sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Miten etninen puhdistus toteutetaan?

Nyt on Sarastuksessa niin painavaa asiaa, että on jaettava tännekin. Ilkka Auran ja Hannes Possanderin kirjoituksessa varoitetaan siitä sunnasta, johon Eurooppa on menossa ja mitä tien päässä pahimmillaan odottaa. Tätä olen itsekin tuonut esille: jos asioiden annetaan mennä omalla painollaan, kuluu tulevaisuus väkivallalle. Eurooppa näkee uuden reconquistan tai ehkä jopa holokaustin. Minä en tahdo sen tapahtuvan, en tahdo Euroopasta hirviötä. Mutta minultahan ei kysytä mitään. Tuokin teksti voi aiheuttaa hampaiden kiristelyä poliittisissa vihollisissa tai tuoda syytteen kirjoittajille, mutta mikään ei muutu. Koska kaikkihan on hyvin ja tulee menemään paremmin, minä ja kaltaiseni vain lietsomme pelkoa ja uhkakuvia. Ikään kuin puhuisimme vain lämpimiksimme. Ihmisiä on kuitenkin varoitettu, on heidän päätöksensä kuunnella tai olla kuuntelematta.

...

Jos joku muuten kysyy, kannatanko itse etnisiä puhdistuksia, niin vastaus on myönteinen riippuen sanan määritelmästä. Joukkotuhoamisten kaltaisia raakuuksia en kannata, mutta massakarkoituksia kylläkin. Nykyisen muukalaispopulaation internointi ja vähittäinen poistaminen maasta on välttämätön toimenpide. Ei niin, että vähemmistöt kokonaisuudessaan poistettaisiin vaan pääosa kahden viime vuosikymmenten aikana tulleiden väestöryhmien ihmisistä. Ainahan on kuitenkin niitä, jotka ovat sinut maamme kanssa ja kyllä Suomessa on kuin onkin tilaa.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ahdistusmies

Moderni ihminen, joka olen, ei pääse neurooseistaan eroon. Ahdistus on pysyvä olotila, möykky on ja pysyy. Sitä ei voi manata ulos, paholainen pitää mieltäni panttivankina. Kauneus onneksi rahoittaa, musiikki lyö tulta sieluun

Hyvän ystävän kanssa voi heittää pimeyden hetkeksi nurkkaan, kunnon pyöräilylenkki tekee hyvää. En ole vähään aikaan nauranut yhtä paljon, varsinkin lauma hiekkaneekereitä eräällä uimarannalla kirvoitti meistä wäkevää huumoria. Reissun kruunasi maukas kebap-ateria karvakäsiravintolassa ja lautapeli-hetki ystäväni kotona. Hänellä kuten monella muullakin kaverilla menee niin hyvin. Tuntuu helpottavalta ajatella, kun joillakin on toivoa ja uskoa elämiinsä. On hienoa nähdä ystäviensä kukoistavan, tämäkin kaveri ja lupaava nuori upseeri on luonut järjestelmällisesti kallionlujaa pohjaa tulevaisuudelleen. Hän kävisi esimerkistä monelle, olen ylpeä ystävistäni.

Nyt ahdistaa vähemmän.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

ASMR-helmi

Papers please. Nyt on. Aksentit ovat mitä parhainta materiaalia tähän tarkoitukseen. Tunnelman kruunaa tytön korostuneen hento olemus, helposti särkyvän tavaran kanssa kun on aina herkällä päällä.

Jos olette nukkumaan menossa, kokeilkaapa ensin tätä.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Brexit-asiaa Sarastuksessa

Menkää ja lukekaa.

EU:n myötäilijöille kyse on kuluttajan vapaudesta matkustella miten haluaa ja oikeudesta runsaaseen tuotevalikoimaan marketeissa. Se on orjan vapautta ja osoitus viheliäisimmästä pikkusieluisuudesta. Euroopan unioni on utopia, joka on perustutunut oletukselle juurettoman kuluttajan hedonismista. Sen ihanneasukas olisi maasta maahan ryntäilevä ja traditionsa unohtanut atomi, joka löytää kelvottomalle elämälleen sisältöä ostoksista. Hän vaihtaa sujuvasti identiteetistä toiseen, koska yksilöhän itse rakentaa itsensä. Hän on sovinnainen, koska sellainen on oltava ollakseen suututtamatta ketään. Hän on hajuton, mauton ja näkymätön rotta.


Faniteoria, joka voisi tehdä uudesta Star Wars-trilogiasta mielenkiintoisen