tiistai 29. tammikuuta 2019

Unimagine

John Lennon kirjoitti kerran biisin. Musiikillisesti se on varsin sympaattinen, sanomaltaan jotain muuta. Viimeksi mainittu on kuitenkin jotain, johon monet samaistuvat. "Eikö olekin kaunista", yksi maailma ja ikuinen rauha. Kappale on tietenkin Imagine vuodelta 1971, tehty hippiaikojen jälkimainingeissa.

Ettäkö kaikki ihmiset eläisivät vain tälle päivälle? Carpe diem on vitsi, joka ei naurata enää ketään eikä elähdytä edes 60-lukulaisia irstailijoita. "Tänään" on yksinäisenä vain mädältä haiseva suonsilmäke, jossa sikiäää kuolemaa ja hautuu ruumiita. "Tänään" ei merkitse mitään ilman "eilistä" ja "huomista". Minä suosin siis aikaa, sillä aika on suurenmoinen ja kirkas joki. Sen alkulähde on miljardien vuosien takana, tuonpuoleisissa syvyyksissä. Se virtaa ja vie meitä kohti näkymätöntä horisonttia. Meille on kerrottu, että se saattaa meidät lopulta taivaalliseen mereen, jonne ei rikkaakaan virran mukana huuhtoutunutta saastaa pääse. Pitäkää siis suonne.

Ei kansakuntia, ei mitään minkä puolesta tappaa tai kuolla? Selvä, ei siis myöskään mitään minkä puolesta elää. Maailma ilman seikkailua ja urotöitä, vain hippien löysäilyä ja pilvenkatkua. Vaikka viimeksi mainittu voisikin toteutua, valitsen silti ensimmäisen vaihtoehdon. Ihmistä ei tässä maallisessa maailmassa ole luotu loputtomaan joutilaisuuteen. Tuska ja piina säilyvät osanamme päiviemme loppuun asti. Siis pitäkää masennuslääkkeenne, ennemmin itken ja kärsin.

Ei omaisuutta, ei nälkää eikä ahneutta? Kärsimyksen aiheuttajia kaikki, mammonasta on puhuttu jopa kaiken pahan alkuna ja juurena. Tässä langenneessa maailmassa kuitenkin köyhät ovat keskuudessamme aina. Ja oli omaisuus sitten itsesään pahaa tai ei, ovat kaikki sekulaarit filosofiat sen uudelleenjakamiseksi tuoneet vain entistä enemmän vääryyttä ja pahaa. Semminkin kun meille lauloi asiasta myös rikas muusikko. Siis pitäkää Marxinne, vetäydyn ennemmin luostariin.

Maailma ilman taivasta ja helvettiä, siis maailma ilman syvyysulottuvuuksia. Maailma, joka ei tule mistään eikä mene minnekään. Tylsää ja harmaata, en astuisi sinne jalallakaan. Ei pelkoa, mutta ei iloakaan. Vain tyhjää. Helvetti on kauhistuttava ja ahdistava, maallisen elämän ikuinen varjo. Ymmärrän kyllä, ettei siihen tekisi mieli uskoa. Tuolla jossain se silti on, odottamassa. Kuitenkin tiedän, ettei siinä ole kaikki. Että sen syvimmätkin kauhut kalpenevat taivaallisen rauhan edessä, että sen portit murtuivat Jeesuksen Kristuksen mahdista. Siis pitäkää kulissinne, minä elän elävässä maailmassa.

Sinä laulat, ettet ole ainoa. Minä tiedän, LSD on maistunut myös monelle muulle. Olet pieni ihminen, jonka mieli on ahdas. Sinne ei mahdu kuvitelmia paremmasta maailmasta, ei muistoja eilisestä taikka toiveita huomisesta. On vain ummehtunut tämä päivä. Pidän kaltaisistanne päivä päivältä vähemmän. Yhä enemmän näen satanisteja, okkultisteja, pedofiileja sekä kaikkia kuviteltavissa olevien perversioiden toteuttajia. Maailmanne on mätä, myitte sielunne paholaiselle. Ja silti olette tehneet paljon taidetta, jota rakastan. Olette rikkoneet illuusioni ja tahranneet omat työnne. Olen rikkonut illuusioni omasta itsestänikin. Olen päästänyt niin paljon pimeää sieluuni, että se on peruuttamattomasti haavoittunut. En ole hyvä, enkä voi sellaiseksi tulla. Yritän kuitenkin. Te ette edes yrittäneet. Jumalan armosta minut ehkä raahataan ikuiseen elämään, te torjuitte mahdollisuuden siihenkin.

Kaikkivaltias meitä varjelkoot hyviltä ihmisiltä. Miten me voisimme pelastaa maailman, kun emme voi pelastaa edes itseämme?

6 kommenttia:

Tapsa kirjoitti...

Lennonin kuvailemassa utopiassa suurin osa ihmisistä luultavasti yksinkertaisesti tappaisi itsensä, koska eivät kestäisi sen tylsyyttä ja merkityksettömyyttä. Osa vaipuisi tylsämieliseen apatiaan. Loput olisivat kuin Hohto-elokuvan Jack Torrance, joka hortoilee loistohotellin käytävillä prameuden ja yltäkylläisyyden keskellä kaivaten vimmaisesti ryyppyä ja nuorta lihaa. Ja lopulta napsahtaa...

Ehkä John-setä oli eri ovela ja teki äitelän lallatuksen kaapuun verhotun kuvaelman maanpäällisestä helvetistä..?

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Tapsa.

Joo, voihan sekin olla. Lennonilla oli ymmärtääkseni kieroutunut huumorintaju, joten ehkä kyseessä on vain sairas vitsi. Kaamea dystopia kaikki tyynni.

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse ajatellut Imaginesta juuri samalla tavoin. Musiikillisesti se on kaunis, vaikkakaan ei niin loistava kuin sitä on hehkutettu - ennemminkin tasoa ''ihan kiva''. Rauhallinen, rauhoittava ja lämminhenkinen. Mutta kun sen sanoituksia ja niiden sisältämää sanomaa ryhtyy avaamaan pintaa syvempää, on lopputulos juurikin se, mitä kuvailit. Lennonista itselläänkin on minulla ristiriitaiset fiilikset. Hänen musiikillisia taitojaan ei voi kukaan kiistää, mutta hänen filosofiastaan pidän minäkin hetki hetkeltä vähemmän.

-Eräs

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää.

Joo, annetaan kaverille tunnustusta: osaava muusikko ja biisintekijä. Mutta ei näitä 60-lukulaisia dekadentteja vain osaa ottaa vakavissaan, kun ei heillä loppupeleissä ollut mitään hyvää sanottavaa.

Tapsa kirjoitti...

Oletko sattunut lukemaan Gary Valentine Lachmanin kirjaa "Tajunnan alkemistit"? Siinä kuvaillaan varsin sarkastiseen sävyyn näitä 60-luvun sakeimpia hörhöjä (Lennoniakin sivutaan) ja heidän huikeita idiksiään. Varsin viihdyttävä kirja.

Jollain tavalla kyllä kunnioitan niitä tyyppejä. Heillä oli sentään energisyyttä ja mielikuvitusta! Nykyajan utopistit ovat lähinnä masentavia tylsimyksiä.

Lauri Stark kirjoitti...

Olen kuullut kirjasta kyllä, pitänee lukea. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että ideoita porukalla oli. Kuten aiemmassa kommentissani sanoin, pitää antaa tunnustusta kun siihen on aihetta: heillä oli aitoa lahjakkuutta.

Otetaan nyt vaikka The Doors. Mitä sanottavaa heillä oli yhtään mistään? Oli Morrison kyllä älykäs ja osasi nähdä mihin suuntaan musiikki kehittyisi. Mutta irstailunsa lomassa ei heillä ollut muuta annettavaa kuin musiikkinsa, joka olikin oikein hyvää.