En kuuntele varsinaista kristillistä musiikkia, koska sen taiteellinen anti tuppaa jäämään hyvistä tarkoituksistaan huolimatta köykäiseksi. Sama koskee yleisesti kaikkea alleviivatun poliittista musiikkia puhuttiin sitten Agit Propista taikka NSBM:stä. Poikkeuksia tietysti on, mutta politiikka taiteenteon ensisijaisena motiivina ei havaintojen mukaan siivitä luovuuteen. Uskonnon ja taiteen suhde on mutkikkaampi, sillä yhtäältä soivat Bachin pontevat fuugat ja toisaalta aneeminen kristitty popmusiikki. Miksi sama innoituksen lähde tuottaa niin erilaisia teoksia, sitä en tiedä. Viimeksi mainitun valjuutta selittänee amerikkalaista perua oleva puritanismi, joka rohkaisee sievistelyyn ja takakireyteen.
Vika ei ole kristinuskossa itsessään, sillä se on antanut aiheet ja teemat mitä moninaisemmalle ilmaisulle koko läntisen sivilisaation historian sivu. Ohessa eräs esimerkki itselleni uudesta tuttavuudesta, sinfonista metallia soittava suomalainen yhtye HB. Eksplisiittisen raamatulliset sanoitukset yhdistettynä hevisoundiin ja melodian tajuun tuottavat erinomaisen biisin, parasta suomalaista musiikkia mitä hetkeen olen kuullut. Tätä on luukutettu jokunen kerta viime päivinä. Kiitokset vinkistä kuuluu kommentoijalle Qroquius Kad.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti