Ei siitä olisi Frodolle hyvä heilunut, jos olisi Sormuksen pitänyt. Eihän Sméagolkaan saanut siitä mitään voimia, vaan päinvastoin taantui alemmaksi elämänmuodoksi, Klonkuksi. Miksi Frodolle olisi sen paremmin käynyt?
Meemin idea on siis, että Frodoa tavallaan onnitellaan jostain, jota hän ei tehnyt: sormuksen tuhoamisesta. Tolkienin tarinan yksi kiinnostavia piirteitä on, että sankari viime hetkellä epäonnistuu tehtävässään ja vain Jumalallinen armo saattaa sen onnelliseen päätökseensä. Kaikesta, myös ansaitusta suitsutuksesta huolimatta Frodo on sisäisesti murtunut ja ei olisi enää eheä Keski-Maassa. Vain Kuolemattomilla Mailla odottaisi parannus.
Hänhän meinasi, ettei voi kantaa Sitä, mutta voi kyllä kantaa mestari Frodoa. Kun hän sitten kokeili Sormusta, hänen mielensä tulvi täyteen mahtipontisia mielikuvia Samvais Vahvasta, Ajan Sankarista joka keräisi kaikki Keski-Maan kansat mahtiarmeijaksi, jyräisi Mordorin ja hallitsisi... Sitten hän heivasi Sormuksen kauhuissaan:
hänhän on pelkkä pikku puutarhuri Sam! Ei hän voi olla mikään Suuri Sankari!
Samin pienuus teki hänestä suuren. Ja loppujen lopuksi hänelle kävi paljon paremmin kuin Frodolle: naimisiin pitkäaikaisen, aiemmin saavuttamattomalta näyttäneen rakkautensa kanssa, lapsia ja seitsemän kertaa Konnun pormestariksi.
Mitä Frodo samaan aikaan? Haikaili jonnekin muualle ja lopuksi lähti vanhemman miehen mukaan... – Mutta tämänhän saattoi aavistaa jo Lukitarin kohtaamisessa: kun Frodo kohtasi Hämähäkin Väärinpäin, hän järkyttyi hirveästi ja jäätyi hirvityksestä. Sam sen sijaan pisti sen Piikillä puhki, ja sieltä valui verta ja limaa. Huomaamme vertauskuvat?
Se on kyllä Samwaisin kunniaksi sanottava, että hän ainoana Mahtisormuksen kantajista (Sauronista alkaen) pystyi luopumaan siitä vapaaehtoisesti.
Galadriel toki pystyi kieltäytymään Frodon hänelle sitä tarjotessa, mutta vähän eri asia kuitenkin. Bilbo taas tarvitsi vähän ojennusta Gandalfilta, vaikka oli itse suunnitellut sormuksen jäävän Frodolle.
Pätee oikeastaan Hobitteihin yleisesti. Frodollakaan ei juuri kunnianhimoa ollut ja siksi sormus ei tärvellyt häntä pahasti edes vuosikymmenten aikana.
Apoliteia: asiaa taisi auttaa tosiaan se, ettei hän ollut haltijana kuin päiviä. Ei ehtinyt niin sanotusti koukuttua.
9 kommenttia:
Ei siitä olisi Frodolle hyvä heilunut, jos olisi Sormuksen pitänyt.
Eihän Sméagolkaan saanut siitä mitään voimia, vaan päinvastoin taantui alemmaksi elämänmuodoksi, Klonkuksi.
Miksi Frodolle olisi sen paremmin käynyt?
Meemin idea on siis, että Frodoa tavallaan onnitellaan jostain, jota hän ei tehnyt: sormuksen tuhoamisesta. Tolkienin tarinan yksi kiinnostavia piirteitä on, että sankari viime hetkellä epäonnistuu tehtävässään ja vain Jumalallinen armo saattaa sen onnelliseen päätökseensä. Kaikesta, myös ansaitusta suitsutuksesta huolimatta Frodo on sisäisesti murtunut ja ei olisi enää eheä Keski-Maassa. Vain Kuolemattomilla Mailla odottaisi parannus.
Vai niin se olisikin pitänyt tulkita.
Täytyy sanoa, että oli sitten vähän turhan hyvin piilotettu tuo todellinen idea.
Jos ei meemialusta ole tuttu, niin joo mennee huti.
Sam tuossa sormusten herrasa oli se todellinen sankari, uskollinen puutarhuri, joka ei näemmä romatanut ..
-jpt-
Juju onkin siinä, ettei hän kantanut sormusta pitkään itse. Jos olisi, sormuksen vaikutus olisi murtanut hänetkin.
Kantoiko Sam sitä itse paljoakaan?
Hänhän meinasi, ettei voi kantaa Sitä, mutta voi kyllä kantaa mestari Frodoa.
Kun hän sitten kokeili Sormusta, hänen mielensä tulvi täyteen mahtipontisia mielikuvia Samvais Vahvasta, Ajan Sankarista joka keräisi kaikki Keski-Maan kansat mahtiarmeijaksi, jyräisi Mordorin ja hallitsisi...
Sitten hän heivasi Sormuksen kauhuissaan:
hänhän on pelkkä pikku puutarhuri Sam!
Ei hän voi olla mikään Suuri Sankari!
Samin pienuus teki hänestä suuren.
Ja loppujen lopuksi hänelle kävi paljon paremmin kuin Frodolle:
naimisiin pitkäaikaisen, aiemmin saavuttamattomalta näyttäneen rakkautensa kanssa, lapsia ja seitsemän kertaa Konnun pormestariksi.
Mitä Frodo samaan aikaan?
Haikaili jonnekin muualle ja lopuksi lähti vanhemman miehen mukaan... – Mutta tämänhän saattoi aavistaa jo Lukitarin kohtaamisessa:
kun Frodo kohtasi Hämähäkin Väärinpäin, hän järkyttyi hirveästi ja jäätyi hirvityksestä.
Sam sen sijaan pisti sen Piikillä puhki, ja sieltä valui verta ja limaa.
Huomaamme vertauskuvat?
Se on kyllä Samwaisin kunniaksi sanottava, että hän ainoana Mahtisormuksen kantajista (Sauronista alkaen) pystyi luopumaan siitä vapaaehtoisesti.
Galadriel toki pystyi kieltäytymään Frodon hänelle sitä tarjotessa, mutta vähän eri asia kuitenkin. Bilbo taas tarvitsi vähän ojennusta Gandalfilta, vaikka oli itse suunnitellut sormuksen jäävän Frodolle.
Tervehdys.
QK: Samin pienuus teki hänestä suuren.
Pätee oikeastaan Hobitteihin yleisesti. Frodollakaan ei juuri kunnianhimoa ollut ja siksi sormus ei tärvellyt häntä pahasti edes vuosikymmenten aikana.
Apoliteia: asiaa taisi auttaa tosiaan se, ettei hän ollut haltijana kuin päiviä. Ei ehtinyt niin sanotusti koukuttua.
Lähetä kommentti