lauantai 17. marraskuuta 2018

Islamisaatio alkaa kebabista

Näin on, mikäli on uskominen Slovakian kansallisneuvoston puhemistä Andrej Dankoa. Slovakialaisilla on selvästi itsesuojeluvaistoa:

Slovakia ei tunnusta islamia uskontona ja siellä asuu vain muutama tuhat muslimia. Islamia ei saa opettaa kouluissa eikä 5 000, lähinnä eurooppalaista maassa asuvaa muslimia, ole virallisesti tunnustettu. Heidän osuutensa on vain 0,1 % väestöstä.

Heille ei muun muassa sallita virallisia uskonnollisia johtajia, muslimiavioliittoja tai saada valtiolta rahallisia avustuksia, oikeuksia joita 18 muulla rekisteröidyllä uskonnolla on.

Kannatan omantunnonvapautta yksilötasolla, mutta valtakunnallisella tasolla uskonnonapaus ei toimi. Instituutionallisella tasolla olisi sitouduttava kristinuskoon, mikä merkitsisi ettei ainakaan valtion virkoihin otettaisi muita kuin kristittyjä. Yksityisiä rukoushuoneita muille uskonnoille voisi sallia, mutta penniäkään julkista rahaa ei tulisi niihin satsata. Minareettien kaltaisia vihollissymboleja ei sallittaisi sen enempää kuin burkia. Vierasuskonnoille on tehtävä selväksi kuka on Herra tässä maassa, ja että he todella ovat täällä vieraina; tataarit ovat hyviä sellaisia, mutta vieraita yhtä kaikki.

2 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Slovakian uskontopolitiikka on harvinaisen järkevää. Voisi sanoa, että nykymaailman aikaan ainoa järjellinen eurooppalainen suhtautuminen islamiin.

Voisi toki kysyä, eikö Suomi sitten tehnyt kaiken oikein aikoinaan tataarien kanssa, koska he integroituivat suomalaisiksi sen sijaan, että raivoaisivat allahuakbaria veitset käsissä?
Suomen resepti tuolloin oli ottaa maahan pieniä määriä tataareja harvakseltaan, tehdä heille selväksi ettei heillä ole minkäänlaisia erivapauksia ja sallia heille oma rukoushuoneensa, kunhan eivät uskonnonharjoituksellaan häiritse muuta yhteiskuntaa.
Muussa tapauksessa maasta pois!

Tämähän toimi silloin. Mutta mitä jos tataareja olisikin tullut sama määrä samanlaisena vyöräytyksenä kuin lähi-itämaalaisia syksyllä 2015?
Olisivatko nuo silloin integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan, vai olisiko meillä nyt monisatatuhantinen suomalaisiin ja kristinuskoon leppymättömällä vihalla ja terrorilla suhtautuva tataarivähemmistö?

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota.

Slovakian uskontopolitiikka on harvinaisen järkevää. Voisi sanoa, että nykymaailman aikaan ainoa järjellinen eurooppalainen suhtautuminen islamiin.

Jos onnistuneen uskontopolitiikan yksi mittari on muslimien pieni määrä, niin ehdottomasti.

Voisi toki kysyä, eikö Suomi sitten tehnyt kaiken oikein aikoinaan tataarien kanssa, koska he integroituivat suomalaisiksi sen sijaan, että raivoaisivat allahuakbaria veitset käsissä?

Venäjältä saapuneiden tataarien ja Lähi-Idästä saapuvien arabien välillä on eroja, vaikka samaa uskontoa tunnustavatkin. Mutta jos heitä olisi vyörynyt maahan paljon ja lyhyessä ajassa, olisi se tietänyt huonoa joka tapauksessa; uskonnollis-etnisiä ristiriitoja. Maahanmuuttopolitiikassa volyymin hallinta lienee tärkein yksittäinen tekijä.