Mömmöt: alkoholi, rööki ja huumeet ovat osa elämää, mutta
syytä pitää lyhyessä lieassa. Suhtaudun epäilyksellä niihin, jotka tahtovat
vapauttaa aineet utilitaristisilla motiiveilla. Jotkut näistä syistä ovat
sinänsä ihan päteviä, kuten rikollisuuden väheneminen; aineen kielto johtaa
väistämättä sen monopolisoimiseen alamaailman taholta, mikä nähtiin Suomessa ja
Yhdysvalloissa kieltolain aikaan. Siksi olisi kenties järkevää laillistaa
miedot huumeet valtion monopoliin, mikä on gangsteritoimintaa parempi vaihtoehto.
Esimerkiksi kannabiksen suhteen minulla ei ole vahvaa mielipidettä ja ainakaan
toistaiseksi sen laillistamisella ei ole ollut juuri pahoja seuraamuksia.
Pilvellä – kuten kyseistä ainetta kansanomaisesti kutsutaan – on toki varsin
huonoja terveysvaikutuksia pitkällä aikavälillä kuten kaikkinainen velttous ja
apatia. Enkä missään nimessä halua sen käytön yleistyvän samoissa määrin kuten
tupakalle kävi. En pidä kannabiksen hajusta, enkä pidä sitä polttavista
ihmisistä. Suurin osa heistä näyttää silmääni rastatukkaisilta reggaehipeiltä,
joiden ainoa elämänpäämäärä on yleinen löysäily. Liian moni sen laillistamista
ajava on juuri tätä osastoa, mikä saa suhtautumaan touhuun epäilyksellä. Reggae
ja ruoho olisivat saaneet kernaasti jäädä sinne, mistä alun perin tulivatkin.
…
Jos on yksi asia, josta nykymaailmassa pidän, niin se on
terveysfasismi tupakan suhteen. Olen iloinen, että tupakkaa poltetaan yhä
vähemmän ja yhä harvemmissa paikoissa. Tupakanpolttajien elintila julkisilla
paikoilla on kaventunut, mikä on suunnaton helpotus. En ollut syntynytkään
aikana, jolloin röhvöä poltettiin missä tahansa. Inhoan sen hajua siinä määrin,
että hirvittää edes ajatella; joka paikassa leijailisi savu ja tunkkainen
löyhkä. Mutta omana aikanani edistystä tässä on tapahtunut lisää, ja julkiset
paikat ovat tätä nykyä savuttomia. Parveketupakointia ei juuri enää ole.
Ylipäätänsä ihmiset ovat ehkä alkaneet tajuamaan, mitä terveyden ja rahan
haaskausta touhu on. Olen kaksi kertaa kyseistä myrkkyä kokeillut, eikä se
paskan maku noin vain unohdu. Senkin takia minun on sitä vaikea ymmärtää, miksi
kukaan haluaa täyttää suunsa paskanmaulla?
On yksi aspekti, josta tosin pidän tupakoinnissa:
estetiikka. Polttava ihminen näyttää erilaiselta, jopa maagiselta. Yksin ollessaan
hän näyttää mietteliäältä, aivan kuin tupakka alleviivaisi hänen
keskittymistään. Enkä nyt viittaa keskivertoon nikotiininsa ryystäjään, vaan
esimerkiksi elokuvien savuisiin hetkiin. On kohtauksia, joista ei voi poistaa
tupakkaa, ilman että estetiikka kärsisi. Tupakointi on kaunista, katsokaa
vaikka itse.
…
Alkoholin suhteen olen ambivalentti. Alkon monopolista en
ole puolesta enkä vastaan, oikeastaan aihe ei juuri kiinnosta. Kyllähän sitä
puhutaan sääntelyn turhuudesta, vaan enpä tiedä tuollaisesta yksioikoisuudesta.
