torstai 24. syyskuuta 2020

Politisoitunut oikeuslaitos iskee

Kun korkein oikeus antoi tuomiollaan lopullisen sinettinsä Vastarintaliikkeelle, saatoin kuulla olohuoneeseeni asti vasemmistolaisten huulista kaikuvat lipomisen äänet. Oli mielipide kyseisestä järjestöstä mikä hyvänsä, ei kenenkään oikealle edes kallellaan olevan tulisi olla tästä hyvillään. Kaikesta huolimatta PVL on ollut osa kansallismielistä kenttää, mikä merkitsee että lakkautuspäätöstä tullaan väistämättä käyttämään muita toimijoita vastaan. 

Jo nyt erinäiset punanäädät ovat vihjailleet, kuinka tämä on vasta alkua. Viholliselle ei nimittäin riittäisi mikään muu kuin oikeiston täysi neutralointi. Kulttuurisota on saavuttamassa totaalisen vaiheen, jossa vastapuolelle ei jätetä murusiakaan; kun yksi vaatimus menee läpi, seuraa kymmenen uutta. Tämän todentamiseksi ei tarvitse katsoa kuin perussuomalaisten nuorisojärjestön katastrofaalista tilaa. Siinä missä nuoriso-osastot ovat järjestään emopuoluetta radikaalimpia, on persujen nykyinen vastaava maltilliseksi kuohittu. Ja tästä huolimatta esitetään lisää vaatimuksia siitä sun tästä irtisanoutumiseksi. 

Vain yksi strategia on mahdollinen: missään ei anneta yhtään periksi. Tämä tulee ymmärtää kirjaimellisena. Konservatiivit epäonnistuivat, eivätkä säilyttäneet mitään. Vain radikaali nationalismi on vaihtoehto. Siispä sen lisäksi, että jokainen viholliselta tuleva uudistus tulee torjua, on puolustuksesta siirryttävä offensiiviin: saavutetut voitot on otettava pois ja vastustajan omat aseet käännettävä heitä itseään vastaan. Siis käytännössä ryhdyttävä poliittisten ja taloudellisen liikkumavapauksien kaventamiseen niin vasemmistolta, talousoikeistolta kuin ulkomaalaisilta. Edessä on pitkä tie, mutta me emme pysähdy.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tämä PVL ollut vähän samaatasoa kuin Pekka Siitoisen porukka aikoinaan
kieltämisellä kyllä nämä hörhöt saa kyllä uutta puhtia, tehokkaampi keino olisi ollut välinpitämättömyys PVL:ää kohtaaan ..

-jpt-

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää.

Siitoin oli trolli ja elämäntapataiteilija, joten ei mene aivan samaan kategoriaan. Pääpointtina tässä kuitenkin siis se, että oikeuden päätös avaa hyökkäysvektorin muita kansallismielisiä toimijoita vastaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Oliko PVL muka kansallismielinen toimija?
Järjestö, joka avoimesti kannatti Pohjoismaiden Kansallissosialistista Unionia, jossa me suomalaiset olisimme olleet Arjalaisten Aitogermaanien mongoliorjia?

Entä mitä oikeisto tuohon puljuun kuuluu? Avoimesti vasemmistolainen pulju, kannattaen kansallisSOSIALISMIa?
Kuka tuollaista kaipaa? Hyvä vain, että saatiin yksi vasemmistolainen federalistijoukko pois kuleksimasta.
Lienee liikaa toivoa, että muille antifoille ja warriorsofzeuksille tehtäisiin samoin.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa.

Keskityt epäoleellisiin asioihin. PVL:n natsismi ei ole tärkeintä, vaan se että oikeuden päätös on ennakkotapaus. Kuten edellä totesin, tämä avaa hyökkäysvektorin muita kansallismielisiä toimijoita vastaan. Näemme me heidät oikeistolaisina tai emme, niin järjestelmä joka tapauksessa näkee. Ja niin näkee vasemmisto. Tähän mennessä Vastarintaliike on ollut eräänlainen ukkosenjohdatin ja lakkautus hankaloittaa asioita siltä kantilta.

Curufin kirjoitti...

Jos uskoo siihen Overtonin ikkunaan, niin ehkä olemassaolollaan ja läsnäololla suomalaisessa katukuvassa PVL:n kaltainen toimija olisi voinut totuttaa ihmisiä radikaalin kansallismielisyyden läsnäoloon. Ensin paheksutaan, sitten siedetään, sitten osa lakaa tottuua jne. Se antaa maltillisemmille tahon, johon verrattuna näyttää maltilliselta.

