensimmäinen ja viimeinen, joka teki ratkaisunsa vain oman tahtonsa kautta. Me muut voimme seurata perässä vain, koska hänen päätöksensä teki sen mahdolliseksi. Tavalla tai toisella me astumme kuoleman porteista aikanamme. Kysymys on, raahataanko meidät sisään vai astummeko kynnyksen yli itse?

4 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Katsoin elokuvan sen tullessa televisioensi-iltaansa. Mieleen jäivät alkutekstien sanat:
"Tämä elokuva ei perustu evankeliumiin, vaan Nikos Kazantzakisin romaaniin".
Leffasta nousi kuitenkin taivaankorkea älämölö, mutta Kazantzakisin jo vuonna 1946 ilmestynyttä romaania ei sen sijaan kukaan vaatinut pois kirjastoista. Outoa oli se.

Kuuntelinpa sitten Kansan Radiota asian tiimoilta. Eräs miespuolinen soittaja jollotti jolisevalla äänellä elokuvan syntisyyttä ja rienausta:
Jeesus harrastaa seksiä Neitsyt Marian kanssa!
Toimittajat kysyivät, eikö sittenkin Maria Magdaleenan?

Eeeii, jolisi mies, vaan oman äitinsä, Neitsyt Marian kanssa!
Toimittajat kysyivät, onko mies katsonut kyseistä elokuvaa?
Eeeii eikä aaaiokaaan sellaista syyyntiä kaaaatsoa missä Jeesus harrastaa seksiä oman äitinsä kanssaaaa...

Toimittajat keskeyttivät ja kehottivat miestä katsomaan elokuvan; se saattaisi antaa hänelle toisenlaisen näkökulman.
Jolina vain jatkui:
Eeeeiii varmasti katso sellaista syyyntiä missä Jeeeesuuus harastaa seeeeksiä oman äitinsä kanssa...
Toimittajat toivottivat hyvää päivänjatkoa ja seurava soittaja, olkaa hyvä!

Vähän turhan monelle vaikuttaa tämä meidän jälkiteollinen tietoyhteiskuntamme olevan hieman liian vaikea paikka.

Lauri Stark kirjoitti...

Kuulostaapa hedelmälliseltä keskustelulta. Mikäs sen stimuloivampaa kuin vanha kunnon INTTÄMINEN!!

Anonyymi kirjoitti...

Jeesus-vainaa oli ainakin näin historiallisessa mielessä olemassa, kysymys vaan kuuluukin pitävätkö hänen ihmetekonsa paikkaansa? Pontius Pilatus ainakin pesi kätensä oikeassa kohdassa. Rooman imperiumissa oli tuolloin tapana ristiinnaulita rikollisia, Spartacuksen orjakapina jne. Onko kukaan heistä tuhansista noussut marttyyriksi?

Maailmassa on ollut ennen Jeesusta jo monta uskontoa, kuten muinaisilla egyptiläisillä, kreikkalaisilla & roomalaisilla. Joten he eivät voineet uskoa Kristukseen. Ovatko he sitten vääräuskoisia ja joutuvat täten kuoltuaan hvettiin?

Ironisinta tässä Kristinuskossa on ollut roomalais-katolisten pappien osuus keskiajan prostituutiossa (rahahan ei haise!), anekaupassa ja nyt nykyäänkin kuoropoikien kaa sekstailussa, siis huom. poikien ei naisten. Montako Ave Mariaa pitää lausua jotta saa syntinsä anteeksi?

Tämän vuoksi ja erään nimeltä mainitsemattoman punapäisen papittaren ansiosta olen eronnut luterilaisesta kirkosta, suosittelen.

Jos ja kun muualta maailmankaikkeudesta löytyy älyllistä elämää, mihin he uskovat ja ovatko he oikeassa ja me väärässä? Kas siinäpä kysymyksiä pohdittavaksi.

Allekirjoittanut ei ole ateisti vaan pikemminkin agnostikko, uskon johonkin universaaliin korkeampaan voimaan mikä se sitten lieneekään. Mutta toi paavien pervoilu vei jotenkin meikäläisen uskon Kristinuskoa kohtaan, sorry no bonus & game over.


- Soomepois Eestist -

Lauri Stark kirjoitti...

Jeesus-vainaa oli ainakin näin historiallisessa mielessä olemassa, kysymys vaan kuuluukin pitävätkö hänen ihmetekonsa paikkaansa?

Totta kai!

Maailmassa on ollut ennen Jeesusta jo monta uskontoa, kuten muinaisilla egyptiläisillä, kreikkalaisilla & roomalaisilla. Joten he eivät voineet uskoa Kristukseen. Ovatko he sitten vääräuskoisia ja joutuvat täten kuoltuaan hvettiin?

En osaa sanoa.

Ironisinta tässä Kristinuskossa on ollut roomalais-katolisten pappien osuus keskiajan prostituutiossa (rahahan ei haise!), anekaupassa ja nyt nykyäänkin kuoropoikien kaa sekstailussa, siis huom. poikien ei naisten. Montako Ave Mariaa pitää lausua jotta saa syntinsä anteeksi?

Tuskin taitavat avemariat riittää.

Jos ja kun muualta maailmankaikkeudesta löytyy älyllistä elämää, mihin he uskovat ja ovatko he oikeassa ja me väärässä?

Vaikea sanoa. Kristillinen doktriini ei puhu tällaisesta mitään, joten vaikeapa on spekuloida moisella.

Mutta toi paavien pervoilu vei jotenkin meikäläisen uskon Kristinuskoa kohtaan, sorry no bonus & game over.

Erotan toisistaan instituution ja uskon. Ensin mainittu on ajallinen ja äärellinen, viimeksi mainittu ei. Usko voi paremmin kirkossa, mutta ei ole siitä viime kädessä riippuvainen.