Unessa kiipeän valkeaan torniin meren äärellä. Huipun pyöreän salin ikkunasta katson kauas ulapalle. Läntinen tuuli kantaa tuoksun paikasta, joka on jo maanpiiristä kadonnut. Ympärilläni avautuu näkykuvia menneestä loistosta ja kajahtelee kaikuja hiljentyneistä lauluista. Katson salin siniseen kristalliin ja näen sen sisässä hehkun, joka muistuttaa että Taivaan tuli sittenkin vielä palaa. Jonain päivänä seilaan minäkin Suoraa Tietä ikikesän maahan ja liityn keskuudestamme poistuneiden juhliin.
2 kommenttia:
Ollaanko sitä luettu Silmarillionia viime aikoina?
Itse asiassa ei, mutta Sormusten Herra lueskelin tuossa viimeksi eilen. Melko usein ajatukset vaeltelevat Keski-Maahan ja tuolle puolen, vaikkei tarinoita mokomia lukisikaan. On se sellainen paikka, jotenkin todellisempi kuin moni tämän maailman lokaatio. Intia? Pfft, ajattelen mielummin Hobittilaa.
Lähetä kommentti