Päivän Noomit

Aku, elämänkoululainen

The Pharaoh Sails To Orion

Makaan laiturilla yötä vasten ja katson tähtiin:




"Get away from me!
Take heed to thyself and see my face no more!
for in the day Thou see my face
Thou shalt die!"
- Exodus 10: 28

A constellation of divine architecture built on Earth
A holy harbour - Orion
Nautical ascension to the firmament

Ship-shaped barrows open my heart to the wisdom of this land
Sailing with the Serpent Chimera of a fiendish sandman

 The Unicorn arrives with the westwind to dream His funeral
"Thou art born for Horus dwells in Thee"

Slumbering with the ebb and the flow of this foaming tomb
"Thou art born for Seteh dwells in Thee"

Reveal your face to me and guide me through the Stygian fields
Enthral my soul to Sepedet's beams to serve Your will

Sailing on the distant seas from darkness to deliverance
Tales like the ocean written to the Draco's glance

Ruling with the scythe of death you tear our philosophies apart
An ancient starwalk to merge into the stars

"Open thy veins for my venom
Kiss the cobras with thy twisted tongue
So shalt thou join the empyrean circus
Where beggars mourn and seraphs dance
In this twilight cathedral
Shall I wed thee,
O Bride of the Netherworld"

Sailing on the distant seas from darkness to deliverance
Tales like the ocean written to the Draco's glance

Ruling with the scythe of death you tear our philosophies apart
An ancient starwalk

Join my soul the hunter in the sky

Ankkalinnan äärioikeisto

Juominen

Detox!

Yle Areenan ohjelmatarjonta

Joskus, kun panettaa

Heureka!

Tunne, joka on enemmän kuin pelkkää tajuamista. Kaikenlaista sitä nimittäin on tajunnut tässä matkan varrella, mutta on vaikea osoittaa tarkkoja ajankohtia. Heureka taasen on kokonaisvaltainen ja pysäyttävä kokemus, se jää muistiin. Muutamia hetkiä elämäni varrelta:

-Kun opin pyöräilemään kuusivuotiaana. En meinaa oppia tasapainoa millään, kunnes lasken pienen mäen alas. Aivan yllättäen pysyn pystyssä, kuin palaset loksahtaisivat paikoilleen sisimmässäni. Aivan huumaava tunne.

-Kun opin laskemaan ensimmäisellä koulumatkallani. Kukaan ei ollut vaivautunut selittämään minulle, mitä tarkoittaa yksi plus kaksi: "laske sormilla", sanottiin. Mutta mitä tarkoittaa "laskea", mitä muuta kuin yksi, kaksi, kolme, neljä, jne. Mutta kävellessäni kaikki yhtäkkiä valkenee, "niin se siis on että on yksi sormi ja sitten kaksi sormea lisää. Ja sitten on kolme sormea, VAU!"

-Kun opin lukemaan. Aapinen on kädessäni, istun sohvalla. Isäni istuu vieressä lehteä selaillen, hän vartioi että tekisin ensimmäiset läksyni. Yritän lukea ensimmäisen sanan, "a-a...aave, se on 'aave'". Isäni sanoo: "missä näet V:n, missä näet E:n? Otapa uusiksi". Luen saman sanan uudelleen ja uudelleen, kunnes alan hahmottaa kirjaimia: "aa...aamu...avaa...aak...aakkoset". MEIN FÜHRER. I CAN READ!

-Olen yhdeksännellä luokalla ja sairaana koulusta. Luen lähestyviin matematiikankokeisiin sängyssäni. Siihen asti olin mekaanisesti tehnyt läksyni ilman, että olisin yrittänyt sisäistää opetettavaa asiaa. Nyt pohdiskelen aihealuetta ajatuksen kanssa ja lopulta ymmärrän, mitä derivaatta merkitsee.

Viina on paras. ja rööki

Iltapäivä kaupungilla

Japanilainen estetiikka

Katsoin hiljattain anime-elokuvan Your Name (2016), japanilaisittain Kimi No Nawa. Se lienee Akiran (1988) ohella visuaalisesti mykistävin japsianimaatio koskaan. Se osoitti jälleen, että tuon kaukaisen saaren asukkailla on erityinen suhde kauneuteen. He katselevat maailmaa ainutlaatuisen filtterin lävitse, aivan arkinenkin maailma saa heidän käsittelyssään uuden ulottuvuuden.

