Kirjoitin hiljattain elokuvasta Crimson Tide, joka on kuin veli tämänkertaiselle filmille. Paitsi, että molemmat julkaistiin reilun vuoden sisään, ne jakavat esteettisessä ja tarinallisessa mielessä yhtäläisyyksiä. The Rock on ohjaajansa (Michael Bay) ainoa hyvä tekele, poikkeus joka vahvistaa säännön. Tässäkin ovat läsnä hänen tavaramerkkinsä näyttävine räjähdyksineen, mutta eivät haittatekijäksi asti. Kyseessä on viihdyttävä toimintaelokuva, 90-luvun parhaimmistoa.
Homma polkaistaan käyntiin, kenenkä muunkaan kuin Hans Zimmerin loihtimalla jylinällä. Jo heti seuraavassa kohtauksessa musiikki vain nostaa kierroksiaan sen säestäessä tiivistä toimintaa. Jutun juju hahmottuu pian: merijalkaväen kenraali Francis Hummel (Ed Harris) on kyllästynyt veteraaniensa huonoon kohteluun ja ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän panisi valtion polvilleen ja hyvittämään veteraaneille heidän palveluksensa. Varastettuaan useita VX-hermokaasua sisältäviä ohjuksia armeijan tukikohdasta, hän uhkaa laukaista koko arsenaalinsa San Franciscoon ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta. Antagonisti - kuten elokuvassa Crimson Tide - toimii varsin ymmärrettävistä motiiveista käsin. Hän ei tavoittele valtaa taikka rahaa, vaan oikeutta. Ja kuten edellämainitussa filmissä, myös tälläkin kertaa antagonistin peukalo on joukkotuhoaseiden napilla.
Kuvioon astuvat brittiagentti ja vanki John Mason (Sean Connery) sekä FBI-agentti Stanley Goodspeed (Nicolas Cage). Ensin mainitun tehtävä on auttaa erikoisjoukkojen ryhmää soluttautumaan Alcatrazin vankilasaarelle, minne Hummel on pystyttänyt tukikohtansa. Viimeksi mainitun tehtävänä on tehdä ohjukset vaarattomiksi, kunhan ensin pääsisivät niihin käsiksi. Yhdessä he muodostavat epätodennäköisen duon; Mason on taistelun ja iän karaisema konkari, siinä missä Goodspeed on kartuttanut kokemustaan toimistossa ja laboratoriossa. Dynamiikka heijastelee päähenkilöitä Crimson Tidessa, joskin sillä erotuksella että viimeksi mainitun sävy on huomattavasti vakavampi. The Rock tuo hahmojen vuorovaikutukseen enemmän komediaa, mikä ei kuitenkaan liene yllätys näyttelijävalinnat huomioonottaen.
USA:n hallituksen viivytellessä Hummelin vaatimusten suhteen, alkaa tilanne kärjistyä. Vaikka urhea parivaljakkomme onnistuu neutraloimaan useita ohjuksia, niitä jää kylliksi. Loulta yksi laukaistaan, mutta Hummel ohjaa sen viime hetkellä mereen; hän ei sittenkään ole valmis uhraamaan tuhansien siviilien henkiä. Tämä ei sovi kaikkien hänen pestaamiensa miesten suunnitelmiin. Heitä kiinnostaa ennen kaikkea raha, ja tarantinomaisessa kohtauksessa joukko päätyy ampumaan kenraalinsa. Seuraa koko lailla intensiivistä rymistelyä ja massiivisia räjähdyksiä ja tarina on suunnilleen paketissa.
Samankaltaisuuksistaan huolimatta The Rock ei nouse aivan samalle tasolle kuin Crimson Tide. Genrensä edustajana se on joka tapauksessa huippuluokkaa ja tarjoaa pahiksen, joka ei unohdu. Ed Harris yltää Hummelin roolissa yhteen parhaimmista suorituksistaan. Hänellä on juuri sellaiset kasvot ja juuri sellaista karismaa, mitä tarvitaan tällaisiin hahmoihin; hän hallitsee autoritääristen miesten elkeet. Sean Connery on kuin eläkepäiviltään palannut James Bond, kuinka sopivasti hänen hahmonsa sattuukaan olemaan brittiläinen agentti. Ja Nicolas Cage...en tiedä mitä hän tekee, mutta se toimii. Hänellä on oma juttunsa, jota ei tarvitse yrittää ymmärtää. Tarvitsee vain katsoa ja nauttia.
9 kommenttia:
The Rock, niitä harvoja Michael Bayn elokuvia, joita ihan oikeasti jaksaa katsoa. Mihinhän mies hukkasi mojonsa tämän jälkeen? Tämä kuitenkin oli vasta miehen toinen pitkä ohjaustyö.
Iltaa Juho.
Ei tosiaan mitään hajua. Kenties kaveri sai liikaa taiteellisia vapauksia ja alkoi tekemään sitä, mitä oikeasti halusi. Nähtiinhän se George Lucasinkin kohdalla, kuinka työn laatu huononi mitä enemmän kontrollia hän työhönsä sai.
Jotkut tarvitsevat vahvat suitset, että saavat mitään kunnollista aikaan.
Renny Harlinillakin oli ihan kohtuullisia rainoja, die hard 2 aika hyvä, kurkunleikkaajien saari ei loppujen lopuksi hirveesti eronnut näistä deppin vastavista, teki vaan muutamanvuoden liian aikasin sen.
-jpt-
Ehtoota.
Die Hardista en juuri muista, pitäisi katsoa se uudelleen. Mutta Kurkunleikkaajien Saari oli mielestäni varsin hyvä, en ymmärrä miksi sitä pidetään niin epäonnistuneena. Viihdyttävä elokuva, joka on visuaalisesti näyttävä. Pitäisikin kirjoittaa siitä joku kerta.
Jos feministit tekevät joskus toimintaelokuvan, niin sen nimeksi tulee varmaankin Mulkunleikkaajien Saari. Asia erikseen sitten, olisiko moiseen hankkeeseen ryhtyminen jo itsessään toksisen maskuliinista™... ;)
-J.Edgar-
Päivää.
Sellaiset käsitteet kuin "hanke" ja "ryhtyminen" ovat pian toksista maskuliinisuutta, implikoivathan ne suoraa toimintaa. Maskuliinisuus on toksista. Elämä on toksista.
The Rock on nörttien voimafantasiaa, ainakin Nick Cagen roolin osalta. Mutta ei siinä kai mitään.
Tervehdys Anonyymi.
Cagen hahmo lieneekin elokuvan hölmöintä antia.
Lähetä kommentti