Juomatapoihin tuskin vaikuttaa, oli viina säänneltyä tai ei, kulttuurista se on
kiinni. Ottaen tämän kansan luonteen kuitenkin huomioon, ei sitä viinansaantia
liian helpoksi kannata tehdä. Ja henkilökohtaisesti minulla ei ole lehmiä
ojassa, sillä minua ei liikuttaisi edes kieltolaki. En juuri käytä alkoholia,
en kaipaa sitä. Hyvässä seurassa on rentouttavaa ja mukavaa olla humalassa,
mutta kelpaa sitä ilmankin. Raskaassa kännissä on hauska örveltää, mutta
onnistuu se ilmankin syntymähumalani vuoksi. Viinapäätä minulla ei ole juuri
lainkaan, eli pienetkin annokset pistävät kihisemään. Mieleen jäänein tapaus
oli, kun armeijasta vapauduttuani kittasin erään paikallistapahtuman yhteydessä
33 senttilitran kossupullon ja sain sillä vinttini pimeäksi; hukkasin silmälasini,
sain ruhjeen otsaani, yritin karata ihmisten – niin miesten kuin naisten –
kimppuun, karjuin ja rääyin hysteerisenä, tein tuttavuutta jokaisen ojan
kanssa, ja kaverini sai taluttaa minua kilometrin matkalla useamman tunnin. Hänellä
oli onneksi vartijankoulutus ja sai minut kuljetettua autolleen asti.
Automatkan aikana oksensin pari kertaa – ajoneuvon ulkopuolelle toki – ja
kotiin päästyäni oksensin sänkyyn ennen sammumistani. Aamulla herätessäni koin
lyhyen ja autuaan unohduksen hetken, kunnes oksennuksen haju palautti muistot
oikopäätä mieleen. Rillit löytyivät seuraavana päivänä ihmeen kaupalla yhdestä
möyrimästäni pusikosta ja vahingoittumattomana. Kauheinta on se, että muistan
asiat niin hyvin. Olin täysin holtiton ja elukkamainen apina. Hävettää edelleen
edes ajatella sitä, mutta kaveri oli onneksi hädässäni tukena ja häntä saan kiittää,
etten löytänyt itseäni putkasta tai pahemmasta. Lähin vastine sille, miltä
touhu näytti ulospäin, lienee jotakin tällaista. Oli miten oli, sen jälkeen
olen ollut aika varovainen juomiseni suhteen, viina ei ole syyttä suotta
viisasten juoma. En ole koskaan pitänyt yhdenkään alkoholijuoman mausta juuri,
enkä kaipaa humalassa oloa - onneksi, muuten seuraukset voisivat olla aika
huonoja.
…
Huumeet ovat viinaksia isompi kysymysmerkki. En tunne vetoa
kokeilla mitään bilemömmöjä taikka turruttavia kamoja. Saan tavallisesta
elämästä riittävästi irti, etten kaipaa sen kemiallista tehostamista. Saan
unesta ja taiteesta tarvittava pakoreitin, jotta puudutusaineet ovat
tarpeettomia. On kuitenkin yksi laji, jota kohtaan tunnen houkutusta:
psykedeelit. Tunnen uteliaisuutta ja halua kokeilla niistä jotain, kuten LSD:ä
tai sieniä. Kaipaan suurta visiota, jonka ne voisivat minulle antaa. Kenties ne
voisivat paljastaa jotain normaaliaisteilla salaista tietoa. Ehkä saisin
luovuudelle ennennäkemätöntä potkua. Mutta on eräs hyvä syy, miksi jätän
kokeilut tekemättä: mielenterveys. Pääni on nippa nappa tasapainoinen ja
psykedeelien kaltaiset voimakkaat ainekset voisivat särkeä sen. Voisin suistua lopullisesti
raiteiltani tavalla, jossa paluuta ei enää ole. Ehkä tätä herkkää tasapainoa ei
kannata mennä uteliaisuuden vuoksi horjuttamaan, riski ei ole sen väärti. Mutta
ehkä ennen kaikkea: tunnen, että huumeiden avittama luovuus ja niiden suomat
visiot olisivat sittenkin huijausta ja valhetta. Koska ne ovat vain aivojen
hallusinaatioita, niillä ei ole minkäänlaista referenssiä ulkoiseen maailmaan.
Ne ovat pelkkiä sisäisen maailman projektioita ja siis arvottomia, koska eivät
ne sellaisina kertoisi maailman olemuksesta tai totuudesta mitään. Ne voisivat
jopa johtaa harhaan, viedä minut täysin väärille poluille. Miten löytäisin enää
takaisin? Liian vaarallista, aivan liian vaarallista. Mutta houkutus on ja
säilyy. Kuten säilyy houkutus heittäytyä täysimääräisesti maailman rappioon ja
hedonismiin mukaan, lähteä muiden mukana juhliin ennen viimeistä tuomiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti