keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sukupuoliroolit ja friend zone



Seksi on viimeinen sarake, jossa perinteiset sukupuoliroolit yhä vallitsevat. Siellä mies vie ja nainen vikisee: mies tekee aloitteet, osoittaa haluttavuutensa soidinmenoilla, joilla nainen valitsee. Feministit ovat pyrkineet hävittämään sukupuoliroolit siinä kuin ne sitovat naisia mihinkään. Sen sijaan esimerkiksi miehiset roolit, jotka hyödyttävät heitä on jätetty voimaan: älä lyö naista, suojele naista ja ole aloitteellinen ja itsevarma.

Kyseessä ei tietenkään ole ollut täysin tietoinen ja loppuun asti ajateltu prosessi, minkä vuoksi feministit ovat kusseet omille nilkoilleen. Sukupuoliroolien hävittäminen on johtanut vain tilanteeseen, jossa positiiviset maskuliinisuuden muodot ovat kadonneet. Pelimiehet omaavat lyhytjänteisimmät ja tuhoisimmat maskuliiniset ominaisuudet. Ne piirteet, jotka vetoavat naisten primitiivisiin vaistoihin. Pelimiehet eivät ole johtaja-alfoja, vaan naisten ehdoilla eläviä kuhnureita. He ovat seksiautomaatteja, jotka kiertävät naisesta naiseen. He eivät koskaan tyydy siihen mitä heillä on, vaan hyppäävät seuraavaan kukkaan tilaisuuden tullen. Näin alfat sekä naiset saavat rajattoman määrän seksiä, mutta eivät vakiintuneita suhteita. Siksi naiset valittavat, ettei kunnon miehiä löydy mistään, mikä pitää paikkansa. Ne miehet, jotka kelpaavat seksiin, ovat kiihottavalla tavalla maskuliinisia, mutta eivät kykene sitoutumaan. Sitoutumaan valmiit ”kunnon miehet” ovat taas feminiinisiä ja epäkiihottavia. Jälkimmäiset miehet ovat niitä, jotka ovat kuunnelleet pienestä pitäen, kuinka naiset pitävät kilteistä ja mukavista miehistä. Että hyvä tahto ja työnteko palkitaan. Mutta lopulta he heräävät unestaan ymmärrettyään tämän: sukupuoliroolit ovat kadonneet, mutta seksi ja parisuhdemarkkinat ovat niiden viimeinen valtakunta. Siellä vallitsevat edelleen primitiivisimmät koodistot, miehen pitää olla mies ja naisen nainen. Vanhassa maailmassa näillekin miehille olisi opetettu kuinka olla mies ja mikä on asioiden todellinen laita. Feministinen nykyaika ei sitä tee, minkä vuoksi nämä kiltit miehet eivät panosta tarpeeksi miehisyyteensä. He ovat koko elämänsä ajan kuulleet ja kuulevat edelleen, kuinka myös herkät ja kiltit miehet tulisi hyväksyä. On toki hyvä asia, ettei ketään hakata kiltteyden vuoksi, mutta miehiselle hyvinvoinnille seksi ja naisystävä ovat välttämättömyyksiä, ja juuri näistä asioista he jäävät paitsi. Miehelle ei riitä, että hän on vain ystävä tai epämääräisesti ”hyväksytty”. Se hyväksyntä koetaan vasta, kun mies pääsee parisuhteeseen. Emotionaalisen olkapään rooliin jäänyt mies kokee olevansa b-ihminen, josta kukaan e ole todella kinnostunut.

Puheet herkkien tai erilaisten miesten hyväksymisestä ovatkin vain puhetta. Ainoa tapa, jolla tällainen mies voi todella tuntea olevansa hyväksytty, olisi parinvalintapreferenssien muuttaminen. Mutta voimme olla varmoja, että tätä ei tule koskaan tapahtumaan. Naisten preferenssit eivät muutu, kuten ei vähene miestenkään tarve seksiin ja parisuhteeseen. Miehelle ei riitä osa ystävänä ja juhlapuheen alaviitteenä á la Emma Watson. Mies voi olla naisen ystävä, mutta vain jos mies on suhteessa, jolloin seksuaalista aspektia ei tarvitse ajatella. Feministit kuitenkin vain nauravat miesten yksinäisyydelle ja tekevät hupsuja sarjakuvia xkcd:en. Heitä loukkaa ja huvittaa yhtä lailla ns. friend zone-ilmiö, jossa mies ei onnistu pääsemään suhteeseen naisen kanssa, vaan on vain kaveri. Mies on se osapuoli, joka haluaisi enemmän ja kun tarpeet eivät kohtaa, syntyy katkeruutta. Miehet puhuvat friend zonesta, ja feministit moralisoivat. Heitä syytetään siitä, etteivät he todella olekaan kilttejä, vaan teeskentelevät sellaista päästäkseen naisten pöksyihin. Noh, epätoivoiset miehet keksivät mitä moninaisimpia keinoja moiseen ja tuo on varmasti yksi. Mutta oikeasti kiltti mies on kiltti mies, eikä muuksi muutu. Kiltteys ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi ovimatto, joka ei koskaan ole eri mieltä naisen kanssa tai sano tälle vastaan. Kiltti mies tuntee vihaa ja katkeruutta siinä missä muutkin ja voi myös ilmaista sen, vaikka feministien mielestä tiettyjen ajatuksien ja tunteiden ilmaiseminen osoittaa, että henkilö on moraaliton. Heille kiltin määritelmä on kohtaloonsa alistuva tampponi, joka tekee kuten käsketään. Minulle sen määritelmä on ihminen, joka lähtökohtaisesti huomioi toiset ihmiset ja joka uskaltaa myös kieltäytyä paskoista nakeista.

Mielenkiintoinen on se seikka, että VAIN friendzonetettuja moralisoidaan. Ja arvatkaa miksi? Koska se toimii. Koska juuri he ovat kilttejä ja introspektiivisia, joihin syyllistävä puhe tehoaa. He uskovat lapsuudessaan puheet siitä, että naista saa, jos on kiltti ja huomaavainen. Kun he huomaavat todellisuuden ja tulevat vihaisiksi, koska heille on valehdeltu, heille valehdellaan lisää. Ja nauretaan ja vittuillaan päälle, ”oma vika, oma sika”. He ajautuvat uudelleen introspektioon ja miettivät, mikä heissä onkaan vikana. Edelläkuvatun perusteella on helppoa tehdä johtopäätös siitä, ketä vastaan ja kehen feministinen syyllistäminen toimii: huonon itsetunnon omaaviin ja herkkiin miehiin. He kun ovat sitä mieltä, että naista tulee kohdella hyvin, koska se on oikein. Ei siis siksi, että siitä seuraisi palkinto. Kun he huomaavat, etteivät omana itsenään ja omilla eväillään onnistu, he katkeroituvat. Jos he eivät avaudu tunteistaan, se on ok. Jos avautuvat, seuraa välitön syyllistäminen ja syyllistämistä seuraa huono omatunto. Ja samaan aikaan kiltin miehen viipyessä introspektion parissa, joku naisten tunteista piittaamaton kusipää panee paraikaa. Murhaajat, rikolliset ja narsistit panevat henkensä edestä, koska pillua tulee ovista ja ikkunoista. Kun minä katson peiliin ja mietin, mikä minussa on vikana, paskakasat käyttävät naisia hyväkseen. Jopa samat naiset, jotka minua syyllistävät, ovat tuon tuosta eri kusipään panopuuna. Mutta kusipäitä ja murhaajia ei syyllistetä ja arvatkaa miksi? Koska he eivät voisi vähääkään välittää. Heihin ei syyllistämispuhe ja moralisointi tehoa tippaakaan, he tietävät mitä naiset todella ajattelevat. He tuntevat naisten sisimmän ja käyttävät heitä sen mukaan hyväkseen ja lemppaavat arvon feministimme tähän kyllästyttyään. Pelimiehiltä naiset taas saavat varmuudella seksiä, eikä heitä tosiaankaan haluta syyllistää, koska ovat hyödyllisiä. Friend zonen surkimuksilta voi saada emotionaalista tukea, mutta jos nämä haluavat enemmän, käskee naisemme tätä pysymään lestissään. Ja samaan aikaan kun allekirjoittanut potee huonoa omaatuntoa siitä, että yleisti edellä mainitut havaintonsa koskemaan useimpia naisia, joku murhaaja-psykopaatti panee ja ehkäpä juuri arvon feministiämme. Ja kun tulen vihaiseksi moisesta, saan taas osakseni vittuilua. Todistanhan vain ajatuksillani ja mielipiteilläni sen, etten oikeasti ole yhtään sen parempi kuin arvostelemani miehetkään. Olen itse asiassa heitä pahempi, koska kusipäät ovat sentään rehellisiä. Eli jos on rehellinen kusipää ja murhaaja, saa kyllä pesää niin paljon kuin sielu sietää. Mutta kun en minä tahdo olla kusipää ja tahdo kohdella naisia tai ketään muutakaan huonosti. Haluaisin viettää päiväni yhdessä rakkaani kanssa elämäni loppuun asti, jos sellainen olisi. En kaipaa prinsessaa, vaan naapurintytön, jota voisin pitää hyvänä. Se, että teen huomioita naisten keskimääräisestä käyttäytymisestä ei tarkoita, että pitäisi kaikkia naisia samanlaisina saatikka pahoina (feministien mielestä tarkoittaa). Jos ilmaisen tietyllä hetkellä syntyneitä tunteita kuten katkeruutta, se ei tarkoita että vihaisin naisia kokonaisuutena (feministien mielestä tarkoittaa. Ja koska he käyttävät ison osan energiastaan sen vatvomiseen, mitä joku kaltaiseni beta sanoo tai tuntee, paljastaa se että tietyt tunteet ovat pahempi asia kuin esimerkiksi lapsenmurha: äiti joka surmaa lapsensa saa välittömästi ymmärrystä). Katkeruuden tunteeni ovat vain yksi osa minua, ne eivät määritä sitä mitä kokonaisuudessaan tunnen tai ajattelen naisista. Enhän hitto pidä monista miehistäkään, inhoan heitä monin tavoin. Mutta mitä minä edes yritän, ei tämä feministien mielipiteitä muuta. Heille olen todellinen kusipää ja epäkiltti teeskentelijä, joka on murhaajiakin pahempi. Oikeasti haluan tietysti vain hyväksikäyttää naisia. Vaikka sama nainen antaisi ilomielin murhaajalle, hän ei väsyisi syyttämästä minua, koska olen pahempi ihminen.

Nykyaika on ihanaa.

Tämä vitun feminisoitunut yhteiskunta on mielisairas paikka elää. Sukupuolten väliset suhteet ovat tulehtuneet ja rikki. Kansanruumis on haavoilla, jotka vuotavat visvaa, kulttuuri on kääntynyt itseään vastaan (tässä tulee mieleen mahdollisuus, että vain projisoin ongelmiani. Kuten Jouko Turkka sanoi, taitelijan kirjoittamisblokki ei ole henkilökohtainen ongelma vaan kokonainen kulttuurikriisi!). Feministit ovat emaskuloineet miehet vain huomatakseen, ettei uusi feminiininen nynny kelpaakaan heille. Ne, joissa on jäljellä maskuliinisuutta, eivät ole sen parempia, koska eivät kykene pitkäjänteisiin elämänvalintoihin. Pientä lohtua naisille suo toki se seikka, että heillä on oma seksikuhnuriensa luokka – pelimiehet. Alfat lykkivät naisia, jotka elävät irtosuhteessa vuoron perään eri pelimiehen kera. Naiset voisivat olla vakisuhteessa betan kanssa, mutta tämä ei kelpaa, koska ei ole tarpeeksi kiihottava. He ovat mieluummin sinkkuja ja jatkavat irtosuhteilua osana alfojen haaremeita. He tietävät, etteivät merkitse näille alfoille mitään, koska pelimiehet jos ketkä halveksivat naisia enemmän kuin muut. Mutta silti he jatkavat samaa rituaalia, jossa ensin naidaan ja sitten valitetaan kunnon miesten puutetta. Ne ”kunnon miehet” kun eivät omaa riittävästi primitiivisyyttä, ja pelimiehet omaavat vain sitä. Tarpeet ja toiveet eivät siis ollenkaan kohtaa, mutta ongelmille ei tehdä mitään.

Feministit eivät halua korjata ongelmia palauttamalla vanhat roolit. He ”korjaavat” virheitään toistamalla valheitaan. Esimerkiksi naisten parinvalintapreferenssejä ei saa muuttaa, koska a) niitä ei ole olemassa tai b) se olisi alistamista. Miesten sen sijaan tulisi muututtuaankin muuttua. Heidän ei pitäisi ajatella niin paljon seksiä, heidän pitäisi ”lopettaa mulkulla ajattelu”. Naisten preferensseihin ei saa kajota tai niitä arvostella, mutta miesten biologiset vietit voi ja pitää tukahduttaa. Eli seksinpuutteesta kärsiville ainoa ohje on, että ”skarpatkaa ja nielkää halunne”. ”Onko seksin oltava miehille niin tärkeää, tai parisuhteen?” Kyllä ne ovat, ilman parisuhdetta oleva mies on pääsääntöisesti surkea tapaus. Nämä ovat sellaisia ihmisen perushyvinvointiin liittyviä tekijöitä, jotka naiset nostava esiin aina, jos on kyse juuri heidän yksinäisyydestään. Jos kyse on miesten yksinäisyydestä, käsketään etsimään sille korvike. ”Aina voi vaikka masturboida!”. Turha kai sanoakaan kuinka autistiselta moinen kuulostaa, oma käsikö korvaa yksinäisyyden ja kosketuksen kaipuun? Ja parasta on se, että näitä ohjeita jakelevat poikkeuksetta naiset, jotka saavat niin paljon munaa kuin haluavat.

Tämä ei olisi ollut mahdollista vanhassa maailmassa. Joka pojalle olisis opetettu kuinka olla mies ja suurin osa olisi edes yrittänyt. Suurin osa olisi avioitunut ja naisillekin kiihottavuutta tärkeämpi kriteeri olisi ollut miehen yleinen kelpoisuus ihmisenä. Miesten ja naisten tarpeet olisivat kohdanneet tavalla, jossa kaikki olisivat voittaneet: naiset olisivat saaneet kunnon miehensä ja mies naisen. Miehelle tärkeintä on se, että on edes joku nainen, ei tämän tarvitse olla missi. Naiselle miehen status olisi merkitsevintä, mutta traditiot asettaisivat sen järkevään kontekstiin.

En haluaisi kaikesta huolimatta menettää toivoani. Oikeassa maailmassa tiedän, etteivät asiat ole lähimainkaan niin kärjistettyjä kuin edellä annan ymmärtää. Tunnen naisia, tunnen fiksuja, kilttejä, mukavia ja upeita naisia. Kaikki eivät ole feministejä, tai vaikka olisivatkin, niin eivät äärimmäisiä sellaisia. Minä olen väsynyt tähän aiheeseen, en hyödy mitään tämän pohtimisesta. Feminismi on pelkästään vahingollista, sen argumentit on osoitettu monien itseäni fiksumpien osalta moneen kertaan tyhjiksi. Miksi siis hukkaisin enää aikaa, voisin käyttää ajatukseni rakentavampiin mietteisiin. Feminismi on savijaloilla seisova talo, joka sortuu vielä. Perinteiset mallit tekevät vielä paluun muodossa tai toisessa, ja järkevämpää olisi miettiä niitä. Järkevää olisi miettiä, mitkä ovat mielekkäitä tapoja olla mies ja nainen tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Mitkä ovat kestäviä käyttäytymismalleja, jotka säilyvät. Ei ole enää keskusteltava feministien kanssa, sen aika meni ohi. Feminismi on kokeva imploosion omaan mahdottomuutensa, hegemoniat muuttavat suuntaa. On aika miettiä tulevaisuutta: kun tuulet kääntyvät, ne maltilliset, jotka vielä komformismin vuoksi ovat feminismin hyväksyneet, vaihtavat vielä kelkkaansa. He näkevät, mistä todellinen muutos tulee ja tekevät valintansa; sinä päivänä traditiot ja kulttuuri kokevat arvonpalautuksensa, ja voimme tulla vahvoiksi jälleen.

36 kommenttia:

Sametti kirjoitti...

Naisen parinvalintapreferenssejä ei voi muuttaa. Se on niitä ikäviä tosiasioita, jotka jokaisen beta-miehen tulisi ymmärtää ja hyväksyä sen sijaan, että jatkaa maailman järjettömyyden vatvomista. Hätä ei nimittäin ole tämän näköinen, sillä betan on mahdollista harjoittelun avulla kasvaa alfaksi. Pelimieskirjallisuus on hyvä esimerkki, sillä moni pelimies on entinen runkkarinynny. Esimerkiksi kirjassaan The Game Neil Strauss kuvaa oman matkansa nynnystä maailmankuuluksi pelimieheksi. Kyse on vain omasta haluamisesta.

Poikien seksivalistustunneilla peruskoulussa voitaisiin lukea joku pelimieskirja. Iso kasa beta-miehiä ei nimittäin tiedä näistä jutuista mitään ja siksi eivät osaa tehdä asialle mitään. Lisäksi pitää lopettaa deittivinkkien kysely naisilta, koska he tajuavat näistä vielä vähemmän. Olin kerran luennolla 'näin isket naisen' ja luennoitsija oli nainen, joka jakeli vain neuvoja tyyliin muista käydä suihkussa. Kävi oikeasti sääliksi niitä katsomossa istuvia epätoivoisia nörttejä.

Sametti kirjoitti...

Itsehän uskon perinteisiin sukupuolirooleihin ja olen päättänyt olla perinteinen mies riippumatta siitä, mitä muut sanovat. Tosi hyviä roolimalleja saa vanhoista mustavalkoisista elokuvista ja italialaisista sarjoista. Italialainen mies on hieno: hän osaa olla yhtä aikaa tyylikäs, romanttinen ja macho. Yrittäessään olla romanttinen tai tyylikäs onnistuu suomalainen mies olemaan homomainen.

Naiset eivät ikinä myönnä sitä, mutta juuri perinteinen mies on sitä, mitä he sisimmässään haluavat. Lue huviksesi naisten kirjoituksia miehistä, rakkaudesta ja parisuhteesta. Ne käyvät viihteestä.

Tosin menet metsään siinä, jos kuvittelet, että fiksut naiset olisi preferensseiltään toisenlaisia. Fiksut naiset halajavat alfaurosta vielä kovemmin kuin muut. Mitä nörtimpään naiseen mennään sitä voimakkaampia haaveet ovat. Oletko ikinä miettinyt, miksi sellainen tuuba kuin Twilight on uponnut naisiin maailmanlaajuisesti niin hyvin?

Anonyymi kirjoitti...

täyttä tavaraa!
Käännyin hipistä mieheksi
noin kolkytä vuotta sitten
jolloin luin senaikaisen muijan tilaamat
akkaväkilehdet kannesta kanteen.
Itse se ei lukenut.
Viimeiset kolkytä vuotta on muijia
riittänyt.
t. hyvän peruskoulutuksen saanut
kuuskymppinen äijä

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Anonyymille äijälle ja Sametille ja kiitos kommenteistanne.

Meinaako Anonyymi, että naistelehdistä olisi ollut apua naistenhaussa vai kuinka? Kuulostaa kyllä aika uskomattomata, ei kai tässä nyt yritetä juksata?

Sametti, pelimiesopit ovat suosittuja mitä ilmeisimmin siksi, että ne toimivat. Olen toisaalta sitä mieltä, että niiden takana on oltava substansssia eli oikeanlainen luonne. Olen huomannut, että kaikenmaailman siimat, sivarit ja läskikasatkin saavat jos vain omaavat tietynlaisen luonteen.

Pelimiesjuttujen kanssa oma ongelmani on se, että pidän PUA-skeneä ja pelimiehiä vastenmielisinä ilmiöinä. Heidän olemassaolonsa todistaa ennen kaikkea sen, kuinka rikki aikamme onkaan. Plus olen siinä määrin yksin viihtyvä ihminen, että minua kammottaa ajatus, että omistaisin koko elämäni naisille ja seksin vonkaamiselle. Pelimiehiäkään ei voi pitää kuin halujensa orjina. Pelimiesopit pitävät naisten kaatamista ja hedonismia itseiarvoisina, eivätkä ole siis lainkaan rakentavia. Positiivista heidän opeissaan on se, ette niitä voisi kunnollinenkin mies käyttää välineenä naisen saamiseen ja sitä kautta vakituiseen suhteeseen. Eli unohtaisi hedonismin ja sen koko maailmankuvan, mutta rakentaisi opeilla sillan johonkin rakentavaan ja kestävään.

En ole kyllä itse pahemmin deittaillut, minua kammottaa nykyinen visvamaailma baareineen ja hedonismineen. Jo se seikka, että paritumiseen verrataan markkinoina, paljastaa niiden nihilistisyyden. Minä en kykene toimimaan tässä maailmassa sen omilla ehdoilla, olen syntynyt väärään aikaan. Tämä nykyinen touhu on niin monimutkaista ja mielisairasta tanssimista ja koreografiaa, ettei minulla riitä henkiset resurssit. Ja ymmärrän toki sen, että tällä suljen vain itseni kokonaan ulkopuolelle. Mutta jos se on mielenterveyteni hinta niin olkoon; se on silloin minun kohtaloni.

Lauri Stark kirjoitti...

EN usko, että fiksutkaan naiset olisivat preferensseiltään erilaisia. Tietysti preferenssit vaihtelevat yksilöittän, mutta kyllä se on se miehinen mies, jota edelleen halutaan. On aivan loogista, miksi juuri naiset kuluttavat Twilightin tai 50 shades of greyn kaltaista roskaa: he haluavat lukea fantasioita, joissa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Vieläpä niin, että asetelmat ovat kärjistettyjä, eli naiset ovat äärimmäisen alistuvia ja miehet äärimmäisen dominoivia. Ja nämä ovat siis vielä naisten kirjoittamia kirjoja.

Lauri Stark kirjoitti...

(Tarkennetan vielä ensimmäistä kommenttia, että jos meinasit pelimiesoppien opetuksella sitä, että kerrotaan nuorille kuinka asiat todella ovat [red pill], niin sehän on vain oikein. Mutta siinä samalla joutaisi roskiin pelimiesoppien hedonismia korostavat ja naisia kulutustavarana pitävät asenteet.)

Sametti kirjoitti...

Olet oikeassa, että PUA-ilmiö on oire kulttuurin rikkinäisyydestä. Mielestäni pelimiesoppeja pitäisi ajatella työkaluna. Kulttuuri on kehittynyt sellaiseksi, että on joko voittaja tai häviäjä. Pelimiesopit ovat työkalu, jota käyttämällä voi muuttaa elämänsä toisenlaiseksi. Kyse ei ole pelkästään pillusta ja hedonismista, vaan koko olemuksensa ja asenteensa muuttamisesta. Mainitsitkin olemuksen itsekin. Esimerkiksi Neil Strauss kuvaa kirjassaan, että pelimiesoppien avulla hänen yleiset ihmissuhdetaitonsa paranivat huomattavasti ja hänestä tuli paljon parempi myöskin työssään. Juuri tuo työnäkökulma on se asia, joka kiinnostaa itseäni eniten. Työmaailmahan (ja elämä monilta osin) on loppupeleissä pelkkää ihmissuhdetaiturointia.