Tyyliä voisi kutsua eräänlaiseksi maagiseksi realismiksi. Kohteet löytyvät tästä maailmasta, mutta niitä ei kuvata sellaisenaan vaan idealisoituina. Jokapäiväinen elämä näyttäytyy näin katsottuna fantasialta.

Ei ole sattumaa, että kawaii on kokonainen alakulttuurinsa Japanissa. Ei ole sattumaa, että Shiba Inu on Japanissa jalostettu koirarotu. Saaren ihmisillä on nälkää kauneudelle, sitä on niin paljon ettei sitä suomalaisen arkirealismin ympäröimänä voi täysin sisäistää. Siksi monet asiat - kuten edellämainittu kawaii - näyttäytyvät lähinnä kitschinä, japanilaiset menevät kaipuussaan äärimmäisyyksiin.

Kauneudenpalvonnalla on myös kääntöpuolensa. Se ilmenee japanilaisten viehtymyksessä julmuuteen, raakaan väkivaltaan ja perversioihin. Yukio Mishima sanoi, ettei japanilaisuutta voi ymmärtää ellei kirsikankukan lisäksi näe samuraimiekkaa. Kumpuaako tämä vastakohtaisuus sitten itäisessä uksonnollisuudessa vaikuttavasta dualismista vai useammastakin lähteestä, mene ja tiedä. Siinä missä Kimi No Nawa edustaa puhtaasti japanilaisuuden romanttista puolta, näyttää Akira päivän lisäksi yön. Kyseisessä animessa kaunis kohtaa groteskin, se tuottaa subliimin alueella kuultavia riitasointuja.

Japanilaiset ovat outoa väkeä. Saari ja sen asukkaat kiehtovat minua, mutta olen iloinen ettei minun tarvitse asua siellä. En tiedä, haulaisinko edes käydä siellä. Se on oma maailmansa, jonka kulttuuri on kuitenkin jättänyt jälkensä minuunkin. Anime on ollut elämässäni niin kauan kuin muistan, sen esteettinen ilme on pysyvä osa mielenmaisemaani. Vaikka en kutsuisi itseäni faniksi, olisi elämäni eittämättä hieman köyhempää ilman näitä itäisiä elämyksiä.

Vaihtojuopoksi Irlantiin?

Lääkärin vihjeitä

Flashback Future, Helsinki 30.8.2019

SynthWave on lentänyt tutkan alla jo vuosikausia. Genren vaikutuksen voi kuulla jopa mainoksissa asti, mutta radiosoittoon asti sitä ei koskaan päädy. Se on musiikillinen ilmaus kasarinostalgiasta, joka on lähes dominoiva virtaus tämän hetken populaarikulttuurissa. Stranger Things on trendin lippulaiva ja on soundtrackinsa osalta vaikuttanut myös SynthWaven suosioon. Kuitekaan ei genre ole noussut massasuosioon, mistä vertaus tutkan alla lentämisestä; sillä on oma vannoutunut ja eloisa fanikulttuurinsa, mutta on jäänyt suurelta yleisöltä muuten huomaamatta.

Kasarinostalgian ja sen mukana syntyneen retroskenen taival ansaitsisi kenties oman historiikkinsa. Iso osa toiminnasta on keskittynyt verkkoon, mutta tämän vuosikymmenen aikana on alkanut muodostumaan livetoimintaakin. Artistit ja yhtyeet vetävät keikkaa ja klubit järjestävät tapahtumia, niin myös meillä Suomessa. Tunnetuin (ja ainoa tietämäni) näistä on Flashback Future, jonka takana on ollut helsinkiläinen mies. Kuuden vuoden ajan on Suomeen tuotu erinäisiä esiintyjiä ja tänä vuonna viimeistä kertaa. Vaikka kyseinen järkkäri ripustaakin hanskat naulaan, on jatkajia jo ilmottautunut. Retromusiikkia tullaan kuulemaan livenä myös vastaisuudessa.

Omalta osaltani tämä oli ensimmäinen tilaisuus käydä kuulemassa syntetisaattorimusaa livenä. Tämä oli ylipäätänsä ensimmäinen keikkani sitten syyskuun 2014, jolloin näin Devin Townsendin Savoyssa. Viime itsenäisyyspäivän natsikeikkaa en laske, se oli lähinnä möykkää; hauskaa, mutta ei ihan oma juttuni. Flashback Future oli joka tapauksessa virkistävä diskoilta, erinomainen päätös oli lähteä messiin. Pienet bileet silloin tällöin ovat hyvää tuuletusta.

