Jostain tällaisesta:
Miksi onkaan, että seikkailut vetoavat meihin? Asiat tuntuvat tärkemämmiltä, kun ne liittyvät osaksi tarinaa. Itse asiassa väittäisin, että merkitys vaatii syntyäkseen tarinan. Asia ilman tarinaa ei tule mistään, eikä ole menossa mihinkään. Mitään ei siis ole olemassa ilman tarinaa, ellei korkeintaan mustan aukon kaltaisena anomaliana. Paikka, josta valokaan ei pakene, on kuin muusta todellisuudesta irtileikattu suikale.
Akateemisemmat henkilöt puhuisivat kontekstista. Tarina on heille liian rahvaanomainen, se edustaa mielivaltaa. Heille tarinat ovat porvarien narratiivia työväen manipuloimiseksi, miesten juonia naisten alistamiseksi, vahvojen tyranniaa heikkojen yli, valkoisten ennakkoluuloja muiden rotujen yli, normaalien vihaa erilaisia kohtaan, pappien valheita taikauskoisten peloksi, laihojen ilkeyttä lihavia vastaan ja kauniiden itsetehostusta rumien kustannuksella. Tarinat ovat pahuutta, eikä jäljelle jää muuta kuin yksilö luomaan omat merkityksensä. Mihin vertasinkaan kokonaisuudesta irrotettua suikaletta?
Tarinat voivat johtaa harhaan, mutta myös totuus välittyy tarinan muodossa. Jo antiikin pakanat ymmärsivät draaman päälle. Kristinuskon myötä sen kaari pyhitettiin, sillä eivätkö evankeliumit ja Raamattu kerro tarinan jolla on alku, keskikohta ja loppu? Yksilö tulee osaksi tarinaa suhteessaan muihin. Hän tulee vanhemmistaan ja esivanhemmistaan, hän kasvaa ja aikuistuu. Hän avioituu ja tulee puolisonsa kanssa yhdeksi lihaksi. Soihtu siirtyy uudelle sukupolvelle ja seuraava luku alkaa. Ja kuten lauluissa, tulee kertosäkeiden aika jolloin vanhat teemat toistuvat. Mutta mikään ei toistu sellaisenaan, jokainen hetki on ainutkertainen. On ystäviä ja seikkailuja heidän kanssaan, eri suunnista tulevat elämäsäikeet kietoutuvat toisiinsa. Kaikki tulevat jostain ja menevät johonkin.
Tekstiin valitsemaani videota voisi katsoa näin: on satunnainen kappale, jonka päälle on editoitu otoksia satunnaisista elokuvista. Mutta kukaan ei katso sitä niin. Kuvat soljuvat toisiinsa seikkailullisen musiikin tahdistamina. On kuin ikkuna maailmaan, joka voisi olla. Kuin pikakelauksella näkisi elämänsä kultaisen langan, siis ne hetket jotka todella merkitsevät. Maailma on kaunis ja myytissä sen ydin hetkeksi välähtää näkyville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti