torstai 5. marraskuuta 2015

Rappio, dekadenssi...

Helsingin Uutiset: Yksikään ei päässyt yli 2000 Cooperissa

Suoritus 5/5. Onko tilanne oikeasti muuttunut näin pahaksi ja näin lyhyessä ajassa? Omana kouluaikanani muistaakseni huonoimmat jäivät alle 2000 metrin Cooper-testissä, eikä heitäkään liikaa ollut. Surkein henkilökohtainen tulokseni oli 8. luokalla 2400 metriä, joka sekin on varsin paska tulos (vaikka onkin armeijan keskiarvoa nykyään). Jos parhaatkin jäivät alle 2000 metrin, on siinä tapauksessa rapakuntoisuudesta tullut normi. Olisi myös kiinnostavaa tietää tuon otosryhmän keskimääräinen painoindeksi; suuret hölskyvät massat eivät ole avuksi juoksuradalla.

Tässä on erittäin konkreettinen esimerkki nuorison rappeutumisesta. Vassarit kuittaavat tällaisen tietenkin sillä, että "aina on kauhisteltu nuorempien sukupolvien turmelusta"*. Aivan, mutta tässä on meillä mustaa valkoisella, neekeriä hangella. Paitsi että nuoriso on ylipainoista, on se myös ennennäkemättömän heikossa kunnossa. Armeijan keskimääräiset Cooper-tulokset ovat johdonmukaisesti laskeneet, mikä kertoo ikävää kieltään suomalaisten miesten yleistasosta.

*En tosin niele tätä väitettä aivan suorilta käsin. Kuinka vanha tämä ilmiö todella on? Varmasti vanhemmilla on sisäsyntyinen taipumus arvioida nuorison tekemisiä ikävämmässä valossa joko huolestuneisuuttaan tai ymmärtämättömyyttään. Mutta nykyaikainen tilanne on sikäli ainutlaatuinen, että erot jokaisen sukupolvien välillä kasvavat yhä suuremmiksi. Agraarisessa yhteiskunnassa traditiot välittyivät sukupolvelta toiselle ja elämää sävytti käsitys muuttumattomasta maailmasta. Muutokset tapahtuivat hitaasti, eivätkä yksittäiset sukupolvet niitä välttämättä huomanneet. Tilanne nyt on taas päinvastainen; muutos on niin nopeaa että sen huomaa jo yksittäinen ikäluokka suhteessa muutamaa vuotta nuorempiin. Mielekkäät traditiot purkautuvat, eikä uusia pääse syntymään. On ainoastaan muoti ja itseään kiihdyttävä pyörä, joka hylkää uusia asioita sitä mukaa kun en lakkaavat olemasta trendikkäitä. On paljonpuhuvaa, että 60-lukulaiset radikaalit ovat nykypäivän nuorison näkökulmasta katsoen äärikonservatiivisia. Kuinka paljon yhteistä modernilla elämäntapavasemmistolaisella on vanhan ajan kovan kommunistin kanssa, jolle työnteko oli ylpeydenaihe.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En usko, että nykynuorten kunto on ihan noin surkea tosin vaikka ennen saattoi ollakin parempikuntoisia.

Epäilen, että tuo oli vain ns. kärjistys tai yksittäisluokka.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Ano.

Kyseessä on toki kapea ototos, mutta vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten en olisi uskonut tämän olleen mahdollista. Olennaista on sekin, että kyse on tosiaan yläkouluikäisistä pojista. Ei heidän kuuluisi noin surkeita tuloksia saada.

Armeijan Cooper-tulos on kuitenkin paras yleinen kuntoindikaattori nuorille ja sen johdonmukainen huononeminen ei jätä tulkinnanvaraa.

Ruotuväki: Cooper-testin tulokset laskevat edelleen.

YLE: Pleikkari ei valmista varusmiespalvelukseen.

kaleidoskooppiihmispään kirjoitti...

Joka vitsaa* säästää, se lastansa vihaa, sano Raamattu. Ja tässä nyt nähdään niitä vihan hedelmiä, mutta pahoin pelkään, että tämä ei ole vielä mitään. Fyysinen rappio on toki yksi osa-alue, mutta on niitä muitakin, kuten nyt vaikka MORAALI.

Tämä siitä seuraa, kun ei lapsia kasvateta, vaan "annetaan kasvaa." Ja näinhän sen virallisesti ottaen pitääkin mennä, koska mm. yksilönvapaus. Jos nähdään, että lapsesta on tulossa kasa löysää paskaa, ei vanhempi saa puuttua asiaan, vaan hänen pitää vain vaalia lapsen oikeutta tulla Autuaan Löysäksi Paskaksi. Just nimittäin aamupalaksi luin kirjasta Ajatuksia aikamme kasvatuksesta (1986) Paavo Päivänsalon artikkelin "Kasvatuksen elämänkatsomuksellisista perusteista ja tavoitteista, ja selveni, että tänä päivänä otamme näköjään kasvatuksellisten periaatteiden tiimoilta aika paljon vaikutteita eksistentialismista. Mikä ei välttämättä ole hyväkään juttu. Lukee näin:

"Ekstistentialistien käsityksen mukaan kasvattajan ei missään tapauksessa pitäisi puuttua prosessiin, jossa on kysymyksessä oppilaan omaa olemusta koskeva etsiminen. Tämä ei myöskään ole kasvattajan vallassa, koska lapsen "eksistenssi" ei ole minkään kasvatuksellisen vaikutuksen saavutettavissa. Sillä on kiinteät rajat, jotka eivät salli vanhempien tai opettajien tunkeutumista sisimpään. On sellaisiakin eksistentiaalisen suunnan edustajia, joiden mielestä kasvattajien toiminta rajoittuu pelkästään siihen, että kasvatettava jätetään rauhaan, suojellaan hänen minäänsä ja pyritään välttämään häiritsemästä hänen persoonallisuutensa itseilmaisua, vieläpä silloin kun kysymyksessä on vaikeita sielullisia ristiriitoja." (Kyöstiö 1986, 175)

Vielä vuosi sitten olisin ollut eksistentialistien kannalla, mutta jotenkin en enää. Varmaankin sen takia, että koen kyllä itsekin, että olisin voinut elämän aikana hyötyä siitä, että joku olisi tarpeen tullen neuvonut, sillai jämäkästi että olisin uskonutkin, eikä vain antanut itse haahuilla vuosia hämärän rajamailla. Tosin kyllä tämä haahuilu tuottaa melkoista, jopa jokseenkin diippiä first-hand experienceä omista mielensisällöistä, että ei sekään nyt sikäli ihan turhaa ole. Mutta tuota.

*Muistaakseni alkukielellä "vitsa" tarkoitti sellaista pitkää ohutta keppiä, jolla lammaslaumaa OHJAATTIIN. Ei siis lyöty, vaan ohjattiin. Lempeästi, tuskin edes koskien.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Kaleidoskooppi-immeinen.

Tuohon ei sinänsä ole paljon lisättävää. Uskon kyllä, että kurittoman kasvatuksen ja kotityrannian väliltä löytyy jonkinlainen järkiratkaisu. Lapsia ei tarvitse lyödä, mutteivät he mitään "pieniä aikuisia" ole.

Jaska Brown kirjoitti...

Sen verran täytyy todeta, että junioreja aivan pystymetsästä urheiluun mukaan tulleina nähneenä olen aivan satavarma siitä, että seiskaluokkalaisista noin 80 % kykenee halutessaan juoksemaan Cooperin yli kahteen tonniin. Kyse on vain siitä, ettei haluta. Monelle liikunta noin ylipäätään on vastenmielistä. Ja jos liikutaan, palloillaan eikä urheilla. Niinpä heti kun vähänkin tosissaan juostessa hengästyy, se tuntuu niin pahalta että hellittää.
Kyse ei siis ole siitä, ettei pystyisi vaan kyse on siitä ettei halua.
Toisaalta en tiedä onko tämä vieläkin huolestuttavampaa. Jos kyse olisi pelkästä huonosta kunnosta, se olisi hoidettavissa nopeasti. Kun kyse on moraalisen selkärangan mädäntymisestä, se on huolestuttavampaa.
Mutta ainakaan täällä Huitsinnevadassa tilanne ei ole samanlainen kuin linkin Keravalla. Varmistin asian minuutti sitten yläasteikäiseltä. Kommentti oli ettei ole ihan varma, mutta luultavasti muutama jäi alle kahden tonnin.
Kaksi tonnia Cooperissa on semmoinen tulos, että sen juoksee melkein jokainen kesän ajan yleisurheilukoulussa ollut yli seitsemänvuotias.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Jaska.

Kun nyt asiaa ajattelee, tuo kuulostaa varsin todennäköiseltä selitykseltä. 2000 metriä olisi tuon ikäiselle niin helppoa juosta, että on oltava todella rapakuntoinen tai poskettoman ylipainoinen ollakseen yltämättä siihen. On mahdollista, että usea ei kerta kaikkiaan ymmärrä ettei tarkoituksena ole patikoida tai hölkätä, vaan antaa kaikkensa. Itse olen vetänyt lähes kaikki Cooperit metodilla "vintti melkein pimeäksi".