lauantai 2. tammikuuta 2016

Hyvä Suomi!

Jessus, mikä peli. Ja te, jotka ette tienneet, kuulkaa: Suomi pesi Kanadan junnujen MM-puolivälierässsä lukemin 6-5, kotiareenallaan. Ottelu menee saman tien ikimuistoisimpien lätkämatsien listaani, harvoin olen tällaisia trillereitä todistanut. Helvetti, mitä hiuksianostattavia virheitä omassa päädyssä; Kanadalle suorastaan tyrkytettiin avaimia voittoon. Ja helvetti Suomen ykkösnyrkkiä, peli oli niin kaunista. 2-0 tappioasemasta kivuttiin tasoihin ja sitten taas upottiin. Mutta ei kun uudestaan rinnalle ja ohi, 4-3 johto-osuman iskiessä olin jo pillahtaa itkuun. Kanada kuitenkin pusersi vuorostaan rinnalle kuin juoksukilpailussa, jossa Suomi vei lopulta voiton. Viimeinen osuma oli ihana koulumaali, poikittaissyötöstä lämärillä reppuun. Kanukit yrittivät pusertaa lopussa tasoihin, mutta Suomen ote piti. En ole vähään aikaan vavissut jännityksestä yhtä paljon, eikä ole sydämeni pamppaillut silkasta kauhusta. Huhhuijaa...

Hetken tässä täytyy ottaa vielä lukua. Tätä en koskaan tule unohtamaan, tätä on jääkiekko kauhistuttavimmillaan ja parhaimmillaan. Maamme-laulu ei ole kuulostanut aikoihin yhtä jumalalliselta kuin tämän jälkeen. Hyvä leijonat, hyvä Suomi!


2 kommenttia:

Allaspalo kirjoitti...

Laitapä tää jakoon http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1451448414990
Ajetaan Hesari alas

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Allaspalo.

Suoraan sanottuna ei huvita alkaa tuota lukemaan sen enempää. Tämä skeida on kahlattu moneen kertaan läpi, eikä siis kiinnosta lukea tuhannenteen kertaan kuinka kaikki muukalaiset eivät ole pahoja (ihanko totta!?).

Hesari menee alas, siitä tuskin tarvinnee huolehtia. He oppivat kantapään kautta.