Päivä oli kaunis ja ilta lämmin. Harvoin on elokuun lopussa sää yhtä lempeä, voidaanko puhua jo intiaanikesästä? En pane pahitteeksi, onhan SynthWave noin muutenkin kesäöiden musiikkia. Suuntana siis Helsinki, missä lähdimme juna-asemalta hyvän ystäväni ja parin muun naikkosen kanssa Kallioon. En muista milloin olisin siellä käynyt, jos olen ollenkaan. Vihollisterritoriolla oltiin, joskin onhan siellä varsin nättiä. Keikkapaikkana toimi Kuudes Linja, mukavankokoinen klubi punatiilirakennuksessa. Panin merkille hevarien läsnäolon yleisössä, synamusiikki kun tuntuu vetoavan genrerajojen ylitse. Kenties rakkaus melodiaan yhdistää, kovuudestaanhan huolimatta metalli soi pääasiassa diatonisen asteikon puitteissa. Myös tietyt artistit kuten Perturbator omaavat hevitaustaa.

Illan käynnisti kotimainen Ace Buchannon (yllä kuvassa). Uusi tuttavuus minulle, mutta kolmesta esiintyjästä parhain. Hänen numeronsa oli kenties autenttisisnta kasaria, niin musiikillisesti kuin visuaalisesti; mies, jolla keytar olalla, aurinkolasit silmillä ja pikkutakki päällä. Yleisö tuntui lämpenevän hitaasti kuten allekirjoittanutkin, joka lisäsi promillemääräänsä tasaisesti. Niin usein sitä on ollut klubeilla ja katsellut kuinka ihmiset hytkyvät itselle vieraan musiikin tahtiin. Oli siis esteettinen kokemus todistaa, kun kauniit naiset tanssahtelevat mieluisten sävelien mukana.

Seuraava esiintyjä - VHS Dreams - aloittikin settinsä jo innokkaamalle yleisölle. Numero toteutettiin DJ-hengessä eli luvassa oli katkeamatonta musiikkia seuravaaksi tunniksi. Kyllä tämäkin kelpasi, mutta viime kädessä kaipaan autenttisuutta. Sitä, että esiintyjä todella soittaa musiikkiaan. Tällä tavoin ei tietenkään studiokokemusta voida jäljentää, mutta se ei liene tarkoituskaan? Hyvää esimerkkiä tarjoaa kotimainen Kebu, joka massiivisella syna-arsenaalillaan loihtii biisit reaaliajassa. Ne osuudet, joita hän ei soita itse, hän triggaa MIDI:llä. Lähestymistapa vaatii enemmän vaivaa ja taitoa, mutta tavoittaa sen mistä livemusikissa on kysymys.

Tunnelma alkoi kuitenkin olla jo hyvällä mallilla, ei kenelläkään voinut olla mitään valituksen aihetta. Viimeinen esiintyjä Master Boot Record käänsi tämän tunnelman sitten aivan toiseen suuntaan, ei kuitenkaan yhtään vähemmän hauskaan. Kyseessä on kitaristin ja rumpalin duo, joiden musiikkia kuvailisin industrial metalliksi, jonkinlaiseksi yhdistelmäksi videopelimusiikkia ja heviä. Syntetisaattorimelodioita, raastavan kovia kitaroita ja nopeita rumpuja, sen verran muistan. Illan covereina kuultiin E1M1 sekä Hell March, jotka saivat yleisön innostumaan aivan erityisesti. Moshpitissä sai taklata porukkaa ja heiluttaa päätään hullun lailla, tämmöistä oli vähän kaivannutkin. Illan kohokohta totisesti.

Homma saatiin pakettiin ja koitti paluu rautatieasemalle ja kotiin. On hatunnoston arvoinen suoritus, että järjestäjä on jokseenkin omakätisesti toteuttanut tapahtumaa vuodesta toiseen. Voittoa tuottamattomana ei myöskään rahoja ole kääritty muuten, kuin kulujen kattamiseksi. Isomman luokan järjestäjät eivät verrattain pienen genren vuoksi vaivautuisi, joten vastuu jää amatöörien harteille. Kuten käsitteen etymologia implikoi, kyseessä on "labour of love". Vaikka voisi olla kiintoisaa kokea vastaavaa isommassakin mittakaavassa, nautin myös intiimistä tunnelmasta pienemmän yleisön kesken. SynthWave elää ja voi hyvin, joten vastaavaa tulemme näkemään ja kuulemaan jatkossakin.

I'll be back!