Takinkäännöksiä & hopearahoja

Petturi Timo Soinin sanoin:

Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi

Paitsi Juudas, on Soini myös fariseus. Valehteleva kanalja, joka kavaltaa omansa hopearahojen – siis Audin takapenkin tähden. Sammakko-Jabba möi perustamansa puolueen jatkaakseen rosvohallituksen kumileimasimena. Ylensyönyt sika teki tempun, jota hän ei millään sutkauksella enää voi selittää; peli on ohitse, ura lopussa. Hän voi kätyreineen nostaa liksaa vielä kaksi vuotta, mutta poliittista tulevaisuutta heillä ei ole. Pettureiden nimet muistetaan.

Kaksikymmentä nimeä, painakaa ne mieliinne. Shimon Eloh, tuo Israelia mielistelevä rotta toimii joukkion puhemiehenä. Oinonen, Lindström ja kaikki, luopion kuva on otsassa ikuisesti. He sössöttävät arvoista ja nimesivät käpykaartinsa mitä ironisimmalla tavalla: Uusi vaihtoehto. Vitsi vetää vertoja vuoden 1938 Münchenin sopimukselle.

On selvää, että tämä oli hallituksen ja takinkääntäjien yhdessä junailema operaatio. Mitään hallituskriisiä ei ollutkaan, vain teatteria. Petturit ovat niin syvällä vallan liemissä marinoituneet, että he eivät lähde venettä keikuttamaan. He kyllä tekevät mitä käsketään ja riemumielin. Loikkarit puhuvat selkärangan säilyttämisestä, vaikka sitä ei heillä alun perin ollutkaan. Mitä he sanovatkaan, voi päinvastaisen olettaa todeksi.

Tämä on synkkä päivä perussuomalaisille, ei siitä mihinkään pääse. Mutta on katsottava pidemmälle. Saimme verettömän version pitkien puukkojen yöstä, ja vieläpä pettureiden oma-aloitteisesti orkestroimana. Tämä puhdistaa jyvät akanoista ja antaa vapaat kädet kansallismielisen politiikan ajamiseksi. Kompromissien aika on ohitse, keskustelut eivät johda mihinkään. Luopioita on turha surra, sillä heistä ei ollut koskaan mitään hyötyä. Ei ole masennuttava yksittäisistä gallupeista ja vaaleista, sillä hyvä tulee hitaasti. Takaiskuja tulee, mutta taistelua ei tule jättää. On aina muistettava se tärkein työ, joka ei tapahdu Arkadianmäellä vaan ihmisten mielissä. Me kansallismieliset olemme jo nyt saaneet agendamme pinnalle, olemme normalisoineet näkemyksiämme. Sen sijaan, että pyytelisimme anteeksi, olemme jo muuttaneet politiikan parametrejä. Työ on vasta alussa, mutta henkisen ilmapiirin vähittäinen muutos osoittaa voiton mahdolliseksi. Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.

Taistelu käy kuumana ja siitä on syytä nauttia. Emme ole täällä antautuaksemme vaan voittaaksemme. Kansallismieliset joutuvat hakemaan vauhtia alhaalta, mutta se terävöittää rivejämme. En ole ahdistunut vaan biletunnelmissa. Historia ei lopu vaan saamme olla osana sitä, todistamme kansojen vuoroveden nousua.

Are we having fun yet?