Pakkoa sanoa, että toivoin Sveitsin voittoa; aina on hienoa saada uusi maailmanmestari. Mutta tshekkien edellisestä MM-kullasta on kuitenkin jo 14 vuotta aikaa ja kotikisatkin kun vielä olivat kyseessä, niin eihän tässä oikein voi valittaa. Hienon ottelun pelasivat ja David Pastrnakin tykittämä voitto-osuma oli niin tyylikäs lämäri kuin olla ja voi. Onnittelut Tshekinmaalle.
PS. Olen aina tykännyt näiden länsislaavien kirjavasta vaakunasta.
2 kommenttia:
Jostain syystä muistin käkikellomaalla olevan jo yksi maailmanmestaruus, mutta sehän odottaa vieläkin tulemistaan.
No, Czekki on mestari ja sillä hyvä.
Kolme kertaa ovat olleet finaaleissa ja kolme kertaa hävinneet, kaksi kertaa vieläpä Ruotsille.
Lähetä kommentti