Kuulumisia = skeidaa

Olen ollut lomalla. On ollut elämäni paskin loma. Rentoutumisen sijasta olen vellonut viikkotolkulla neurooseissani ja niistä kumpuavassa stressissä ja ahdistuksessa. Ensi viikolla takaisin töihin, haha. Onpa kertakaikkisen metkaa, verratonta suorastaan.

Olen rikkinäinen ihminen, syöpäinen sielu. En ole viikkoihin lukenut mitään, en kirjoita mitään. En pysty ajattelemaan kunnolla, pakkotoiminnot syövät kapasiteettia kuin haittaohjelmat RAMia. Unohtelen asioita, nimiä. Pääni reikääntyy, ruuvit löystyvät. En pääse inspiraatioon. Viimeisen vuoden olen päässyt tähän jumalaiseen tilaan aina vain harvemmin ja harvemmin, yhä lyhyemmin. Hädin tuskin muistan miltä se tuntuu, syyni olla elossa. Hädin tuskin tunnen mitään paitsi ahdistusta, kuristavaa tukahtumista ja paniikkia. Viime yönä kieriskelin sängyssä aamuyön tunneille, tahdoin vain oksentaa tuskasta. Nousin ja vetäydyin yläkertaan saamaan äänetöntä hermoromahdusta, makasin kyynelissä, räässä ja syljessä. Vain kipu muistuttaa siitä, että olen elossa; hädin tuskin.

Johnny Cash - Hurt

I hurt myself today

To see if I still feel

I focus on the pain

The only thing that's real

Mitä minunlaisillani tekee? En pysty enää edes uneksimaan, tekemään ainoaa asiaa mitä osaan. Sillä minä todella en osaa oikeastaan mitään, olen hyödytön. Heinäkuun alussa vedin jonkinlaiset pohjat käytettyäni kaksi viikkoa runkkaamiseen ja pornoon. Loputonta kiimaa kunnes vedin töpselin seinästä. Tosin eipä oloni ole juuri kohentunut. Mikään ei innosta, ei huvita. Ihmiset ärsyttävät, kaikki käy hermoille. Olen aina ollut epätasapainoinen, mutta nyt en ole edes sitä vaan kaikki on staattista ahdistusta, valkoista kohinaa. Aiemmin tunteeni juoksivat vuorisrorataa, nyt ne mätänevät suonsilmäkkeessä. Elävänä kuolleena marssin päivästä toiseen, tyhjä ihmisen kuori.

Mitä tapahtui itseriittoiselle haaveilijalle, kuin sisälmykseni olisivat syöpyneet pois. Mitä minun pitäisi tehdä, kenelle puhua? Olen ylpeä ihminen ja ajattelen, ettei päätäni hoida kukaan kuntoon jos en minä itse. Ja mitä minulle tarjottaisiinkaan ratkaisuksi, lääkkeitä? Viimeinen asia minkä tekisin, on napsia lääkkeitä. Mielialalääkeet sun muut myrkyt ovat olemassa tuhotakseen ihmiseltä yksilöllisyyden. Ne vievät kivun ja surun alhot, mutta myös ilon ja ekstaasin kukkulat. Psyykelääkkeet jättävät jäljelle kädenlämpöisen demarin vailla sielunelämää, siis pitäkää kemikaalinne.

...

Ongelmani ei ole kuitenkaan ollut puhtaasti päänsisäistä laatua, sillä viime aikoina politiikka on ahdistanut minua enemmän kuin koskaan. Hetkeä aiemmin puhkuin intoa ja julistin ”eläköön vastakkainasettelu”. Juuri nyt tuntuu että tämä kulttuurisota ja ilmapiiri hukuttavat minut allensa. Tunnen, ettei minusta ole tähän. En ole kyllin piittaamaton ja luja, että kestäisin konflikteja hyvin. Älkää koskaan unohtako, että olen idealisti ja hippitytön arkkityyppi. Puhun traditionalismista, mutta persoonani on antiteesi sille. Olen viimeistä piirtoa myöten – tai ainakin kaulaani myöten – modernissa maailmassa tuotettu yksilö. Kun puhun maailman rappiosta, puhun ennen kaikkea itsestäni. Päässäni myrskyää kysymyksiä ja ristiriitoja, joihin en kykene löytämään ratkaisuja. En aina tiedä mihin uskoa. Näen joka puolella valheita ja epärehellisyyttä. Näen defenssejä, syntien selittämistä parhain päin. Puritaanisuuteni näkyy siinä, että minun on vaikea hyväksyä moraalista ambivalenssia. Hahmotan motiivien ja tekojen harmonian ideaalina, joka ei sellaisenaan toteudu missään poliittisessa suuntauksessa.

Mutta minkäs teet. Olenko oikealla siksi, että kaikki yksilöt olisivat siellä oikeassa ja hyviä? Ei, olen puoleni valinnut, koska asiamme on oikea. Maamme on jotain suurempaa kuin yksittäiset ihmiset saatikka ohimenevät mielipiteet. Autistitiedemies havainnollistaa kolumnillaan melko hyvin, mitä meillä on vastassamme: globalistit, jotka eivät epäröi talloa tieltään kulttuureja matkallaan kohti maailmanherruutta. Otankin minä päivänä tahansa keskenään sotivat vapaat kansakunnat kuin maailmanhallituksen tyrannian.

...

Ei ole helppoa olla herkkä poika sodan keskellä. Vaikka sota on henkistä laatua, käy se voimilleni. Mietin toisinaan uskollisuuden ja rehellisyyden välistä risritiitaa. On periaate, ”ei vihollisia oikealla, ei ystäviä vasemmalla”. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Etten voisi kritisoida julkisesti ketään omalla puolellani enkä koskaan antaa julkista tunnustusta vihollisilleni? Vaikka tiettyyn rajaan asti voin ajatusta soveltaa, tulee ongelmia juuri siinä että eri ihmisillä on eri käsitys periaatteen rajoista. Joillekin jo vähäinen kritiikki taikka toisinajatteleva tuttava on merkki petturuudesta (peilaten täten vasemmistolaisissa piireissä yleisiä asenteita). Kenties jo tällainen analyysi itsessään on merkki heikkoudesta.

Minulla ei ole antaa yleispäteviä ohjeita, koska uskon että kukin tilanne on aina omanlaisensa. Sen voin kuitenkin sanoa, että älkää koskaan valehdelko mistään. Puhukaa aina totta ja etsikää aina totuutta. Jos kuka tahansa pyytää teitä myymään omatuntonne minkä tahansa nimessä, älkää ikinä alistuko. Käärmekielet voivat tulla niin omista riveistä kuin vihollisen puolelta. Jos omia, he voivat pyytää teitä uskomaan jotain, jonka tiedätte valheeksi; he vaativat kumartamista epäjumalankuvalle. Jos vihollisia, he tulevat vaatimaan teiltä tuomiota; he käskevät teitä irtisanoutumaan ystävistänne tai pyytämään anteeksi mitä ajattelette. Mitä tahansa se onkaan, pankaa hanttiin. Vaikka omanne uhkaisivat sulkea teidät riveistään ja viholliset koko yhteiskunnasta, pitäkää kiinni sielustanne. Jos pidät afrikkalaisista tai vastaavasti pidät heitä tyhminä ja rumina, et ole kenellekään anteeksipyynnön velkaa, et kiljuskinille taikka neekerille.

Me elämme totalitariassa, vaikka suurin osa ei sitä tajua. Aikamme vaatii meiltä sitä korkeinta hintaa, joka ihminen voi tarjota: sielua. Työpaikalla ei riitä, että teet työsi kunnolla. Sinun on lisäksi rakastettava työtäsi, alistettava sielusi sille. Julkisessa elämässä ei riitä, että olet kanssaihmisille kohtelias. Sinun on ennen kaikkea rakastettava kaikkia ilman preferenssejä kehenkään. Ei ole kyllin hyvä, jos et pilkkaa rumia ihmisiä. Sinun on lisäksi kehuttava heitä kauniiksi. Aikamme tahtoo tuhota meistä kaikista sen, mikä on meissä yksilöllistä. Se tahtoo murskata sielumme, jotta jäljelle jäisi kollektiivien konetuotantomieli. Se vaatii ja uhkailee, se eristää niskuroijat. On oletettavaa, että kontrolli tulee vain tiukentumaan. Valo vähenee maailmasta ja olemme lopulta enemmän yksin kuin koskaan aikaisemmin. Kristittynä minun velvollisuuteni on kuitenkin toivo. Vaikka tunteeni olisivat kuolleet, on toivo tahdon asia ja valinta. Jäädäkö kanveesiin makaamaan vaiko nousta ylös uutta iskua saamaan? Taistelen, ja vaikka jokainen kudokseni rikottaisiin, pysyy sieluni maallisten vainolaisten ulottumattomissa. Sielu minussa on ikuinen, eikä sitä voida murtaa. 

Fear Feactory - Self Bias Resistor

All these years they've tried to break you
To your knees
Anger scours right through your veins

Now it's time to put an end
To all the lies
Now it's time to take control
Of your life

...

They have tried to break you
They have tried to break you
They have tried to break you
They have tried to break you