perjantai 12. lokakuuta 2018

Valtakamppailua verkossa

Rahankeräysalustana tunnettu IndieGoGo jäädytti sarjakuvakampanjan rahat, sillä tämä ei sopinut alustan ideologiseen muottiin. Mielenkiintoista on, että tämä tapahtui vasta kampanjan jo päätyttyä. Sarjakuvan kapellimestarina tunnettu Vox Day oli vain hetkeä aikaisemmin ollut edustettuna erään nörttisivuston laajassa haastattelussa. Pitkälti tasa-arvosotureista koostuva yleisö ei tästä pitänyt lainkaan, minkä johdosta he lobbasivat Voxin kampanjaa vastaan ja menestyksellisesti. Paitsi, että kampanjan rahat vietiin, myös haastattelu vedettiin jo saman päivän aikana pois. Taktiikka on moneen kertaan nähty: kun jotain epämieluisaa eli isänmaallista ilmenee julkisella areenalla, punikit lentävät parvessa painostamaan kolmansia tahoja. Paine usein tehoaa ja oikeisto päätyy etsimään uutta alustaa.

Kampanja oli menestys ja keräsi muistikuvani mukaan noin satatuhatta dollaria. Nyt nuo rahat on palautettu kampanjaan osallistuneille, mistä sain itsekin huomatuksen sähköpostilla. Tapaus ilmentää, että oikeisto tarvitsee vaihtoehtoista infrastruktuuria. Tarvitsemme vaihtoehtoista mediaa ohittaaksemme valtavirran kanavat ja saadaksemme äänemme kuuluviin. Tarvitsemme omaa yritystoimintaa pääoman ja muiden resurssien turvaamiseksi. Tarvitsemme omia verkkoalustojamme oli kyse niin blogeista kuin edellämainituista rahankeräyskanavista. Koska myös maksunvälittäjät yksi toisensa jälkeen sulkevat oikeistolaisten toimijoiden rahahanoja, tarvitsemme vaihtoehtoja jopa niille. Kenties tarvitsemme omia pankkejamme vielä, kokonaan omat yhteiskuntamme.

Työsarka on vasta alkamassa ja tie kivinen. Itse kukin voi auttaa esimerkiksi kontribuoimalla vastaavanlaisiin kampanjoihin tai tukemalla vaihtoehtoista liiketoimintaa, josta on tietoinen. Vasemmiston tavoitteena on meidän täydellinen eristämisemme ja äänemme tukahduttaminen. He eivät siinä voi tietenkään onnistua, levitämme sanomaamme vaikka paskapaperille painettuna. Viime kädessä heidän on suljettava meistä jokainen vankilaan tai tapettava kaikki.

Tulimyrsky nousee ja vastarinta pihisee. Tappioita ja voittoja tulee kuten missä tahansa sodassa. Saan tästä kaikesta vain energiaa, sillä mitä lujemmin he vastustavat sitä hauskempaa tästä tulee. Hanskat on pudotettu aikapäiviä sitten, joten tilanteesta on otettava ilo irti. Vihollisemme vihaa ja pelkää meitä, he näkevät painajaisia meistä. Pidämme huolen, että punikki nukkuu yönsä huonosti.

Strike First! Strike Hard! No Mercy!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kulttuurisotaahan tämä alkaa olla https://www.youtube.com/watch?v=ySUTeJq6UjY

Lauri Stark kirjoitti...

Jaaha, vähän RAC:ia. Ihan miehekäs laulaja.

Apoliteia kirjoitti...

Eikö muuten ole outoa, että kotoinen mediamme ei ole vielä tarttuneet Castalia Houseen ottaen huomioon putiikin sijainnin Suomessa? Nykytahdilla ei meinaan mene kauaa, että ko. firma kasvaa sellaisiin mittoihin sarjisalalla, että sen sivuuttaminen alkaa käydä vaikeaksi. Toisaalta, maamme "tiedotus"välineiden tasoa ajatellen parempi ehkä näin.

P.S. Noista ehdotelmistasi.. pankkien kohdalla täytyy sanoa, että joku uusi yritysmuoto ja -filosofia (osuuskunta?) tullee syntymään lähitulevaisuudessa joka tapauksessa, sen verran huonosti pankit nykyään tavallisia "säästötili ja asuntolaina" -asiakkaitaan kohtelevat. Naurettavat palveluajat, käteisnostojen vaikeutttaminen, nettiin ohjaaminen ja konttorien harveneminen.. pankit itse ajavat kehitystä tähän suuntaan. Elämme aikaa, jolloin jokainen pikkupankin johtaja haluaisi olla kvartaaliaikaa elävä, sliipattu kryptomeklari. Vestigia terrent.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Apoliteia.

Itse asiassa Castalia House nousi esiin, kun Nyt-liite teki juttua kulttuurisodasta Amerikan scifipiireissä. Mutta ei tosiaan ole muuten noussut parrasvaloihin.

pankkien kohdalla täytyy sanoa, että joku uusi yritysmuoto ja -filosofia (osuuskunta?) tullee syntymään lähitulevaisuudessa joka tapauksessa, sen verran huonosti pankit nykyään tavallisia "säästötili ja asuntolaina" -asiakkaitaan kohtelevat.

Eittämättä. Minähän en siis juuri mitään pankeista tiedä, joten kyseessä on valistumaton mielipiteeni. Ydinpointti on kuitenkin, että vaihtoehtoista infraa tarvitaan. Se tekee riippumattomammaksi valtavirrasta ja auttaa pitkän aikavälin tavoitetta, eli korvata nykyinen valtavirta.