Konkreettisempana jos ajatellaan vaikka 612-kulkuetta, niin kyllä PVL tai silloinen SVL oli vakiinnuttamassa siitä uutta tapaa kansallismieliselle kentälle, ihan vaan sillä, että kun se oli vielä pieni tapahtuma, se oli porukka, josta takuulla tuli miehiä kulkueeseen. Pienellä tapahtumalla on haaste vakiintua, joten vakaa määrä porukkaa on hyvästä. Toki vasta-argumenttina voi esittää, että pelotteliko näiden läsnäolo maltillisia pois, mutta voi epäillä, miten paljon maltillisia olisi muutenkaan saapunut 612:een kun tapahtuma on vielä pinei ja vakiintumassa. Ja määrissä on voimaa, samoin voi ajatella, että PVL:n tyypit toi osaltaan suojaa takkujen hyökkäyksiä vastaan, kun toimintaan kuitenkin olennaisesti kuuluu treeni ja kamppailuharjoittelu. En toki kiistä, etteikö PVL:n väkivaltaisuudet olisi olleet virhe ja haitta. Oma käsitys myös on, että PVL:ssä ei ollut edes kovin pitkälle mietittyä talouspolitiikkaa sen lisäksi, että tarvitsisi irtautua keskuspankkivallasta ja saada rahanliikkeellelaskemisoikeus kansalliselle tasolle.

Nämä puheet Odinien lakkauttamisesta tuntuu kyllä absurdeilta jos peruste on se, että vielä epäilty eikä edes tuomittu Ala-Tuuhonen on joskus kuulunut liikkeeseen.

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota Curufin.

Osut naulan kantaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Ottia tuota ja nuon.
Olen tässä miettinyt, pitäisikö tähän enää kommentoida vai meneekö se vain tyhjän jaanaamiseksi.

Sanotaan nyt kuiten näin:
ymmärrän toki pointtisi. Itse näen asetelman kuitenkin juuri toisinpäin.

Mitä enemmän kaduillamme haahuilee heilaavia kainalontuulettelijoita ja Tarzanin Taistelijoita, sitä enemmän valtavalemedialla on materiaalia huutaa:
"Kattokaa kattokaa kattokaa noita persuja! Kattokaa miten persujen katujoukot riehuvat kaduilla!"

Tämä nähtiin Pekka Katajan tapauksessa.
Heti kun valtavalemedia sai kuulla tekijöiden nimet, ne julkaistiin valtaisalla riekkunalla:

"Kattokaa kattokaa:
kaksi persua hakkasi yhden persun! Toinen persuista oli natsinatsinatsi ja toinenkin natsien kaveri!! Persut on toistensa hakkaajanatseja!!!"
Näin siitä huolimatta, että kaikki tiesivät Teemu Torssosen erotetun Perussuomalaisesta puolueesta, johon hänen Zeuksenzoturi-kaverinsa ei ole koskaan kuulunutkaan.

Tämä on pointtini:

valtavalemedia on vuodesta toiseen natsitellut Perussuomalaisia estottomasti.
Kaikki oletetut tai kuvitteellisetkin yhteydet todellisiin natsijengeihin, kuten PeeeVeLin kainalontuulettelijoihin tai Ukko Ylijumalan Urhoihin on nostettu esiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Niinpä siis:

mitä vähemmän kaduilla on epämääräistä hörhöainesta, joka voidaan liittää edes jollain tavoin Perussuomalaisiin, on meidän kansallismielisten nimenomainen etu päästä niistä eroon.
Mitä kauemmin tuollaiset saavat mellastaa, sitä enemmän valtavalemedia saa vetää valheellisia yhteyksiä niiden ja todellisen kansallismielisen yhteisön välille.

Mitä enemmän tällaisia valeyhteyksiä, sitä helpompi Hilpeän Huti-Maisan hallitukselle on lakkauttaa Perussuomalainen puolue tällä vaalikaudella:
heidäthän on todistettu natseiksi. - Nähdäkseni olemme itse asiasta samaa mieltä, mutta asian kohtaamiskulmamme ovat ainakin toistaiseksi harmillisen jyrkät.

Lauri Stark kirjoitti...

Äärijärjestöjen toimintakielto voisi toimia, jos sitä sovellettaisiin läpi poliittisen spektrin. Voidaan kuitenkin olla varmoja, että äärivasemmisto tulee edelleen operoimaan vapaasti. Valtavirran puolueilta ei tulla vaatimana irtisanoutumisia heistä taikka kommnismista, sillä poliittinen ilmasto ei yksinkertaisesti sitä mahdollista.

mitä vähemmän kaduilla on epämääräistä hörhöainesta, joka voidaan liittää edes jollain tavoin Perussuomalaisiin, on meidän kansallismielisten nimenomainen etu päästä niistä eroon.
Mitä kauemmin tuollaiset saavat mellastaa, sitä enemmän valtavalemedia saa vetää valheellisia yhteyksiä niiden ja todellisen kansallismielisen yhteisön välille.


Väärin. Paitsi, että yhteyksiä vedetään, vedetään niitä nyt entistä kuumeisemmin. Irtisanoutumisia vaaditaan ja painetta lisätään, sillä oikeuden päätös antaa arvovaltaa moiselle; on aivan irrelevanttia onko syytöksillä pohjaa, koska kyse on järjestelmän ja vasemmiston yhteisestä intressistä neutraloida nationalismi.