tiistai 8. joulukuuta 2015

4. Sarastus-artikkelini

Sibeliuksen 150-vuotisjuhlapäivän kunniaksi raapustin seuraavanlaisen tekstin, ohessa katkelma:


Nuoren Suomen taiteilijat olivat rohkeita ihmisiä, jotka uskalsivat valita puolensa myrskyisinä aikoina. Kontrasti jatkosodan jälkeisiin vasemmistolaisiin ei voisi olla räikeämpi; siinä missä Sibelius, Gallen-Kallela ja Halonen olivat pienen kansan puolella imperiumia vastaan, olivat taistolaiset selkärangattomia pseudokapinallisia imperiumin puolella kansaansa vastaan. Näiden nilviäisten ajattelussa ei ollut mitään, mikä olisi ollut heille itselleen vaarallista tai haastavaa. Vaikka limanuljaskat ovat aina olleet keskuudessamme, teki YYA-aika heidän eetoksestaan sosiaalisesti hyväksyttyä. Tämä mädänneisyys on edelleen periytynyt monikulttuurisuutta ajavalle suvaitsevaistollemme, joka on vastaavanlaista pohjasakkaa. He kikattavat sille, kuinka kansallistunteemme on ylhäältä käsin kerrottu narratiivi. Entä sitten, ainakin he todella kertoivat sen meidän vuoksemme. Niin sanottu monikulttuurisuus ei ole sen vähempää ylhäältä käsin saneltua, mutta sitäkin ylimielisempää. Nuoren Suomen taiteilijoita ajoi rakkaus omaan maahansa ja kansaansa, nyky-Suomen maanpettureita ajaa egoistinen tahto kusta omaan pesäänsä. Näistä kusijoista ei olisi ongelmia, jos heitä olisi vain vähän; Itävallallakin oli vain yksi Thomas Bernhard. Kun pesään kusemisesta tulee maan tapa, se syövyttää moraalin.

Ei kommentteja: