Vihollista vihataan, mutta voidaan kunnioittaa. Vihollinen on erilainen. Hän edustaa toiseutta, jota ei ymmärrä tai edes tarvitse ymmärtää. Viholliseen ei luoteta, mutta hänen kanssaan voidaan neuvotella. Petturi on toista maata. Hän tulee omien keskuudesta, hänet tuntee ja häntä ymmärtää. Petturiin luotettiin, eikä hänestä enää koskaan puhuta. Rikottu luottamus on ainiaaksi mennyttä, edes viholliset eivät luota häneen.
Petturia vihataan kaksin verroin ja hänen nimensä kirotaan. Vihollisen tietää viholliseksi, hän on luotettavasti epäluotettava; vihollinen valehtelee, huiputtaa ja pelaa kotiinpäin kaikilla keinoilla. Omiin luotetaan, ystävän on määrä turvata selustasi. Kun petos tapahtuu, ei pahinta välttämättä ole siitä aiheutuva tappio. Pahinta on ymmärrys, että uskosi oli harhaa. Kuolema tulee, mutta todellinen tuho tulee sielulle. Petos on kaksinkertainen tappio, jolloin ei jää mahdollista kaatua toverin rinnalla saappaat jalassa. Olet yksin vihollistesi ympäröimänä ja voit vain huutaa "sinäkin Brutukseni!"
Pettureiden kiroaminen ei katso poliittista karttaa, ei uskontoa. Suhtaudun jyrkästi miesfeminsteihin, joiden näen pettävän maskuliinisuutensa. Naisilta feminismi on odotettua, miehillä se edellyttää kääntymistään luontoaan vastaan. Naisfeministit eivät taas anna anteeksi kriittisemmille kanssasisarilleen, olenpa kuullut että antifeministisillä naisilla on erityinen paikkansa helvetissä. Katsokaa millaista palautetta uuvatit saivat oikealta laidalta, myös minulta. Vasemmalta tuli naurua, oikealta sapenkatkuisia toivotuksia tiedätte-kyllä-minne. Kun räppäri Kanye West tokaisi taannoin jotain epäkorrektia orjuudesta, voi arvata vihaisimipien palautteenantajien ihonvärin.
Mietitäänpä seuraavaa lausuntoa:
If the Turks should come, we ought not to resist them; for it is written: Thou shalt not kill. We must not defend ourselves against the Turks and others of our persecutors, but are to beseech God with earnest prayer to repel and resist them. But that I said, that if warring were right, I would rather take the field against the so-called Christians, who persecute, apprehend and kill pious Christians, than against the Turks, was for this reason: The Turk is a true Turk, knows nothing of the Christian faith; and is a Turk after the flesh; but you, who would be Christians, and who make your boast of Christ, persecute the pious witnesses of Christ, and are Turks after the spirit."
-Michael Sattler
Sanoja oli 1500-luvulla elänyt munkki ja katolisesta kirkosta irtautunut protestantti. Hän näki kristityt ominaan, kuten kuuluukin. Koska hän myös edusti uskomme pasifistista laitaa, hän vastusti sotaakäyviä uskonveljiään. Erityisesti hän kavahti muita kristittyjä vainoavia uskonveljiään*. Heihin hän suhtautui pettureina, joita vastaan nostaisi kätensä kuudetta käskyä uhmaten. Käsky, jota hän siis ei muuten uhmaisi, ei edes kristittyjä vainoavia turkkilaisia vastaan. Niin väkevää on petturuuden kirous, että sen vihastuttamana lauhkeinkin lammas ennemmin hävittää koko maailman kuin jättää sen pettäjilleen nautittavaksi.
*Hänen näkemyksensä on enemmän kuin ymmärrettävä ajan konteksti huomioonottaen. Protestantismi oli aikansa harhaoppia, josta saatettiin rankaista ankarimman mukaan. Sattlerin kohtalo oli karu: kielen repimisen jälkeen hänen ruumiistaan irrotettiin paloja hehkuvilla pihdeillä, minkä päälle hänet vielä poltettiin "arkkikerettiläisenä". Kuulostaa siltä, että miestä on syytä pitää todellisena kristittynä marttyyrinä.
torstai 31. toukokuuta 2018
tiistai 29. toukokuuta 2018
sunnuntai 27. toukokuuta 2018
Vieraslajit ekosysteemissä
Vieraslajeilla viitataan eliöihin, jotka ovat levinneet alkuperäisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ihmisen vaikutuksesta. Jotkut ovat harmittomia ja löytävät ekologisen lokeronsa. Toiset taas eivät ole ja syövät elintilaa yhdeltä tai useammaltakin kotoperäiseltä lajilta. Esimerkkinä harmittomasta vieraasta käyköön fasaani, joka tuotiin Suomeen alun perin riistalintuna ja on sitä edelleen. Haitallisia vieraslajeja on niin kasvi- kuin eläinkunnassa, esimerkkejä löytyy supikoirista kotikissoihin ja lupiineista jättiputkiin. Kaikkiaan Suomessa arvioidaan olevan noin 600-1000 vieraslajia, joista 160 on luokiteltu haitallisiksi.
Tulokaslajit ovat niitä, jotka levivät hiljalleen ja luonnostaan. Vieraslajit taas ylittävät ihmisten avulla muuten ylitsepääsemättömiä maantieteellisiä esteitä, kuten valtameriä. Ne usein kilpailevat kotoperäisten lajien kanssa samoista resursseista tai jopa saalistavat niitä. Vieraslajeilta puuttuvat luontaiset viholliset kuten pedot ja loiset, mikä antaa niille kilpailuetua. Jos uusi laji asuttaa samaa ekologista lokeroa kuin kotoperäinen vastineensa, voi tuloksena olla alkuperäisen lajin häviäminen. Tunkeilijat muuttavat paikallisia ravintoketjuja ja -verkkoja, ne voivat sotkea ekosysteemiä radikaalistikin. Tuloksena voi olla eräänlainen monosysteemi, jonka biodiversiteetti on köyhtynyt. Hyvä esimerkki tämän tason aggressiivisesta tunkeilijasta on Kudzu-köynnös, joka kirjaimellisesti hautaa muut kasvit alleen.
Ei vaadita suurta mielikuvitusta soveltaa vieraslajien logiikkaa myös maahanmuuttoon. Suomen kaltaista kansallisvaltiota voi pitää orgaanisesti kehittyneenä ekosysteeminä, joka oli tasapainossa. On meillä ollut vieraslajeja esimerkiksi romanien muodossa, mutta he ovat muodostaneet oman eristyneen ekosysteeminsä eivätkä ole uhanneet valtaväestöä. Tataareja voi pitää tulokaslajina, joka löysi oman ekologisen lokeronsa. Sen sijaan Afrikan ja Arabian tulokkaat ovat tunkeilijoita, jotka vaarantavat ekosysteemimme. He ovat aggressiivisia ja toimivat omien lakiensa mukaan. Matalan luottamuksen kansat korkean luottamuksen yhteiskunnassa saavat kilpailuetua ja ajavat omia intressejään kantaväestön keskittyessä yleisemmän tason asioihin. Emme ole tottuneet olemaan tekemisissä heidänlaistensa kanssa, jolloin jäämme helposti alakynteen. Vaikka kehitysmaalaiset barbaarit ovat vähemmistössä, he kykenevät tietyillä tasoilla dominoimaan. Valtaväestön neuvottomuudesta kertoi esimerkiksi pitkään jatkunut puuttumattomuus tyttöjen hyväksikäyttöön Rotherhamissa.
Tunkeilijoita virtaa tietyille alueille ja kantaväestöä poistuu sitä mukaa, tapahtuu niin sanottu valkopako. Ekosysteemi muuttuu, eikä niinkään orgaanisesti ja vähittäin vaan lyhyenkin ajan kuluessa. Jos orgaanisella muutoksella viitataan kehitykseen jopa satojen vuosien aikavälillä, on massamaahanmuutto itsessään niin suuri tekijä että aikaansaa muutoksia jo vuosikymmenissä. Suomen etninen rakenne oli 1900-luvun loppuun asti stabiili, kunnes meillekin alkoi virrata kehitysmaaväestöä. Tilanne ei ole vielä peruuttamaton, mutta kehitys osoittaa väärään suuntaan. Kyllä täällä elämää tulee olemaan, vaikka maa olisi balkanisoitunut pieniin lääneihin taikka neekeröitynyt geneettisen sulautumisen seurauksena. Mutta turha sellaista maata on ainakaan Suomeksi kutsua.
Koska tahdon Suomen pysyvän Suomena ja siis suomalaisena ja valkoisena, on ratkaisuna vieraslajien karkottaminen. Toisin kuin kasvien taikka eläimien tapauksessa, ihmisiä on helppo ottaa kiinni ja lähettää takaisin kotiinsa. Maamme ei ole luontainen elinympäristö vierasrotuisille, oli kyseessä sitten afrikkalaiset taikka aasialaiset. Heidän on parempi kotonaan, siellä missä ovat heidän juurensa. Meidän juuremme ovat syvällä tässä maassa ja muukalaiset kilpailevat tuosta maasta. Niin ei voi olla, siis Suomi suomalaisille ja Afrikka afrikkalaisille.
Periaatteemme olkoon "vähemmän sisään, enemmän ulos". Kyllä tänne vieraitakin mahtuu, eihän siinä. Emme ole vain eläimiä ja yksittäiset muukalaisrotujen edustajat voivat sopeutua. Mutta liika on liikaa. Mitä iloa muukalaisista onkaan, voi miettiä tuon ilon painoa suhteessa haittaan. Lupiinitkin ovat epäilemättä kauniita. Mutta onko se sitten mukavaa, kun niityillä ei enää muuta kasva? Eksoottinen ravintola korttelissa taikka arabiperhe naapurissa voi olla virkistävää, vaan entä sen jälkeen kun koko korttelista ei löydy suomalaisia?
Tulokaslajit ovat niitä, jotka levivät hiljalleen ja luonnostaan. Vieraslajit taas ylittävät ihmisten avulla muuten ylitsepääsemättömiä maantieteellisiä esteitä, kuten valtameriä. Ne usein kilpailevat kotoperäisten lajien kanssa samoista resursseista tai jopa saalistavat niitä. Vieraslajeilta puuttuvat luontaiset viholliset kuten pedot ja loiset, mikä antaa niille kilpailuetua. Jos uusi laji asuttaa samaa ekologista lokeroa kuin kotoperäinen vastineensa, voi tuloksena olla alkuperäisen lajin häviäminen. Tunkeilijat muuttavat paikallisia ravintoketjuja ja -verkkoja, ne voivat sotkea ekosysteemiä radikaalistikin. Tuloksena voi olla eräänlainen monosysteemi, jonka biodiversiteetti on köyhtynyt. Hyvä esimerkki tämän tason aggressiivisesta tunkeilijasta on Kudzu-köynnös, joka kirjaimellisesti hautaa muut kasvit alleen.
Ei vaadita suurta mielikuvitusta soveltaa vieraslajien logiikkaa myös maahanmuuttoon. Suomen kaltaista kansallisvaltiota voi pitää orgaanisesti kehittyneenä ekosysteeminä, joka oli tasapainossa. On meillä ollut vieraslajeja esimerkiksi romanien muodossa, mutta he ovat muodostaneet oman eristyneen ekosysteeminsä eivätkä ole uhanneet valtaväestöä. Tataareja voi pitää tulokaslajina, joka löysi oman ekologisen lokeronsa. Sen sijaan Afrikan ja Arabian tulokkaat ovat tunkeilijoita, jotka vaarantavat ekosysteemimme. He ovat aggressiivisia ja toimivat omien lakiensa mukaan. Matalan luottamuksen kansat korkean luottamuksen yhteiskunnassa saavat kilpailuetua ja ajavat omia intressejään kantaväestön keskittyessä yleisemmän tason asioihin. Emme ole tottuneet olemaan tekemisissä heidänlaistensa kanssa, jolloin jäämme helposti alakynteen. Vaikka kehitysmaalaiset barbaarit ovat vähemmistössä, he kykenevät tietyillä tasoilla dominoimaan. Valtaväestön neuvottomuudesta kertoi esimerkiksi pitkään jatkunut puuttumattomuus tyttöjen hyväksikäyttöön Rotherhamissa.
Tunkeilijoita virtaa tietyille alueille ja kantaväestöä poistuu sitä mukaa, tapahtuu niin sanottu valkopako. Ekosysteemi muuttuu, eikä niinkään orgaanisesti ja vähittäin vaan lyhyenkin ajan kuluessa. Jos orgaanisella muutoksella viitataan kehitykseen jopa satojen vuosien aikavälillä, on massamaahanmuutto itsessään niin suuri tekijä että aikaansaa muutoksia jo vuosikymmenissä. Suomen etninen rakenne oli 1900-luvun loppuun asti stabiili, kunnes meillekin alkoi virrata kehitysmaaväestöä. Tilanne ei ole vielä peruuttamaton, mutta kehitys osoittaa väärään suuntaan. Kyllä täällä elämää tulee olemaan, vaikka maa olisi balkanisoitunut pieniin lääneihin taikka neekeröitynyt geneettisen sulautumisen seurauksena. Mutta turha sellaista maata on ainakaan Suomeksi kutsua.
Koska tahdon Suomen pysyvän Suomena ja siis suomalaisena ja valkoisena, on ratkaisuna vieraslajien karkottaminen. Toisin kuin kasvien taikka eläimien tapauksessa, ihmisiä on helppo ottaa kiinni ja lähettää takaisin kotiinsa. Maamme ei ole luontainen elinympäristö vierasrotuisille, oli kyseessä sitten afrikkalaiset taikka aasialaiset. Heidän on parempi kotonaan, siellä missä ovat heidän juurensa. Meidän juuremme ovat syvällä tässä maassa ja muukalaiset kilpailevat tuosta maasta. Niin ei voi olla, siis Suomi suomalaisille ja Afrikka afrikkalaisille.
Periaatteemme olkoon "vähemmän sisään, enemmän ulos". Kyllä tänne vieraitakin mahtuu, eihän siinä. Emme ole vain eläimiä ja yksittäiset muukalaisrotujen edustajat voivat sopeutua. Mutta liika on liikaa. Mitä iloa muukalaisista onkaan, voi miettiä tuon ilon painoa suhteessa haittaan. Lupiinitkin ovat epäilemättä kauniita. Mutta onko se sitten mukavaa, kun niityillä ei enää muuta kasva? Eksoottinen ravintola korttelissa taikka arabiperhe naapurissa voi olla virkistävää, vaan entä sen jälkeen kun koko korttelista ei löydy suomalaisia?
perjantai 25. toukokuuta 2018
Makutestissä Fanny-vanukas!
90-luvun jälkiruokaherkku on palannut takaisin! Päiväkodissa sitä joskus jaettiin, mutta luonnollisesti vittumaisen pienin annoksin. Juuri sen verran, että himo vasta herää ja lisäannoksen puutteessa tulee vihaiseksi. Tiedossa oli, että jossain jääkaapin perukoilla oli pieni kaunis purkki täynnä ihanaa, sakeaa makuiloa. Se oli kerrassaan legendaarista tavaraa. Kuten ajan kuluessa sitten usein käy, tulee legendasta myytti. Aistikokemuksesta jää vain muisto. Mutta myytti on nyt herännnyt eloon. Näin kuvaili tuntojaan eräs Ida:
Lapsuudestani muistan tällaisen ihanuuden kuin Fanny-vanukas. Vanukasta sain aina vain pienen kupillisen koska vanhempien mielestä ei liika herkuttelu ollut hyvästä, joten muistankin vannoneeni kovaan ääneen että sitten kun joskus olen aikuinen, niin ostan Fanny-vanukas törppösen ja huitasen sen yhdellä kertaa kurkusta alas. Näin sitten kuitenkin kävi, että Fanny-vanukkaan tuotanto lopetettiin ja en ole päässyt tekemään tätä lapsuuteni suurta haavetta. Ehdotukseni olisikin, että voisiko Valio tehdä nostalgisuuden nimissä erän tätä jumaltenherkkua ja mahdollistaa tuo vuosien takainen pikku-Idan harras unelma!
Rukouksiin on vastattu ja jumalainen herkkujen herkku on palannut myyntiin. Riensin kaupasta kotiin kahden purnukan kera, piti ottaa kumpaakin lajia yksi: maitosuklaata ja karamellia. Lyhyen hartaushetken jälkeen kumosin lasikippoon pohjallisen juoksevaa myyttiä. Lusikallinen suuhun ja sielu taivaaseen. Suklaa maistuu juuri niin hyvältä kuin voi vain toivoa. Vastaako se muistojani? Vaikea todella sanoa, kun lienen viimeksi saanut tätä yli kaksikymmentä vuotta sitten. Maku oli silti ehdottomasti tuttu ja oletan, että tämä on ehtaa tavaraa. Kiitos Valiolle, että yleisötoiveitakin kuunnellaan.
Ja nyt, kun saatoin sen tehdä, niin sen myös tein: kaadoin itselleni lisäannoksen. En vetänyt koko purkkia yhdellä hömpsyllä, en ahnehtinut itseäni ähkyyn. Mutta saatoin tehdä sen symbolisen teon, että todella kaadoin tuota juoksevaa herkkua lisää.
Karamellin jätin vielä maistamatta, nautiskellaan nyt suklaat ensin.
keskiviikko 23. toukokuuta 2018
Identiteettipolitiikka on täällä
On, halusimme tai emme. Kun Suomi oli vain valkoinen, ei rotua tarvinnut ajatella. Käsitys meistä muodostettiin kansallisella tasolla, "ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla". Oli suomalainen identiteetti, jonka puitteissa ratkottiin asioita ja kiisteltiin niistä. Saamelaiset ja romanit menivät siinä sivussa, yritetiin heitä tuloksettomasti assimiloidakin. Oleellista oli kuitenkin, ettei maassa ollut valtaväestön lisäksi muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ajamassa asiaansa. Ei ole nytkään, ainakaan sikäli että ne voisivat valtaväestöä haastaa. Mutta suunta on sitä kohti, kohti etnisten eturyhmien tulevaisuutta.
Valkoinen Suomi ei ollut yhtenäinen maa. Poliittisia kamppailuja ei kuitenkaan käyty etnisellä tasolla vaan luokkatasolla, kiistat koskivat yhden kansan taloutta ja sosiaalisia olosuhteita. Kun kuvioon sotketaan etninen ulottuvuus, sotketaan politiikkakin. Ei ole enää kansaa vaan useita kansoja. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla oli sentään omat maansa, tulevaisuudessa kansat kamppailevat samojen rajojen sisällä. Jos luokkien välillä on kyllin vaikeaa, miten vaikeaa onkaan kansojen välillä samassa maassa? Eikä ole globaalia työväenluokkaa vaan kansalliset työväenluokat. Suomalainen proletariaatti saatikka köyhä ei jaa yhteisiä etuja kehitysmaalaisten kollegojensa kanssa.
Ei auta, jos me valkoiset uskottelemme jakavamme yhteiset edut muiden kanssa. Ei auta, jos me luovumme identiteetistämme. Muut eivät ajattele samoin. Oli kyse sitten arabeista, arfikkalaisista taikka kiinalaisista, eivät he katso meitä valkoisia tasavertaisina. He ajavat etujaan, eivätkä jousta identiteetistään. Monikulttuurinen malli voisi toimia vain, jos kukaan ei vedä kotiinpäin. Kukaan ei siis voisi muodostaa identiteettiä syntyperänsä perusteella. Malli onnistuisi vain autoritaarisella kurilla, jos silläkään. Autoritariassakin eri ryhmät lopulta säilyttäisivät identiteettinsä ja intressinsä, mutta ajaisivat niitä vain ylhäältä sanellun sapluunan puitteissa.
...
Vasemmiston premissi on, että identiteetti on illuusio. Toinen premissi on, että illuusioillakin on todellisia vaikutuksia. Käytännön politiikassa nämä oletukset heijastuvat siten, että valkoisten on unohdettava identiteettinsä ja väistettävä vähemmistöjen tieltä. Rodullistetut ovat niitä, joille valkoinen hegemonia on iskostanut keinotekoisen identiteetin sorron oikeutukseksi. Vaikka ei siis periaatteessa ole olemassa mustia taikka naisia, ryhmät ovat todellisia valko-maskuliinisen riiston kohteina. Näin ollen ne ovat oikeutettuja ulossulkevaan identiteettiinsä, jotta voisivat ryhminä rikkoa ylhäältäpäin sanellut alistavat rakenteet. Vasta valta-asetelman tasoituttua voidaan lakata puhumasta mustista, naisista tai rodullistetuista.
Mitä valkoisille tässä kuviossa jää? Ei mitään. Eihän ylipäätänsä ole olemassa mitään valkoisia, joten ei ole oikeutta eikä edes mahdollisuutta identiteettiin. Valkoisille jää vain syyllisyys sekä velvollisuus väistää. Rodullistettu on lähtökohtaisesti alistetussa asemassa, jota valkoinen pahentaa jos vie häneltä tilaa sopimatomalla puheella tai jopa läsnäolollaan. Rodullistetut sen sijaan kantavat ylpeinä identiteettiään ja ajavat etujaan. Jos valkoiselle jää ylpeyttä, niin korkeintaan omista tekemisisistään solidaarisuuden hyväksi. Hän on yksin, vailla viiteryhmää. Hän on atomina tasoittamassa tietä rodullistetuille teräsmonoliiteille.
Vasemmisto on tämän pelin hävinnyt. Vain mielisairaat suostuvat pitkässä juoksussa ei-identiteettiinsä. Vihollisemme eivät tajua alkeellisintakaan asiaa ihmisluonnosta. He näkevät maailman syyllisineen ja syyttömineen, valkoiset sortamassa kaikkia muita. Heille tämä kaikki on epäilemättä yksinkertaista: me valkoiset olemme vain ryövänneet ja nyt jaamme muillekin. "Me" dekonstruoimme oman identiteettimme ensin ja muut seuraavat perässä, kunhan ovat saaneet omansa takaisin. Sitten voimme kaikki olla värisokeita ihmisiä. Maailmankylässä ei ole kreikkalaista, ei juutalaista, ei miestä taikka naista.
Eivät ihmiset kuitenkaan aivan noin tyhmiä ole, eivät edes neekerit. He laulavat monikulttuuriohjaajan kanssa kumbayaa ja nauravat matkallaan sossuun. Identiteetit eivät ole mitään kuvitelmaa. On kansoja, on rotuja. Ne ovat erilaisia, niillä on omat intressinsä. Ne eivät aina tule toimeen keskenään, huonoiten silloin kun ne tungetaan samalle reviirille. Jotkut ovat vaaleita, jotkut tummia, yhdet pitkiä ja toiset lyhyitä, on tyhmempiä ja on älykkäämpiä. Sekoittumista tapahtuu, mutta sen myötä syntyy vain uusia identiteettejä.
Tämä on tilanteemme: vasemmalla ei ole tarjota valkoisille yhtään mitään, oikealla on tarjota jotain. Oikeisto muistuttaa siitä, että me kuulumme johonkin itseämme suurempaan. Kuulumme uskontoomme, rotuumme, kansaamme, heimoomme ja sukuumme. Jos on syytä hävetä esi-isiemme rikoksia, on syytä olla myös ylpeä saavutuksista. Meillä on valkoisina suomalaisina intressimme, muukalaisilla omansa. Meillä Suomessa ei tilanne ole kärjistynyt kuten Amerikoissa tai edes Ruotsissa, mutta jakolinjoja tullaan näkemään. Kun tulee selväksi intressien yhteismitattomuus, niitä aletaan myös ajaa. Alkaa identiteettipolitiikan aika. Sen, mitä arvostelin aiemmin.
Kerrankos sitä on väärässä.
Valkoinen Suomi ei ollut yhtenäinen maa. Poliittisia kamppailuja ei kuitenkaan käyty etnisellä tasolla vaan luokkatasolla, kiistat koskivat yhden kansan taloutta ja sosiaalisia olosuhteita. Kun kuvioon sotketaan etninen ulottuvuus, sotketaan politiikkakin. Ei ole enää kansaa vaan useita kansoja. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla oli sentään omat maansa, tulevaisuudessa kansat kamppailevat samojen rajojen sisällä. Jos luokkien välillä on kyllin vaikeaa, miten vaikeaa onkaan kansojen välillä samassa maassa? Eikä ole globaalia työväenluokkaa vaan kansalliset työväenluokat. Suomalainen proletariaatti saatikka köyhä ei jaa yhteisiä etuja kehitysmaalaisten kollegojensa kanssa.
Ei auta, jos me valkoiset uskottelemme jakavamme yhteiset edut muiden kanssa. Ei auta, jos me luovumme identiteetistämme. Muut eivät ajattele samoin. Oli kyse sitten arabeista, arfikkalaisista taikka kiinalaisista, eivät he katso meitä valkoisia tasavertaisina. He ajavat etujaan, eivätkä jousta identiteetistään. Monikulttuurinen malli voisi toimia vain, jos kukaan ei vedä kotiinpäin. Kukaan ei siis voisi muodostaa identiteettiä syntyperänsä perusteella. Malli onnistuisi vain autoritaarisella kurilla, jos silläkään. Autoritariassakin eri ryhmät lopulta säilyttäisivät identiteettinsä ja intressinsä, mutta ajaisivat niitä vain ylhäältä sanellun sapluunan puitteissa.
...
Vasemmiston premissi on, että identiteetti on illuusio. Toinen premissi on, että illuusioillakin on todellisia vaikutuksia. Käytännön politiikassa nämä oletukset heijastuvat siten, että valkoisten on unohdettava identiteettinsä ja väistettävä vähemmistöjen tieltä. Rodullistetut ovat niitä, joille valkoinen hegemonia on iskostanut keinotekoisen identiteetin sorron oikeutukseksi. Vaikka ei siis periaatteessa ole olemassa mustia taikka naisia, ryhmät ovat todellisia valko-maskuliinisen riiston kohteina. Näin ollen ne ovat oikeutettuja ulossulkevaan identiteettiinsä, jotta voisivat ryhminä rikkoa ylhäältäpäin sanellut alistavat rakenteet. Vasta valta-asetelman tasoituttua voidaan lakata puhumasta mustista, naisista tai rodullistetuista.
Mitä valkoisille tässä kuviossa jää? Ei mitään. Eihän ylipäätänsä ole olemassa mitään valkoisia, joten ei ole oikeutta eikä edes mahdollisuutta identiteettiin. Valkoisille jää vain syyllisyys sekä velvollisuus väistää. Rodullistettu on lähtökohtaisesti alistetussa asemassa, jota valkoinen pahentaa jos vie häneltä tilaa sopimatomalla puheella tai jopa läsnäolollaan. Rodullistetut sen sijaan kantavat ylpeinä identiteettiään ja ajavat etujaan. Jos valkoiselle jää ylpeyttä, niin korkeintaan omista tekemisisistään solidaarisuuden hyväksi. Hän on yksin, vailla viiteryhmää. Hän on atomina tasoittamassa tietä rodullistetuille teräsmonoliiteille.
Vasemmisto on tämän pelin hävinnyt. Vain mielisairaat suostuvat pitkässä juoksussa ei-identiteettiinsä. Vihollisemme eivät tajua alkeellisintakaan asiaa ihmisluonnosta. He näkevät maailman syyllisineen ja syyttömineen, valkoiset sortamassa kaikkia muita. Heille tämä kaikki on epäilemättä yksinkertaista: me valkoiset olemme vain ryövänneet ja nyt jaamme muillekin. "Me" dekonstruoimme oman identiteettimme ensin ja muut seuraavat perässä, kunhan ovat saaneet omansa takaisin. Sitten voimme kaikki olla värisokeita ihmisiä. Maailmankylässä ei ole kreikkalaista, ei juutalaista, ei miestä taikka naista.
Eivät ihmiset kuitenkaan aivan noin tyhmiä ole, eivät edes neekerit. He laulavat monikulttuuriohjaajan kanssa kumbayaa ja nauravat matkallaan sossuun. Identiteetit eivät ole mitään kuvitelmaa. On kansoja, on rotuja. Ne ovat erilaisia, niillä on omat intressinsä. Ne eivät aina tule toimeen keskenään, huonoiten silloin kun ne tungetaan samalle reviirille. Jotkut ovat vaaleita, jotkut tummia, yhdet pitkiä ja toiset lyhyitä, on tyhmempiä ja on älykkäämpiä. Sekoittumista tapahtuu, mutta sen myötä syntyy vain uusia identiteettejä.
Tämä on tilanteemme: vasemmalla ei ole tarjota valkoisille yhtään mitään, oikealla on tarjota jotain. Oikeisto muistuttaa siitä, että me kuulumme johonkin itseämme suurempaan. Kuulumme uskontoomme, rotuumme, kansaamme, heimoomme ja sukuumme. Jos on syytä hävetä esi-isiemme rikoksia, on syytä olla myös ylpeä saavutuksista. Meillä on valkoisina suomalaisina intressimme, muukalaisilla omansa. Meillä Suomessa ei tilanne ole kärjistynyt kuten Amerikoissa tai edes Ruotsissa, mutta jakolinjoja tullaan näkemään. Kun tulee selväksi intressien yhteismitattomuus, niitä aletaan myös ajaa. Alkaa identiteettipolitiikan aika. Sen, mitä arvostelin aiemmin.
Kerrankos sitä on väärässä.
maanantai 21. toukokuuta 2018
Parempi voittaa
Kun olen nyt toipunut viimeisimmistä kiekkopettymyksistä, voin onnitellakin voittajia. Sveitsi olisi voinut voittaa vaan ei voittanut. Ruotsi oli parempi. He olivat niskan päällä ison osan ottelusta ja viimeistään rankkarikisassa astui esiin voittamisen kulttuuri. Ruotsalaisilla onnistui siinä missä sveitsiläiset näyttivät silminnähden haparoivan. Edes hannuhanhi ei osunut svenssoneille, jatkoajallakin he kilauttivat kahdesti tolppaan. Sveitsi taisteli hyvin ja väläytteli nopeuttaan ja osaamistaan, voittoon se vain ei riittänyt.
Vegas Golden Knights pelasi paremmin kuin Winnipeg Jets, siksi he ovat jatkossa. Näin vain osan viimeisestä ottelusta, mutta siinäkin näki kuinka Vegasin miehet luistelivat nopeasti eivätkä päästänet Jetsejä juuri paikoille. Maalissa Marc Ande Fleury hoiti hommansa ja on varma Conn Smythe-kandidaatti.
Joskus puhutaan siitä, kuinka häviäjä olisi ansainnut voittaa. Mutta vain voittaja lopulta ansaitsee. Kuinka hieno tuhkimotarina kilpailevalla yksilöllä taikka joukkueella onkaan takanaan, ei mitään ole ansaittu ennen kuin peli on ohitse. Vaikka kasvutarina päättyisi viimeiselle sekunnille, niin siinäpä päättyisi. Vain jos häviö on tullut vilunkipelillä tai tuomarien avustuksella, ovat protestit paikallaan. Esimerkiksi Suomen tappio vuoden 2014 lätkäfinaalissa oli osaltaan naurettavan tuomaroinnin syytä. Reilulla pelillä niin Suomi kuin Venäjäkin olisivat voineet voittaa, nyt parempaa ei saatu todella ratkaistua.
Uskon, että niin Sveitsi kuin Winnipeg Jets voivat ottaa kokemuksesta kotiin muutakin kuin pettymyksen. Sveitsi oli lähempänä kultamitalia kuin koskaan, jatkoajallakin saivat pari herkullista paikkaa. Winnipeg meni pudotuspeleissä pidemmälle kuin koskaan, saavutus siis tämäkin. Nälkä kasvaa syödessä ja Winnipegin nuori ja hyökkäysvoimainen rosteri on tulevaisuuden mestariehdokkaita.
Vegas Golden Knights pelasi paremmin kuin Winnipeg Jets, siksi he ovat jatkossa. Näin vain osan viimeisestä ottelusta, mutta siinäkin näki kuinka Vegasin miehet luistelivat nopeasti eivätkä päästänet Jetsejä juuri paikoille. Maalissa Marc Ande Fleury hoiti hommansa ja on varma Conn Smythe-kandidaatti.
Joskus puhutaan siitä, kuinka häviäjä olisi ansainnut voittaa. Mutta vain voittaja lopulta ansaitsee. Kuinka hieno tuhkimotarina kilpailevalla yksilöllä taikka joukkueella onkaan takanaan, ei mitään ole ansaittu ennen kuin peli on ohitse. Vaikka kasvutarina päättyisi viimeiselle sekunnille, niin siinäpä päättyisi. Vain jos häviö on tullut vilunkipelillä tai tuomarien avustuksella, ovat protestit paikallaan. Esimerkiksi Suomen tappio vuoden 2014 lätkäfinaalissa oli osaltaan naurettavan tuomaroinnin syytä. Reilulla pelillä niin Suomi kuin Venäjäkin olisivat voineet voittaa, nyt parempaa ei saatu todella ratkaistua.
Uskon, että niin Sveitsi kuin Winnipeg Jets voivat ottaa kokemuksesta kotiin muutakin kuin pettymyksen. Sveitsi oli lähempänä kultamitalia kuin koskaan, jatkoajallakin saivat pari herkullista paikkaa. Winnipeg meni pudotuspeleissä pidemmälle kuin koskaan, saavutus siis tämäkin. Nälkä kasvaa syödessä ja Winnipegin nuori ja hyökkäysvoimainen rosteri on tulevaisuuden mestariehdokkaita.
Voi hevosen kyrpä!
Sveduhomot voitti taas. Kyllä olisivat sveitsiläiset saaneet viedä voiton kotiin, olisi tehnyt jääkiekolle hyvää. Mutta kun vittu ei, niin ei. Kyllä taas saatana niiden sveduhomojen kelpaa.
Ja nyt kun vielä Winnipeg Jets putosi jatkosta, on vitutus maksimoitu. Ennustan jo nyt, että Stanley Cupin voittaa joukkue, jonka toivon vähiten voittavan, eli Tampa Bay Lightning. Vegasin mestaruus taikka Ovetškin nostamassa kannua olisivat liian hienoja tarinoita, vähän kuten Sveitsin maailmanmestaruus olisi ollut nyt. Harvoin sellaiset toteutuvat oikeassa elämässä. Moni tarina alkaa hyvin ja päättyy huonosti. Nousua ei seuraa kliimaksi vaan antikliimaksi. Tunnelma kohoaa lässähtääkseen. Odotukset nousevat, jotta voimme todeta kullan muuttuneen paskaksi. Näemme tähtipelaajan seäkenöivän vain, jotta voimme todistaa jäätymisen ratkaisuhetkillä.
Ei pitäisi sitoutua tunteella yhtään mihinkään. Kun siihen ryhtyy, on lopputuloksena aina vitutusta. Se on joku muu, joka aina voittaa jossain.
Nyt, kun olen saaanut tämän sanotuksi, olen toivottavasti manannut hyvät voittotsänssit suoksikkijoukkueilleni. Ole pessimisti ja maalaa pahin vaihtoehto taululle. Näin maagisesti parannan mahdollisuuksiani. Katedraalien seiniä koristivat gargoilit, jotta näkisimme ne. Pelkäämme vähemmän sitä, minkä voimme nähdä. Maalataan siis piru uudelleen: Vegas ja Capsit eivät voita, se olisi liian hyvä tarina. Winnipeg ei ainakaan enää voita ja se olisi ollut se paras tarina.
Sitoudun ja petyn, aina yhä uudelleen. En silti luovu sidoksistani. Vaikka vittu elämä olisi yhtä häviötä, on vain uskottava. Suomi voittaa vielä, Sveitsi voittaa vielä (ei Suomen kustannuksella), Winnipeg voittaa vielä, Laine voittaa vielä, Ovetškin voittaa vielä: uskottava se on.
Suomalainen häviää aina. Kohti seuraavia pettymyksiä. Kohti kaukaisia voittoja. Kyllä me voitamme. Kyllä, kyllä me sittenkin voitamme: MM95 never forget, kiakkokulta 2011!
Suomalainen voittaa lotossakin, neekeri ei:
Perkeleen pallopelit, oikea vitutuksen multihuipennus.
Ja nyt kun vielä Winnipeg Jets putosi jatkosta, on vitutus maksimoitu. Ennustan jo nyt, että Stanley Cupin voittaa joukkue, jonka toivon vähiten voittavan, eli Tampa Bay Lightning. Vegasin mestaruus taikka Ovetškin nostamassa kannua olisivat liian hienoja tarinoita, vähän kuten Sveitsin maailmanmestaruus olisi ollut nyt. Harvoin sellaiset toteutuvat oikeassa elämässä. Moni tarina alkaa hyvin ja päättyy huonosti. Nousua ei seuraa kliimaksi vaan antikliimaksi. Tunnelma kohoaa lässähtääkseen. Odotukset nousevat, jotta voimme todeta kullan muuttuneen paskaksi. Näemme tähtipelaajan seäkenöivän vain, jotta voimme todistaa jäätymisen ratkaisuhetkillä.
Ei pitäisi sitoutua tunteella yhtään mihinkään. Kun siihen ryhtyy, on lopputuloksena aina vitutusta. Se on joku muu, joka aina voittaa jossain.
Nyt, kun olen saaanut tämän sanotuksi, olen toivottavasti manannut hyvät voittotsänssit suoksikkijoukkueilleni. Ole pessimisti ja maalaa pahin vaihtoehto taululle. Näin maagisesti parannan mahdollisuuksiani. Katedraalien seiniä koristivat gargoilit, jotta näkisimme ne. Pelkäämme vähemmän sitä, minkä voimme nähdä. Maalataan siis piru uudelleen: Vegas ja Capsit eivät voita, se olisi liian hyvä tarina. Winnipeg ei ainakaan enää voita ja se olisi ollut se paras tarina.
Sitoudun ja petyn, aina yhä uudelleen. En silti luovu sidoksistani. Vaikka vittu elämä olisi yhtä häviötä, on vain uskottava. Suomi voittaa vielä, Sveitsi voittaa vielä (ei Suomen kustannuksella), Winnipeg voittaa vielä, Laine voittaa vielä, Ovetškin voittaa vielä: uskottava se on.
Suomalainen häviää aina. Kohti seuraavia pettymyksiä. Kohti kaukaisia voittoja. Kyllä me voitamme. Kyllä, kyllä me sittenkin voitamme: MM95 never forget, kiakkokulta 2011!
Suomalainen voittaa lotossakin, neekeri ei:
perjantai 18. toukokuuta 2018
Mikä meni vikaan?
"Mikä meni vikaan" oli muistikuvieni mukaan tyypillinen otsikko Mika Niemen jääkiekkokolumneille Hearissa, kun Suomi oli hävinnyt puolivälierät. En tiedä, pitääkö muistikuvani lainkaan paikkansa eikä kiinnosta ottaa selvää. Pääasia on, että voin nyt itse kirjoittaa nuo sanat, joita vihasin yli kaiken lapsuudessani.
No, aloitetaanpa. En kaada hommaa yksin Marjamäen niskaan, hän on saanut jo kyllikseen. Käy oikeastaan jo ukkoa sääliksi. Hänen pestinsä on ilman muuta ollut epäonnistunut, hän on ensimmäinen valmentaja ilman mitalia 30 vuoteen. World Cup oli fiasko ja MM-kisat 2017 surkeat neljännestä sijasta huolimatta. Olympialaiset olivat paha alisuoriutuminen ja nämä kisat...niin. Peli ei voi ailahdella tällä tavalla, ei tällä tasolla. Hyvänä päivänä Suomi pelasi vapautuneesti, huonoina päivänä ahdistuneesti. Lilliputtimaat jyrättiin, huippumaat pestiin mutta keskikastin mailta otettiin kaikilta nolosti turpiin 2-3. Tuntumani on, että Marjamäki ei osaa psyykata pelaajiaan oikealla tavalla. Suomi ei todellakaan jää taitotasossa Tanskaa, Saksaa taikka Sveitsiä jälkeen, joten jokin on mennyt valmistautumisessa pieleen.
Vikaa on täytynyt olla myös asenteissa. Minäkin aikaisemmissa postauksissa puhuin hupimaista, mikä ei taida sittenkään vastata todellisuutta. Eivät ne enää ole heittopusseja, eivät hupimaita. Kyseiset maat ovat kehittyneet kovasti, Sveitsikin on MM-hopeamitalisti viiden vuoden takaa. Lisäksi viime vuoden ykkösvaraus NHL:ssä oli sveitsiläinen Nico Hischier. Eivät kyseiset maat Suomen tasolla ole, mutta erot ovat kaventuneet. Jos huippumaat ovat Kanada, USA, Venäjä, Suomi Ruotsi ja Tshekki, niin keskikastin maita olisivat kolme Suomen päihittänyttä maata sekä Slovakia. Ehkä heitä ei nyt otetty tosissaan. Voi olla, että matseihin mentiin takki auki-asenteella, joka kostautui pahemman kerran. Taktinen osaaminenkin näyttää parantuneen noilla mailla, sillä he enemmän tai vähemmän pimensivät Suomen maalintekopotentiaalin.
Suomen joukkue oli myös epätasainen. Suomella oli kaksi kärkikenttää, joita peluutettiin liikaa. Siinä lienee yksi syy, miksi sveitsiläisten luistin liikkui niin vilkkaasti verrattuna suomalaisten polkemiseen. Kolmoskenttä pelasi vaisusti, neloskenttä hoiti joten kuten tonttinsa. Mörkö Anttila oli mies paikallaan ja nestori Pesonen osoitti kokemuksen voimansa. Mutta eivät nekään riittäneet. Pakisto oli epävarmaa, vaikka Nutivaara pelasi pisteiden valossa hyvin. Leijonat olisivat kaivanneet senttereitä, joita oli joukkueessa nyt pyöreät nolla. Esimerkiksi Barkov ykköskentässä olisi tuonut sellaista taitoa pelkästään aloituksiin, että se olisi voinut olla se ratkaiseva ero.
Yksittäisiä pelaajia on tarpeetonta tehdä syyllisiksi, vaikka toivomisen varaa jäikin. Mikko Rantanen olisi voinut pelata paremmin, vaikka ei tämä huono turnaus ollut. Pientä huhua oli, että olisi pelannut käsivamman kera. Tiedä tuosta, mutta saattaa selittää ajoittain vaisummat otteet. Kulta-Mikeltä odotin paljon enemmän, ei oikein väläytellyt parasta osaamistaan. Ei huono, mutta...
Sebastian Ahoa voin kuitenkin vain kehua. Tehot 9 + 9 on kaikkien aikojen maajoukkue-ennätys yhdessä turnauksessa. Yritti puolivälierän lopussa ottaa joukkuetta reppuselkäänsä siinä onnistumatta. Kovasti muistuttaa minua Saku Koivusta ja omaa potentiaalia jopa parempaan. Tulevaisuuden johtavia pelaajia Leijonissa, mahdollinen kapteeni.
Parhaimmillan tässä turnauksessa nähtiin kiekkoa, jota toivon tulevaisuudelta lisää: iloista taitokiekkoa, jota pelataan vauhdilla. Kun touhuun saadaa vielä tasaisuutta, alkavat palikat olla kasassa. Marjamäelle siis sikäli hatunnosto, että uskalsi kokeilla uudenlaista sapluunaa. En odota erityisen luottavaisena Jukka Jalosen tulevaa kautta, mutta toivon hänen ottavan noottia tästä. Kaksi kultamitalia hänellä kuitenki jo on, joten kenties hän kykenee jalostamaan kypsyvästä nuorisostamme voittavia joukkueita. Tällä kertaa taisi mennä epäonnistuminen osin kokemattomuuden piikkiin, joten katsotaan seuraavissa kisoissa sitten.
No, aloitetaanpa. En kaada hommaa yksin Marjamäen niskaan, hän on saanut jo kyllikseen. Käy oikeastaan jo ukkoa sääliksi. Hänen pestinsä on ilman muuta ollut epäonnistunut, hän on ensimmäinen valmentaja ilman mitalia 30 vuoteen. World Cup oli fiasko ja MM-kisat 2017 surkeat neljännestä sijasta huolimatta. Olympialaiset olivat paha alisuoriutuminen ja nämä kisat...niin. Peli ei voi ailahdella tällä tavalla, ei tällä tasolla. Hyvänä päivänä Suomi pelasi vapautuneesti, huonoina päivänä ahdistuneesti. Lilliputtimaat jyrättiin, huippumaat pestiin mutta keskikastin mailta otettiin kaikilta nolosti turpiin 2-3. Tuntumani on, että Marjamäki ei osaa psyykata pelaajiaan oikealla tavalla. Suomi ei todellakaan jää taitotasossa Tanskaa, Saksaa taikka Sveitsiä jälkeen, joten jokin on mennyt valmistautumisessa pieleen.
Vikaa on täytynyt olla myös asenteissa. Minäkin aikaisemmissa postauksissa puhuin hupimaista, mikä ei taida sittenkään vastata todellisuutta. Eivät ne enää ole heittopusseja, eivät hupimaita. Kyseiset maat ovat kehittyneet kovasti, Sveitsikin on MM-hopeamitalisti viiden vuoden takaa. Lisäksi viime vuoden ykkösvaraus NHL:ssä oli sveitsiläinen Nico Hischier. Eivät kyseiset maat Suomen tasolla ole, mutta erot ovat kaventuneet. Jos huippumaat ovat Kanada, USA, Venäjä, Suomi Ruotsi ja Tshekki, niin keskikastin maita olisivat kolme Suomen päihittänyttä maata sekä Slovakia. Ehkä heitä ei nyt otetty tosissaan. Voi olla, että matseihin mentiin takki auki-asenteella, joka kostautui pahemman kerran. Taktinen osaaminenkin näyttää parantuneen noilla mailla, sillä he enemmän tai vähemmän pimensivät Suomen maalintekopotentiaalin.
Suomen joukkue oli myös epätasainen. Suomella oli kaksi kärkikenttää, joita peluutettiin liikaa. Siinä lienee yksi syy, miksi sveitsiläisten luistin liikkui niin vilkkaasti verrattuna suomalaisten polkemiseen. Kolmoskenttä pelasi vaisusti, neloskenttä hoiti joten kuten tonttinsa. Mörkö Anttila oli mies paikallaan ja nestori Pesonen osoitti kokemuksen voimansa. Mutta eivät nekään riittäneet. Pakisto oli epävarmaa, vaikka Nutivaara pelasi pisteiden valossa hyvin. Leijonat olisivat kaivanneet senttereitä, joita oli joukkueessa nyt pyöreät nolla. Esimerkiksi Barkov ykköskentässä olisi tuonut sellaista taitoa pelkästään aloituksiin, että se olisi voinut olla se ratkaiseva ero.
Yksittäisiä pelaajia on tarpeetonta tehdä syyllisiksi, vaikka toivomisen varaa jäikin. Mikko Rantanen olisi voinut pelata paremmin, vaikka ei tämä huono turnaus ollut. Pientä huhua oli, että olisi pelannut käsivamman kera. Tiedä tuosta, mutta saattaa selittää ajoittain vaisummat otteet. Kulta-Mikeltä odotin paljon enemmän, ei oikein väläytellyt parasta osaamistaan. Ei huono, mutta...
Sebastian Ahoa voin kuitenkin vain kehua. Tehot 9 + 9 on kaikkien aikojen maajoukkue-ennätys yhdessä turnauksessa. Yritti puolivälierän lopussa ottaa joukkuetta reppuselkäänsä siinä onnistumatta. Kovasti muistuttaa minua Saku Koivusta ja omaa potentiaalia jopa parempaan. Tulevaisuuden johtavia pelaajia Leijonissa, mahdollinen kapteeni.
Parhaimmillan tässä turnauksessa nähtiin kiekkoa, jota toivon tulevaisuudelta lisää: iloista taitokiekkoa, jota pelataan vauhdilla. Kun touhuun saadaa vielä tasaisuutta, alkavat palikat olla kasassa. Marjamäelle siis sikäli hatunnosto, että uskalsi kokeilla uudenlaista sapluunaa. En odota erityisen luottavaisena Jukka Jalosen tulevaa kautta, mutta toivon hänen ottavan noottia tästä. Kaksi kultamitalia hänellä kuitenki jo on, joten kenties hän kykenee jalostamaan kypsyvästä nuorisostamme voittavia joukkueita. Tällä kertaa taisi mennä epäonnistuminen osin kokemattomuuden piikkiin, joten katsotaan seuraavissa kisoissa sitten.
torstai 17. toukokuuta 2018
tiistai 15. toukokuuta 2018
Jenkkipellet nurin
Pohjois-Amerikan pösilöt nuijittiin ja jälleen TYLYIN lukemin, 6-2. Lohkovoitto messiin ja puolivälierässä vastaan Sveitsi, nyt ollaan matkalla kiakkokultaan. Sebastian Aho mälläsi hattutempun ja kasvatti pistesaldoaan 17:ään, mikä on kaikkien aikojen leijona-ennätys MM-kisoista. Aivan hurjaa.
EDIT. Kirotaan tähän muuten maikkari ja kaupalliset mediat maan rakoon. Jatkuvat mainostauot ovat täyttä tuskaa. Mainosten kehittelijöille tulisi antaa palkkioksi ruoskaa, mainokset ovat rikos ihmiskuntaa vastaan. Vihaan maikkaria ja muita hömppämedioita, saisi vittu YLE hankkia lätkän takaisin itselleen.
EDIT. Kirotaan tähän muuten maikkari ja kaupalliset mediat maan rakoon. Jatkuvat mainostauot ovat täyttä tuskaa. Mainosten kehittelijöille tulisi antaa palkkioksi ruoskaa, mainokset ovat rikos ihmiskuntaa vastaan. Vihaan maikkaria ja muita hömppämedioita, saisi vittu YLE hankkia lätkän takaisin itselleen.
sunnuntai 13. toukokuuta 2018
Hupimaalta turpaan
En taida sanoa enempää, ei kehitysvammaisille germaaneille vain hävitä kaksi kertaa samassa turnauksessa.
Kanada nurin!
Hahaa, vaahteralehtien kukistaminen on aina yhtä makoisaa. Ei jäänyt mitään sijaa jossitteluille, kun jellonat lanasi kanukit TYLYIN 5-1 -lukemin. Kanadan maalivahti tykitettiin vaihtoon ja kultapoju Connor McDavid pidettiin kurissa; ei hän päässyt spurttailemaan karkuun kuin ehkä kerran. Harri Säteri maalilla oli sitten lopullinen varmistus, ainoa maalikin oli huonoa tuuria. Eeli Tolvanen oli oiva lisä tuomaan maalintekotaitoa, kyllä lähtee.
Suamenlejjona - Nakkimuki
Teeepsi voittaa tänään, NIIN VITUSTI!!! Ja mulla on nakkimuki!!
Sitten vaan sakemanneja ja jenkkipellejä turpaan. Turpaanvedolla kultamitaleihin asti, ei säästellä lämäreitä, ei mustelmia.
Teris ja Sebu ovat velhoja.
EDIT: yön Stanley Cup-kierroksella Winnipeg Jets voitti ensimmäisen ottelunsa konferenssifinaaleissa. Patrik Laine oli iskemässä maalin toimistoltaan. Hyvältä näyttää.
Jos kiinnostaa muuten seurata rapakontakaista kiekkoa enemmänkin, kannattaa kasastaa The Hockey Guyn kanava. Hän ei ole median edustaja taikka hokijargonia lateleva trendipelle, vaan tavallinen jantteri ja duunari joka rakastaa lätkää. Ote on asiantuntevaa ja tasapuolista, hän ei anna omien joukkuemieltymystensä sumentaa liiaksi arvostelukykyään. Oiva kaveri.
Suamenlejjona - Nakkimuki
Teeepsi voittaa tänään, NIIN VITUSTI!!! Ja mulla on nakkimuki!!
Sitten vaan sakemanneja ja jenkkipellejä turpaan. Turpaanvedolla kultamitaleihin asti, ei säästellä lämäreitä, ei mustelmia.
Teris ja Sebu ovat velhoja.
EDIT: yön Stanley Cup-kierroksella Winnipeg Jets voitti ensimmäisen ottelunsa konferenssifinaaleissa. Patrik Laine oli iskemässä maalin toimistoltaan. Hyvältä näyttää.
Jos kiinnostaa muuten seurata rapakontakaista kiekkoa enemmänkin, kannattaa kasastaa The Hockey Guyn kanava. Hän ei ole median edustaja taikka hokijargonia lateleva trendipelle, vaan tavallinen jantteri ja duunari joka rakastaa lätkää. Ote on asiantuntevaa ja tasapuolista, hän ei anna omien joukkuemieltymystensä sumentaa liiaksi arvostelukykyään. Oiva kaveri.
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Kehitysmaalta turpaan
Jaaaha, palasiko Suomikiekkoilu tasolleen? Toisen kerran peräkkäin turpaan kehitysmaalta näiden kotikisoissa. Kiekko polttelee leijonilla lavassa, ja juutit pelaavat suomalaiset ulos kiekoista väkevin ottein. Vitun runkkutanskalaiset kehitysmaakiekkoilijat, pitäisi tästä hyvästä polttaa koko maa napalmilla. Vittu, että vituttaa niin vitusti. Mikään ei vituta kuten tappiot runkkukeharimaille. Saatanan vitun paskat, että vituttaa koko jääkiekko. Hävetkää jellonat!
Vitun vittu, mullisaukon kyrpä. Äsh ennen, äsh nyt, äsh iät kaiket. Vituixmän, viutxmenee.
Vittu oon ihan palasina. Tuli isku vyön alle. Pitäisi kostoksi hakata tanskalaiset ja jellonat, kiekkoliitto ja eduskunta.
RIKOTAAN KAIKKI!!
EDIT. Nyt, kun olen HIEMAN rahoittunut, voin sittenkin olla ampumatta itseäni. Tanska ei ole Suomea parempi, mutta tällä kertaa oli. Palautus maan pinnalle. Tilastotappio, josta jatkettava Kanadan kaatoon. Vittu silti, mrrrh...noh...vorwärts!
Vitun vittu, mullisaukon kyrpä. Äsh ennen, äsh nyt, äsh iät kaiket. Vituixmän, viutxmenee.
Vittu oon ihan palasina. Tuli isku vyön alle. Pitäisi kostoksi hakata tanskalaiset ja jellonat, kiekkoliitto ja eduskunta.
RIKOTAAN KAIKKI!!
EDIT. Nyt, kun olen HIEMAN rahoittunut, voin sittenkin olla ampumatta itseäni. Tanska ei ole Suomea parempi, mutta tällä kertaa oli. Palautus maan pinnalle. Tilastotappio, josta jatkettava Kanadan kaatoon. Vittu silti, mrrrh...noh...vorwärts!
Skoda-Cupia ja kolttahuoria
Jokakeväinen MM-lätkä on lähtenyt suomalaisittain makeasti liikkeelle. 21 tehtyä maalia ja kaksi päästettyä ovat melkoinen lukema kolmeen otteluun, vaikka vastaassa onkin ollut heittopusseja. Korean vinosilmät olivat pahiten jaloissa, vaikka selkäsaunan saivat myös Latvia ja Norja. Leijonien pyörremyrsky raivoaa kovalla teholla, en muista koskaan nähneeni moista maali-ilottelua. Kärkipelaajina ovat Sebastian Aho (4+7) ja Teuvo Teräväinen (4+6), jotka ovat pyörittäneet melkoista kiekkoklinikkaa. Huomaa, että duo on hionut yhteispelinsä Carolinassa kuntoon.
Jumalaut', sitten vaan koko lohko nurin ja ärjyen jatkopeleihin:
Suamenlejjona - Kummola
...
Mielikuvani saamelaisista turhasta inisevinä mäkäräisinä sai taas vahvistuksen. Siinä ei ole sentään uutta, että he imuroivat nenän täydeltä herneitä jonkun puettua ylleen heidän kansallispukunsa. Nyt he imuroivat niitä myös intiaanien puolesta, kun sulkapäähinettä väärinkäyttänyt lastenohjelma siivottiin televisiosta yhden kolttahuoran valitettua asiasta. Toivottavasti on sieraimissa tilaa, sillä tämä tuskin jää tähän. Aina löytyy lisää kolonialistisia hernepeltoja sadonkorjuuta varten. Ja kunhan kulttuurisodan momentti kääntyy oikeistolle, on luvassa herneen tehoviljelyä vihollistemme iloksi.
Saamelaisten huolenaiheita on vaikea ottaa tosissaan, kun eniten äänessä ovat kolttahuorat kilpailemassa tiukimman pipon paalupaikasta. Tällä pohjoisen kansalla on nimittäin todellisetkin huolenaiheensa. Vähälukuisina on aina vaarana, että he hiljalleen katoavat suomalaisten ja muiden kansojen joukkoon. Se olisi sääli, sillä jokainen katoava kieli ja kulttuuri on pois ihmiskunnan monimuotoisuudesta. Valitukset sorrosta ovat kuitenkin ruikulia, sillä assimilation yritykset loppuivat vuosikymmeniä sitten. Se, mikä saamelaisia ja heidän elämäntapaansa eniten syö, on yksinkertaisesti moderni maailma. Kyse ei ole niinkään tietoisesta näivettämisestä vaan prosesseista, joita kukaan ei täysin ohjaa. Tilanne muistuttaa nuorten miesten vastaavaa, jossa robotisaatio tekee maskuliinisesta työpanoksesta tarpeettomampaa. Ei miehiä sorreta, koko länsi on vain asettanut itsensä laskevalle kiertoradalle. Muutokset sitten tuntuvat erityisen raskaana saamelaisten ja muidenkin alkuperäisväestöjen harteilla, sillä he ovat pisimpään säilyttäneet perinteiset tapansa. Eikä vanhoja tapoja soviteta enää uusiin kotkotuksiin.
Saamelaisten nationalismi on kiinnostava asia, sillä he eivät varmasti kutsuisi sitä sillä nimellä itse. Kuitenkin heidän identiteettinsä on ulossulkeva juuri etniseen jakoon perustuvana, he tekevät erittäin selväksi etteivät ole meitä suomalaisia. Tässä ei ole mitään ongelmaa, he eivät todellakaan ole meikäläisiä. Itse asiassa saamelaisiin tulee suhtautua vihollisina, sillä ainakin median kolttahuorat ovat vasemmistolaisia mokuttajia. Kaikki avoimen rajojen ystävät ovat vihollisiani ja tämä vähentää sympatiaani veljeskansaamme kohtaan.
Kysymykset siitä, kuka on saamelainen ja kenelle maat kuuluvat, jätän heille itselleen. Periaatteessa minulle sopisi vaikka itsenäinen Saamenmaa. Mutta vain periaatteessa, sillä käytännön tasolla idea olisi järkeä ja oikeutta vailla. Suurin osa alueen asukkaista on muita kuin saamelaisia, eikä maankäytön suhteen ole siis mitään itsestäänselviä kantoja. Mutta tulisiko heillä olla enemmän samanvaltaa asiassa, kenties. Kun puhutaan esimerkiksi kaivosoikeuksista, on ylipäätänsä kyseenalaista että niitä ollaan jakelemassa ulkomaalaisille. Joka tapauksessa, riidelkööt keskenään. Siinä heillä riittääkin tekemistä. Tutustukaapa vaikka Jouni Kitin teksteihin, hän kirjoittaa saamelaisena liki päinvastaisia juttuja kuin mitä kolttahuorat ja saamelaiskäräjät väittävät. Hänen antamansa kuvan perusteella kiista maankäytöstä kätkee taakseen raadollisempia motiiveja kuin pelkän tahdon päättää asioistaan itse. Aivan kuin saamalaiset eivät olisikaan vain uhreja vaan ihmisiä alhaisine pyyteineen. Ja sitten, voinko luottaa hänen sanaansa? Saamelaisten virallisten tahojen mukaan alhaisia motiiveja on niillä suomalaisilla, jotka viidentenä kolonnana yrittävät esiintyä saamelaisina ja päästä apajille.
Ota selvää mokomista, ei tee mieli sotkeutua enempää, ei ainakaan tällä erää. Sillä välin tarvitsemme enemmän nunnukaa ja feikkipukuja. Loukkaa saamelaista päivässä. On syytä tehdä selväksi, ketkä ovat herroja täällä tuntureitten eteläpuolella. Painukoot syömään jäkälää ja nussimaan poroja, jos ei täällä kelpaa.
Lappi, Suomen häpeäpilkku.
Jumalaut', sitten vaan koko lohko nurin ja ärjyen jatkopeleihin:
Suamenlejjona - Kummola
...
Mielikuvani saamelaisista turhasta inisevinä mäkäräisinä sai taas vahvistuksen. Siinä ei ole sentään uutta, että he imuroivat nenän täydeltä herneitä jonkun puettua ylleen heidän kansallispukunsa. Nyt he imuroivat niitä myös intiaanien puolesta, kun sulkapäähinettä väärinkäyttänyt lastenohjelma siivottiin televisiosta yhden kolttahuoran valitettua asiasta. Toivottavasti on sieraimissa tilaa, sillä tämä tuskin jää tähän. Aina löytyy lisää kolonialistisia hernepeltoja sadonkorjuuta varten. Ja kunhan kulttuurisodan momentti kääntyy oikeistolle, on luvassa herneen tehoviljelyä vihollistemme iloksi.
Saamelaisten huolenaiheita on vaikea ottaa tosissaan, kun eniten äänessä ovat kolttahuorat kilpailemassa tiukimman pipon paalupaikasta. Tällä pohjoisen kansalla on nimittäin todellisetkin huolenaiheensa. Vähälukuisina on aina vaarana, että he hiljalleen katoavat suomalaisten ja muiden kansojen joukkoon. Se olisi sääli, sillä jokainen katoava kieli ja kulttuuri on pois ihmiskunnan monimuotoisuudesta. Valitukset sorrosta ovat kuitenkin ruikulia, sillä assimilation yritykset loppuivat vuosikymmeniä sitten. Se, mikä saamelaisia ja heidän elämäntapaansa eniten syö, on yksinkertaisesti moderni maailma. Kyse ei ole niinkään tietoisesta näivettämisestä vaan prosesseista, joita kukaan ei täysin ohjaa. Tilanne muistuttaa nuorten miesten vastaavaa, jossa robotisaatio tekee maskuliinisesta työpanoksesta tarpeettomampaa. Ei miehiä sorreta, koko länsi on vain asettanut itsensä laskevalle kiertoradalle. Muutokset sitten tuntuvat erityisen raskaana saamelaisten ja muidenkin alkuperäisväestöjen harteilla, sillä he ovat pisimpään säilyttäneet perinteiset tapansa. Eikä vanhoja tapoja soviteta enää uusiin kotkotuksiin.
Saamelaisten nationalismi on kiinnostava asia, sillä he eivät varmasti kutsuisi sitä sillä nimellä itse. Kuitenkin heidän identiteettinsä on ulossulkeva juuri etniseen jakoon perustuvana, he tekevät erittäin selväksi etteivät ole meitä suomalaisia. Tässä ei ole mitään ongelmaa, he eivät todellakaan ole meikäläisiä. Itse asiassa saamelaisiin tulee suhtautua vihollisina, sillä ainakin median kolttahuorat ovat vasemmistolaisia mokuttajia. Kaikki avoimen rajojen ystävät ovat vihollisiani ja tämä vähentää sympatiaani veljeskansaamme kohtaan.
Kysymykset siitä, kuka on saamelainen ja kenelle maat kuuluvat, jätän heille itselleen. Periaatteessa minulle sopisi vaikka itsenäinen Saamenmaa. Mutta vain periaatteessa, sillä käytännön tasolla idea olisi järkeä ja oikeutta vailla. Suurin osa alueen asukkaista on muita kuin saamelaisia, eikä maankäytön suhteen ole siis mitään itsestäänselviä kantoja. Mutta tulisiko heillä olla enemmän samanvaltaa asiassa, kenties. Kun puhutaan esimerkiksi kaivosoikeuksista, on ylipäätänsä kyseenalaista että niitä ollaan jakelemassa ulkomaalaisille. Joka tapauksessa, riidelkööt keskenään. Siinä heillä riittääkin tekemistä. Tutustukaapa vaikka Jouni Kitin teksteihin, hän kirjoittaa saamelaisena liki päinvastaisia juttuja kuin mitä kolttahuorat ja saamelaiskäräjät väittävät. Hänen antamansa kuvan perusteella kiista maankäytöstä kätkee taakseen raadollisempia motiiveja kuin pelkän tahdon päättää asioistaan itse. Aivan kuin saamalaiset eivät olisikaan vain uhreja vaan ihmisiä alhaisine pyyteineen. Ja sitten, voinko luottaa hänen sanaansa? Saamelaisten virallisten tahojen mukaan alhaisia motiiveja on niillä suomalaisilla, jotka viidentenä kolonnana yrittävät esiintyä saamelaisina ja päästä apajille.
Ota selvää mokomista, ei tee mieli sotkeutua enempää, ei ainakaan tällä erää. Sillä välin tarvitsemme enemmän nunnukaa ja feikkipukuja. Loukkaa saamelaista päivässä. On syytä tehdä selväksi, ketkä ovat herroja täällä tuntureitten eteläpuolella. Painukoot syömään jäkälää ja nussimaan poroja, jos ei täällä kelpaa.
Lappi, Suomen häpeäpilkku.
maanantai 7. toukokuuta 2018
Bruce Springsteen, Turku 7.5.2013
Retrospektiivisessä keikkaraportissani palaan päivälleen viiden vuoden taa. On aurinkoinen päivä ja otan junan alleni määränpäänä Åbo. Ennen lähtöä nautin lounaaksi purkillisen tonnikalaa, minkä jälkeen en söisi ennen yötä. Se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä luvassa olisi tuntikaupalla hengenruokaa Bruce Springsteen & E Street Bandin konsertissa. Paikalla ovat vanhempani sekä kaverini edelliseltä Helsingin keikalta. Isä ja äiti jäävät istumakatsomoon, kun minä porhallan ystäväni kera HK-areenan permannolle. Minullahan ei ole lippua permannolle vaan katsomoon, mutta kaverini isä lainaa minulle omaansa ja livahdan sisään. Olympiastadionin maratonin kokeneena muistan, että rock on koettava seisaaltaan. Jalat ovat valmiina, keuhkot ovat valmiina, show alkakoon!
Juhlat rykäistään käyntiin silloisella uutuusbiisillä, We Take Care Of Our Own. Kyllä lähtee, fiilis nousee nopeasti. Pomo on maaginen, kuten olettaa sopii. Luulen, että on oltava autisti ollakseen vaikuttumasta hänen energistaan tai muuten vain kehitysvammainen idiootti. Hän nauttii ja iloitsee siitä mitä tekee, ja sama ilo tarttuu yleisöön. Kaikilla on kevättä rinnassa, kaikilla on hauskaa.
Uusia ja vanhoja biisejä tulee, paljon taas sellaista mitä en ole kuullut. Pidän 2012 ilmestyneen Wreckin Ball-albumin kappaleista, myös nimikkobiisistä. Toden teolla meininkiä alkaa olla, kun Hungry Heart soi. Pomo surffaa yleisön päällä ja seilaa catwalkilla. Satun olemaan kavereineni lähellä catwalkia, pääsen näkemään Pomon useita kertoja lähietäisyydeltä. Kyllä on poikaa ja sitten on pimeää. Pimeydessä laulavat urut. Springsteen nostattaa areenaa kuin neekeri babtistikirkossa, seuraa taikaa kipunoiva Spirit In The Night. Tunnelma on katossa: "can you feel the spirit!?"
YEAH! YEAH!
On aika rauhoittua hetkeksi. Klassikkojen klassikko The River, kuinka onnekas olen päästessäni kuulemaan sen livenä. Miten hyvä Brucen ääni edelleen on, miten yksinäiseltä se huuliharppu kuulostaa. Mutta sitten on taas hauskanpidon vuoro, kun rock'n'roll raikaa. From Small Things (Big Thing One Day Come) ja Pink Cadillac palauttavat tekemisen juurille. Jälkimmäisessä kappaleessa torvisektio töräyttelee paksusti ja Pomolla on hauskaa. Ei ole väliä, etten ole kuullut mitään tästä aiemmin. Sen parempi vain ja ensirakkauden riemu on suurempi. Because The Night soi yhtä hienosti kuin aiemmin Helsingissä ekstaattista kitarasooloa myöten, Nils Lofgren raastaa keihäästään kaiken irti. Joraan innoissani ja onnessani, mutta ei tunnu missään.
Pay Me My Money Down ja Pomo vetää yleisöä letkajenkassa. Selvä asia, ei viihde tästä paljoa parane. Tai paranisi, jos minä olisin joukon jatkona. Kaikkea ei voi saada. Shackled And Drawn on hauska renkutus ja Waiting On A Sunny Day kesän tervetuliaisbiisi, jonka kruunaa mikrofonin hetkeksi saava suloinen poika; kyseessä on ilmeisesti kiertueen vakionumero, jonka joku onnekas lapsi yleisöstä pääsee vetämään. Mutta mitähän vielä? The Rising, keikan kohokohtia minulle. Ennen tätä en ollut kipaletta kummemmin rekisteröinyt, mutta nyt se iskee ja syvälle. Kohottavaa ja kaunista, tämän amerikkalaiset osaavat.
Encore alkaa yleisötoiveella. Queen Of The Supermarket ja tytöt kuulostavat innostuneilta. Hieman harjoitusta Pomo näemmä tarvitsee, kaikki katalogin biisit eivät lonkalta lähde. Mutta lähtee se silti ja on livetilanteesen erinomainen biisi. Akustista ja romanttista, kyllä kyllä. Ja sitten loppuun klassikkokimara: Born To Run, Dancing In The Dark ja Tenth Avenue Freeze Out. Yleisöstä ja bändistä puristetaan viimeisetkin mehut irti. Darkin tanssiva tyttö jää minulle konsertin parhaimmaksi muistoksi, siellä on kimuli niin onnessaan kuin olla ja voi. Tältä tuntuu kotibileet lätkäareenalla, juhuu! Tenth Avenuen soidessa Bruce kiipeää flyygelin päälle, ja tuo näky pysyy verkkokalvoillani ikuisesti. Rockelegenda johdattaa orkesterinsa ja yleisön viimeiseen ralliin. Huudetaan ja jorataan, mutta sitten se on ohitse. Onnistuiko Pomo tavoitteissaan?
With your hands hurting, your feet hurting, your back hurting, your voice sore and your sexual organs stimulated!
Joka kohtaan voin ilmaista vahvasti kyllä. Kroppa on finaalissa, olisi aika palata tahoillemme. Jätän hyvästit kaverilleni ja suuntaan vanhempieni mukana Mantun grillille, josta nappaamme yösapuskat mukaan. Pääsemme Turun asunnollemme, jossa äitini majaili opiskellessaan, ja grillisafkat naamariimme siivottuamme painumme pehkuihin.
Hyvä ilta? Näin on marjat.
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Juutalaiskysymys, revisited
Helmikuussa pohdiskelin täällä ja Sarastuksenkin sivuilla juutalaiskysymystä ja koko aiheen mielekkyyttä. Yleinen viestini oli, että juutalaisia on syytä epäillä. Vältin samalla paranoidiset sudenkuopat, joihin kuka tahansa aihetta tonkiva tökkää jalkansa jossain vaiheessa. Tekstini oli kuitenkin tietyiltä osin heikko, en perehtynyt aiheeseen riittävästi. Näiltä osin esseestä tuli mielipidettä ilmaiseva rykäisy pohdiskelevamman analyysin sijasta.
Esimerkiksi oletin juutalaisten menestyksen perustuvan isoilta osin heidän poikkeuksellisen korkealle älykkyydelleen. Tarkkoja lukuja en siteerannut, mutta mielessäni väikkyi myyttinen ÄO-lukema 115; myyttinen, sillä Vox Day tekee blogissaan selvää tästä luvusta. Olin törmännyt siihen muutamissa yhteyksissä ja ottanut sen itsestäänselvyytenä, joka nyt osoittautui karkeaksi virhetulkinnaksi. Kyseessä olevan tutkimuksen otoskoko oli liian pieni ja rajattu, että se voisi olla edustava otos amerikanjuutalaisista. Lisäksi siihen liittyy huvittava sivujuonne: israelilaisten keskimääräinen älykkyys on 95 ja jotta aškenasijuutalaisten älykkyys voisi olla 115, ei-aškenasijuutalaisten älykkyyden tulisi olla matalampi kuin afroamerikkalaisilla.
Tämä johtaa meidät siis kysymään uudelleen, mistä juutalaisten menestys johtuu? Älykkyydellä eittämättä on tekemistä asian kanssa, mutta tuo älykkyys ei ole ratkaisevasti eurooppalaista korkeampi. Näin ollen tekijät näyttävät pelkistyvän siihen, että juutalaiset toimivat alhaisen luottamuksen heimona korkean luottamuken yhteiskunnissa. Yksinkertaisemmin ilmaistuna he ovat kepuloineet euroopalaisten hyvän tahdon kustannuksella ja ajaneet etnisiä intressejään häikäilemättä. Kun viekkaus yhtyy nepotismiin, tuloksena näyttää olevan vallansiirto enemmistöltä vähemmistölle. Hämmennän kuitenkin soppaa esittämällä seuraavan kysymyksen: mistä johtuu juutalaisen vähemmistön menestys myös Ottomaanien valtakunnassa ja myöhemmässä Turkissa? Islamilaiset maat ovat myös matalan luottamuksen yhteiskuntia, minkä voisi olettaa hankaloittavan juutalaisten menestystä. Ovatko he sittenkin poikkeuksellisen älykkäitä vai turkkilaiset poikkeuksellisen hölmöjä?
...
Alkuperäisen esseeni loppukaneetista pidän näiltä osin kiinni: Suomessa ei ole mitään juutalaiskysymystä. Heitä on liian vähän ja heidän vaikutusvaltansa nähdäkseni triviaalia. Mutta entä Eurooppa, voinko sivuuttaa heidät yhtä huoletta? Kaikkiaan juutalaisia on maanosassamme liki puolitoista miljoonaa, joista yksin Ranskassa noin kolmasosa. Sivuutin heidän vaikutuksensa asiaa ajattelematta ja siihen perehtymättä, mikä tekee loppukaneetistani vain laiskan ruikkauksen. Tätä kirjoittaessa en ole sen viisaampi, mutta kenties asia vaatisi huolellisempaa nuuskimista. Juonivatko Euroopan juutalaiset ja jos, niin kuinka kierosti?
...
Vox Day teki myös huomion, joka ansaitsisi enemmän pohdintaa. Missä määrin kiinalaiset ovat tekemässä sitä, mitä juutalaiset aiemmin. Puhumme nyt Amerikan Yhdysvalloista, missä kiinalainen vähemmistö käyttää kyynärpäitään yhä kiivaammin ja kiivaammin. Aivan kuten juutalaiset, he toimivat nepotistisena kansana korkean luottamuksen yhteiskunnassa. He käyttävät valkoisten hyväuskoisuutta hyväkseen ja siinä sivussa ovat syrjäyttämässä jopa juutalaisia. Näin siis, jos on kuulopuheita uskominen. Huomautan, että nämä ovat imperssioitani eivätkä niinkään loppuun asti ajateltuja päätelmiä. Mutta mikäli ne pitävät paikkansa, juutalaisten aika menestyneimpänä vähemmistönä (ainakin USA:ssa) näyttää olevan ohitse.
Esimerkiksi oletin juutalaisten menestyksen perustuvan isoilta osin heidän poikkeuksellisen korkealle älykkyydelleen. Tarkkoja lukuja en siteerannut, mutta mielessäni väikkyi myyttinen ÄO-lukema 115; myyttinen, sillä Vox Day tekee blogissaan selvää tästä luvusta. Olin törmännyt siihen muutamissa yhteyksissä ja ottanut sen itsestäänselvyytenä, joka nyt osoittautui karkeaksi virhetulkinnaksi. Kyseessä olevan tutkimuksen otoskoko oli liian pieni ja rajattu, että se voisi olla edustava otos amerikanjuutalaisista. Lisäksi siihen liittyy huvittava sivujuonne: israelilaisten keskimääräinen älykkyys on 95 ja jotta aškenasijuutalaisten älykkyys voisi olla 115, ei-aškenasijuutalaisten älykkyyden tulisi olla matalampi kuin afroamerikkalaisilla.
Tämä johtaa meidät siis kysymään uudelleen, mistä juutalaisten menestys johtuu? Älykkyydellä eittämättä on tekemistä asian kanssa, mutta tuo älykkyys ei ole ratkaisevasti eurooppalaista korkeampi. Näin ollen tekijät näyttävät pelkistyvän siihen, että juutalaiset toimivat alhaisen luottamuksen heimona korkean luottamuken yhteiskunnissa. Yksinkertaisemmin ilmaistuna he ovat kepuloineet euroopalaisten hyvän tahdon kustannuksella ja ajaneet etnisiä intressejään häikäilemättä. Kun viekkaus yhtyy nepotismiin, tuloksena näyttää olevan vallansiirto enemmistöltä vähemmistölle. Hämmennän kuitenkin soppaa esittämällä seuraavan kysymyksen: mistä johtuu juutalaisen vähemmistön menestys myös Ottomaanien valtakunnassa ja myöhemmässä Turkissa? Islamilaiset maat ovat myös matalan luottamuksen yhteiskuntia, minkä voisi olettaa hankaloittavan juutalaisten menestystä. Ovatko he sittenkin poikkeuksellisen älykkäitä vai turkkilaiset poikkeuksellisen hölmöjä?
...
Alkuperäisen esseeni loppukaneetista pidän näiltä osin kiinni: Suomessa ei ole mitään juutalaiskysymystä. Heitä on liian vähän ja heidän vaikutusvaltansa nähdäkseni triviaalia. Mutta entä Eurooppa, voinko sivuuttaa heidät yhtä huoletta? Kaikkiaan juutalaisia on maanosassamme liki puolitoista miljoonaa, joista yksin Ranskassa noin kolmasosa. Sivuutin heidän vaikutuksensa asiaa ajattelematta ja siihen perehtymättä, mikä tekee loppukaneetistani vain laiskan ruikkauksen. Tätä kirjoittaessa en ole sen viisaampi, mutta kenties asia vaatisi huolellisempaa nuuskimista. Juonivatko Euroopan juutalaiset ja jos, niin kuinka kierosti?
...
Vox Day teki myös huomion, joka ansaitsisi enemmän pohdintaa. Missä määrin kiinalaiset ovat tekemässä sitä, mitä juutalaiset aiemmin. Puhumme nyt Amerikan Yhdysvalloista, missä kiinalainen vähemmistö käyttää kyynärpäitään yhä kiivaammin ja kiivaammin. Aivan kuten juutalaiset, he toimivat nepotistisena kansana korkean luottamuksen yhteiskunnassa. He käyttävät valkoisten hyväuskoisuutta hyväkseen ja siinä sivussa ovat syrjäyttämässä jopa juutalaisia. Näin siis, jos on kuulopuheita uskominen. Huomautan, että nämä ovat imperssioitani eivätkä niinkään loppuun asti ajateltuja päätelmiä. Mutta mikäli ne pitävät paikkansa, juutalaisten aika menestyneimpänä vähemmistönä (ainakin USA:ssa) näyttää olevan ohitse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)