En ole samaa mieltä kohtaloonsa tyytymisestä. Jos kohtalo on omissa käsissä ja työkalutkin on, niin miksi vaan todeta, että fuck this shit? Saamatonta. Tähän voisi jopa todeta, että ole mies.

Ja juu, juurikin red pill. Iso kasa miehiä kuuntelee liikaa niitä "ole oma itsesi", "ole kiva" -neuvoja, jotka ovat oikeasti silkkaa tuubaa. Heille pitäisi ensinnäkin opettaa, että mitä on ylipäätään olla mies.

Lauri Stark kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lauri Stark kirjoitti...

Ja juu, juurikin red pill. Iso kasa miehiä kuuntelee liikaa niitä "ole oma itsesi", "ole kiva" -neuvoja, jotka ovat oikeasti silkkaa tuubaa. Heille pitäisi ensinnäkin opettaa, että mitä on ylipäätään olla mies.

Pakko muuten sanoa, että nuokin tavat voivat toimia. Tunnen lähipiiristäni muutamankin tyypin, jotka ovat sosiaalisesti minua ujompia eivätkä itseäni miehekkäämpiä ja jotka seurustelevat. Toki tuo vaatii parempaa onnea, koska vähemmän miehekkäät eivät kykene tekemään vaikutusta luontaisesti. He ovatkin tutustuneet tyttöystäviinsä rauhallisempaa tahtia, baarista he tuskin kykenisivät iskemään ketään.

En ole miehekäs, mutta tunnen tarvetta ja velvoitetta tulla miehisemmäksi. Vaikka olen yleisesti ottaen tyytyväinen siihen mitä olen, en voi unohtaa sitä mitä minulta odotetaan. Olen passiivinen ihminen ja pidän enemmän haaveilusta kuin asioiden tekemisestä. Nuo ovat taas selkeästi ristiriidassa miehisyyden kanssa, ja kysymys onkin, missä määrin minun tulisi kehittää itseäni? Jos tahdon kohti miehisyyttä, täytyisi minun ajaa alas tärkeimpiä osia itsestäni ja moinen ei olisi helppoa. Toisinaan olen leikitellyt ajatuksella, että luonteellani varustetun ihmisen olisi kannattanut syntyä naiseksi, olisi paljon helpompaa. No mies olen, ja se on ihan ok.

Lauri Stark kirjoitti...

(Deletoin tuosta tämän samaisen kommentin kirjoitusvirheiden vuoksi.)

Ihmissuhdetaitoni ovat mielestäni hyvällä tasolla, tavoitteeni on tulla toimeen ihmisten kanssa ja siinä näin pääsääntöisesti onnistun. Kesätyöt vietin naisvaltaisessa ympäristössä ja luontevasti sekin tuntui sujuvan. Työskentelin siis museo-oppaana, joten minulle ei tuota ylivoimaisia vaikeuksia ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin tai vastakkaiseen sukupuoleen. Kyse on enemmänkin siitä, että jänistän jos asiat pitäisi viedä sille tasolle.

En ole ihmissuhdetaituri tai supliikkimies, eikö minusta kumpaakaan saa. Se vaatisi sellaista teeskentelyä, että jätän suosiolla sikseen. Vaikka kaikki sosiaalinen kanssakäyminen sisältää sitä tietyn verran, on siillekin mielekkäät rajansa.

Ei pitäisi tyytyä kohtaloonsa? Olet ehkä oikeassa, ei pitäisi luovuttaa. Toisaalta kyse on siitä, mihin henkiset resurssini käytän. Voin käyttää ne salilla käymiseen ja pelimiestaitojen opetteluun, mutta siihen menisi kaikki. Tai voin käyttää ne kirjoittamiseen ja ajatteluun. Kulutan voimani nopeasti ja viimeinen asia, jota ei huvittaisi tehdä, on käyttää kaikki aikani vaikutuksen tekemiseen muihin ihmisiin.

Saamatonta. Tähän voisi jopa todeta, että ole mies.

Hähää, siinä motivointia ;) . Tuo on varmaan jopa tarpeen, en ole tyytyväinen tilanteeseeni. Olen saamaton, edes kirjahommat eivät etene. Jumitan aika pahasti pääni sisällä, enemmän kuin mitä normaalisti teen tai olisi itselleni tervettä. Ehkä jonkun pitäisi tulla potkimaan perseelle. No, olen kyllä jo suunnitellut tässä asioita. Eli muuttaisin omaan yksiöön, jättäisin opintoni kylmästi kesken ja painuisin helvettiin yliopistosta. Sitten omistautuisin kirjoittamiselle hanttihommia siinä sivussa tehden.

Pekka kirjoitti...

Sametti sanoi: Italialainen mies on hieno: hän osaa olla yhtä aikaa tyylikäs, romanttinen ja macho. Yrittäessään olla romanttinen tai tyylikäs onnistuu suomalainen mies olemaan homomainen.

Tämä pistikin kivasti ajattelemaan. Huomasin, että eivät italialaiset miehet osaa jotain sellaista, mitä suomalaiset eivät, vaan kyse on siitä, että kulttuuri asettaa ihmisille normeja ja etikettisääntöjä - usein tiedostamattomiakin - jotka sitten määräävät, mikä on soveliasta.

Suomalainen kulttuuri on erittäin homofobinen. Ei siinä mielessä, että homoille annettaisiin turpaan tai että useimmat edes jaksaisivat innostua homoista suuntaan tai toiseen, vaan siten, että suomalaiset miehet pelkäävät kovasti sitä, että joku saattaisi erehtyä pitämään heitä homoina.

Tästä johtuu, että koska homot tunnetusti (tai ainakin stereotyyppisesti) kiinnittävät huomiota ulkonäköönsä ja puhuvat tunteistaan, sosiaalinen normi suorastaan kieltää sellaisen heteromieheltä. Suomimiehillä, jotka niin tekevät, on jo lähtökohtaisesti homoleima taakkanaan. Italialaisia miehiä normi ei koske; yhtäältä siksi, että vieraanvaraisuus edellyttää pientä joustoa, ja toisaalta siksi, että ne ovat ulkomaalaisia, eli eiväthän ne reppanat voi mitenkään tietää, millainen käytös on täällä sosiaalisesti hyväksyttävää.

Naisten preferensseistä vielä sen verran, että toki kaikki naiset haluavat miehekkään miehen. Eroja on kuitenkin siinä, mitä kukakin pitää miehekkäänä. Omien (erittäin rajallisten) havaintojeni pohjalta sanoisin, että pissikset tykkäävät apinalaumojen alfauroksista, kun taas fiksut naiset pitävät aikuisenoloisista miehistä. Fiksulla en tässä viittaa älykkyysosamäärään, koulutustaustaan tai nörttiyteen, vaan yleiseen järkevyyteen ja henkiseen tasapainoon.

Aikuisen miehen tunnusmerkkejä ovat ryhdikäs ja hillitty olemus sekä huomaavainen käytös. Jotkut tosin erehtyvät tätä tyyliä hakiessaan sekoittamaan hillityn olemuksen hissukkuuteen ja passiivisuuteen, sekä huomaavaisen käytöksen mielistelyyn. Voi myös olla, että tämä on uskottavampaa, jos miehellä on edes jonkin verran enemmän ikää kuin naisella.

Vanhetessaan naiset siirtyvät enenevissä määrin apinamiesten parista aikuisesti käyttäytyvien miesten seuraan. On esitetty, että tämä johtuisi siitä, että naiset rupsahtaessaan alentavat laatukriteerejään. Voi olla, että tätäkin tapahtuu. Itse pidän kuitenkin suurimpana syynä sitä, että keskimäärin nainen vanhetessaan viisastuu.

Lauri Stark kirjoitti...

Huomenta Pekka ja kiitos kommentistasi. Olet varmaan oikeassa tuosta homofobisesta vireestä suomalaisessa kulttuurissa. Se varmaan juontaa tietynlaisesta kosketuksen vähäisyydestä, me korkeintaan kättelemme vieraita ja ehkä humalassa annamme karhunhalauksen miespuoliselle kaverillemme. Kun katsoo eteläeurooppalaisia tai latinokulttuureja, siellä miehetkin lääppivät ja muiskauttelevat vaikka suudelmia toislleen ihan tuosta vain. Heillä on eri käsitys henkilökohtaisesta tilasta kuin suomalaisilla, me pidämme hillitymmästä menosta.

Olen miettinyt, että mahtaaako moni ajatella minun olevan kaappihomo, koska en ole koskaan seurustellut. Aika sama oikeastaan, en jaksa stressata liikaa mitä muut minusta ajattelevat. Tulee mieleen kun asuin aikaisemman kämppikseni kanssa, meillä oli tapana jakaa ruokalaskut, joten kävimme usein kaupassa yhdessä. Olimme siis varmaan jossain määrin tuttuja kaupan henkilökunnalle, joten vitsailin välillä että jotkut varmasti pitävät meitä homopariskuntana. Olisikin pitänyt joskus kävellä käsi kädessä kauppaan, niin siinä vaiheessa henkilökunnan mielikuvitus olisi mennyt toiselle vaihteelle :D

Ja joo, kyllä sitä muutkin pariutuvat kuin villikarjut, todellisuus ei ole ihan niin kärjistettyä kuin tekstini. Nörtit ja ujotkin miehet pariutuvat, heille nämä asiat ovat vain hankalampia. Hekin todennäköisesti omaavat positiivisia maskuliinisia ominaisuuksia, kuten kykyä pitkäjänteisyyteen ja itsekuria. Mutta nämä seikat eivät vältsiis näy ulkopuolelle heti, ja siksi heidän mahdollisuutensa nopeaan, pinnallisen vaikutuksen tekemiseen esimerkiksi baariympäristössä ovat heikot. Nämä miehet suosivat muita reittejä pariutumiseen. Plus heillä onnistaa myöhemmässä iässä, koska naiset järkiintyvät ja huomaavat myös heidän hyvät puolensa. Olet siis asioiden ytimessä.

Pekka kirjoitti...

Joskus näitä juttujasi lukiessani mietin, että olikohan minulla blogi jo kymmenen vuotta sitten, ja jonkin aikasilmukan takia se putkahtelee pätkittäin nettiin vasta nyt. Sen verran samassa tilanteessa olin sinun ikäisenäsi, ja monessa suhteessa edelleen.

Ei minuakaan kiinnostanut, pitikö joku minua homona, mutta siinä vaiheessa, kun oma äiti alkoi kyselemään asiasta, se oli jo aika kiusallista.

Baariskene kannattaa suosiolla jättää alfoille. En väitä, etteikö baaristakin voisi hyviä naisia löytää, mutta tilastollisesti sellainen nainen, joka viettää viikonloput bilettämässä, ei välttämättä sovi yhteen sellaisen miehen kanssa, joka mieluumin lueskelee tai counterstraikkaa kotona.

Baareissa työskentelevänä väitän muutenkin, että pillunsaantimahdollisuuksia baareista on huomattavasti liioiteltu. Naiset menevät sinne pääasiassa viettämään aikaa kavereidensa kanssa, ja niiden osuus, jotka suostuisivat seksiin tai edes puhelinnumeroiden vaihtoon satunnaisen tuttavuuden kanssa, on yllättävän pieni. Kun yhdistetään tämä siihen, että miehet menevät baariin pääasiassa nimenomaan seksin perässä, lopputulos on, että se on vähän kuin lottoa pelaisi. Joka viikko joku voittaa, mutta hyvin harva joka kerta.

Sinulla on se valttikortti, että opiskelet yliopistossa ja vieläpä humanistisella alalla. Menet sellaisille kursseille, joissa on pieni ryhmäkoko ja paljon ryhmäkeskusteluja. Sellaisia kursseja on vaikka kuinka paljon kaikista jännistä häröaiheista. En tietenkään väitä, että ne ovat täynnä kiimaisia sinkkukaunottaria, mutta ainakin niissä pääsee luontevaan keskusteluyhteyteen monien naisten kanssa ilman juuri minkäänlaista omaa panostusta. Saamattomien miesten suurin kompastuskivihän on se, että ei osata lähestyä tuntematonta naista, kun ei kuitenkaan keksitä mitään järkevää sanottavaa. Vähintään siinä verkostoituu.

Meni vähän neuvomiseksi. Anteeksi.

Lauri Stark kirjoitti...

Suotta anteekksi pyytelet, neuvot ovat aina tervetulleita. Ja mikseivät potkut perseellenikin.

Joo, baariskenen jätän suosiolla väliin. On baareissa hauskojakin hetkiä tullut vietettyä, mutta enää ei kiinnosta. Liian paljon melua, paskaa musiikkia ja kolkko ympäristö. Uskon myös mitä sanot onnistumisen mahdollisuudesta, harvoilla baareissa onnistaa. Eräs kaverini, joka on bodattu ja komea kadetti, pokasi tyttöystävänsä juuri sieltä. Ironista on, että hänkään ei erityisemmin pidä baareista saatikka pelailusta, mutta hän on sopeutuvaista ja määrätietoista tyyppiä. Tavallaan ihailen hänen kykyään hyväksyä nykymaailman raadollisuus ja olla vahva siinä sen omilla ehdoilla. Hänkin oli naiivi, kunnes totesi että naiset ovat huoria ja lopetti betailun.

Pääaineessani eli historiassa sukupuolijakauma näyttäisi olevan hieman miesvoittoinen. Sen sijaan parissa sivuaineessa on reilu naisvoittoisuus. Antropologian luennot ovat erityisesti jääneet mieleeni, koska taisin torpedoida pariutumismahdollisuuteni haukkumalla feminismiä ryhmäkeskustelussa. Tai en haukkunut, enemmänkin vain totesin ettei feminismiä enää tarvita, johon oletetusti luokan naiset sanoivat vastalauseensa.

Yliopistolla verkostoituminen ei olisi varmaankaan huono idea, koska naisia on tarjolla enkä uskoe että humanistinaisitakaan suuri osa olisi umpimielisiä feminnistejä. Vaikka suurin osa olisi feministejä, liian moni ei tuskin vetää herneitä nenään poikkipuolisesta sanasta. Toisaalta olen siinä tilanteessa, että opintoni eivät ole edenneet ja opiskeluaikani alkaa loppua. Ainakin ensi vuoden voisin vielä opiskella, mutta en tiedä siitäkään. Motivaationi on kadoksissa, olen sitä mieltä että yliopistoon tulo oli alun perinkin virhe. Olisi vain pitänyt painua töihin ja omistautua kirjoittamiselle.

Lauri Stark kirjoitti...

Olet siis Pekka töissä ja opiskelet samaan aikaan? Muistelinkin, että mainitsit työskennelleesi baarissa. Jos sallinet kysyä, mikä oma työkuviosi siellä onkaan ja viihdytkö siinä ympäristössä?

Pekka kirjoitti...

Joo, käyn koulussa päivisin ja töissä öisin. Lukukauden aikana en siis nuku läheskään tarpeeksi. Tästä sitten seuraa, että vaikka ensimmäinen kuukausi tai pari menee hyvällä energialla ja motivaatiolla, loppua kohden loppuu jaksaminen ja liian monet kurssit jäävät suorittamatta.

Yliopiston naistarjonnassa on sellainen ongelma, että vihervasemmistoa on aivan suhteettoman paljon. Noh, ei kai kukaan ole täydellinen. Yllättävän hyvin niiden kanssa tulee silti toimeen, mutta toisaalta enpä minä kovin palavasti ole yrittänytkään niitä käännyttää.

Töistäni en omassa blogissani puhu, ensinnäkin siksi, koska kun anoin emännältä lupaa blogin perustamiseen, oleellinen ehto oli, ettei minua voi tunnistaa; ja toisekseen siksi, etten halua, että joku eri mieltä oleva tulee vänkäämään asioista kanssani kun yritän työskennellä.

Täällä voin varmaan kuitenkin turvallisesti kertoa, että jaan blackjackiä. Se onkin sellainen ammatti, jota katsovat nenänvartta pitkin niin duunarit (koska sitä tehdään kravatti kaulassa eikä se tuota mitään) kuin akateemisetkin (koska se ei vaadi koulutusta eikä siitä makseta valkoisen miehen palkkoja).

Suoraan sanottuna vihaan sitä. En pidä baariympäristöstä melun ja paskan musiikin takia, mutta ennen kaikkea olen oppinut, että työ ei ole raskas, jos siinä ei olla tekemisissä humalaisten kanssa. Olen aiemmin tehnyt fyysisiäkin töitä, joissa kahden miehen lihasvoimin kanniskellaan satakiloisia kairalaitteita ympäri soita ja metsiä, ja se on pelkkää lomailua tähän nykyiseen verrattuna. Reipas liikunta on vain mukavaa ja terveellistä.

Mutta pakko se on jotain tehdä. Elämäntilanteen realiteetit huomioon ottaen se on joko tätä tai sitten yövartijan hommia.

Niin, ja minäkin muuten kirjoitan. Ensimmäinen romaanini meni pöytälaatikkoon ja saa siellä pysyäkin; toiselle yritän paraikaa etsiä agenttia. Tammikuussa pitää taas lähteä uudelle lähettelykierrokselle, kun ne alkavat taas etsiä uusia asiakkaita. Kolmas on vähän kangerrellen työn alla. Kokemuspohjainen vinkki: en tiedä, millaisia sivutöitä olet harkinnut, mutta jos tosissasi meinaat kirjailijaksi, suosittelisin pysymään koulussa mieluumin kuin menemään hanttihommiin, koska tylsä paskanlapioiminen kuluttaa kirjoittamiseen tarvittavia henkisiä resursseja paljon enemmän kuin opiskelu.

Lauri Stark kirjoitti...

Huomenta Pekka. Työn ja opiskelun yhdistäminen ei ainakaan minulta sujuisi, sen on oltava joko tai. Helppoa ei näytä olevan sinullekaan, mutta ainakin kykenet siihen.

Yliopiston naistarjonnassa on sellainen ongelma, että vihervasemmistoa on aivan suhteettoman paljon. Noh, ei kai kukaan ole täydellinen. Yllättävän hyvin niiden kanssa tulee silti toimeen, mutta toisaalta enpä minä kovin palavasti ole yrittänytkään niitä käännyttää.

Olen havainnut, että tulen ihmisten kanssa toimeen aivan riippumatta maailmankuvasta. Tunnen ihmisiä, joiden mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan enkä voisi vähempää välittää. Mielipiteet ovat lopulta hauras osa ihmistä ja helposti muutettavissa, tärkeintä on että itse kykenee tulemaan juttuun muiden kanssa. Kusipää on kusipää riippumatta maailmankuvasta. Vihervasemmiston ongelmana on enemmänkin naiivius kuin pahansuopuus. Nuivien ja etenkin perussuomalaisten joukosta löytyy taas liikaa rusina-aivoisia ja ilkeitä puolirikollisia.

Hoo, vai blackjackia. Ja laskijoita väliajalla turpaan takahuoneessa ;)

Mutta pakko se on jotain tehdä.

95 % töistä lienee sellaisia, jotka lopulta vain pitää tehdä. Minulle suurin haave ei ole löytää unelmatyöpaikkaa, koska sellaisia ei suoraan sanottuna minunkaltaiselleni ole. Ennemmin vedän lonkkaa milloin tahansa kuin teen työtä. Mutta se nyt ei taida olla pitkässä juoksussa mahdollista, joten johonkin lapioon on jossain vaiheessa tartuttava. Tänä vuonna olin siis ensimmäistä kertaa työelämässä, kun toimin kesän museo-oppaana. Sellaista työtä voisin hyvinkin tehdä vuodesta toiseen, eikä siihen edes tutkintoa tarvita. Museo on minunlaiselleni sopiva työympäristö, se on riittävän erillään kaikesta modernista.

Ja sinäkin kirjoitat, olemme molemmat siis pöytälaatikkokirjailijoiden veljeskuntaa! Ja sinulla on sentään jo valmiita kokonaisuuksia, toivotan onnea matkaan. Mitä genreä kirjoitat, vai eikö keskeneräisistä projekteista keskustella?

Sametti kirjoitti...

Olen huomannut, että nörttimiesten yleinen harhakäsitys on, että "mulla ei ole naista, koska en tykkää käydä baareissa". Ei naisia baareista saa. Ehkä satunnaista seksiseuraa joskus, mutta ei TODELLAKAAN mitään oikeaa parisuhdetta. Kuten yllä todettiin, valtaosa naisista menee baareihin pitämään kivaa kaverien kanssa. Pätee myös miehiin, mutta erityisesti naisiin. Ei sinne mennä etsimään seuraa tai tapaamaan uusia tyyppejä. Tunnen bilehilenaisia ja he menevät aina baariin nimenomaan pitämään kivaa KESKENÄÄN, koska heistä on kivaa juoda viinaa ja tanssia.

Parisuhteet löytyvät tutustumalla ihmisiin muuten vaan. Jos et ole sosiaalinen ja sulla ei ole kauheasti sosiaalista kanssakäymistä, niin mahdollisuus tavata naisia on jo lähtökohtaisesti pieni. Kuulen erittäin usein tuon alfa-apina-argumentin yleensä yhdistettynä baariargumenttiin, mutta nämä nyt vaan ovat molemmat virheellisiä. Olen tuntenut elämässäni useita hiljaisia, rauhallisia ja ystävällisiä nörttimiehiä, jotka tykkäävät lukea kirjoja ja pelata netissä. He ovat yleensä myös ulkomuodoltaan varsin epämiehekkäitä. Silti heillä on naisia sekä eivät ole koskaan sinkkuna kauaa. Mistähän moinen?

Syy on siinä, että heillä on laajat sosiaaliset piirit. He kuuluvat moniin netin yhteisöihin, ovat aktiivisia niissä ja tapaavat näiden yhteisöjen kautta porukkaa viikoittain. He ovat sosiaalisissa tapahtumissa esillä. Heidän lähtökohtainen todennäköisyytensä tavata joku samanhenkinen nainen on aika korkea jo pelkästään siitä syystä, että he liikkuvat samanhenkisissä porukoissa aktiivisesti.

Olen itsekin löytänyt kaikki kumppanini harrastuspiireistä, en koskaan baarista. Kokeilin joskus nettideittailua, mutta se oli aina käsittämätöntä paskaa. :D

Johtopäätös: Jos haluat suhteeseen, niin aktivoidu sosiaalisesti. Älä jää yksin kotiin angstaamaan. Simple as that.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Sametti. Tuo oli aika helkkarin hyvä kommentti, kiitoksia.

Sanotaanko etten varsinaisesti surkuttele sitä, etten baareissa onnistu. Ajatus siitä, että todella löytäisin elämänkumppanin siitä ympäristöstä tuntuu mahdottomalta. Mutta ainakin omien ja kaverienikin havaintojen mukaan, kyllä baareissa huorataan aika vitusti.

Olet varmasti oikeassa siinä, että suurin osa kaikeista åarisuhteista muodostuu normaalissa sosiaalisessa elämässä. Tämä selittää, miksi nörtitkin voivat menestyä, he luuhaavat oikeissa porukoissa. Toisaalta olen nähnyt vähemmän sosiaalisia ihmisiä, jotka ovat päätyneet parisuhteeseen hyvän onnen kautta. Nörttipiireissä ongelma on tosin se, että ne ovat järjestään miesvoittoisia.

Ja oma ongelmani on se, että vihdyn liian hyvin yksin. Olen tyytyväinen sosiaaliseen elämääni ja niihin kavereihini, jotka minulla on. Minulta puuttuu motivaatio alkaa verkostoitumaan. Se vaatisi ponnistelua, mutta ei mikään ilmaiseksikaan tule. Opiskelukaupungistanikin löytyisi kaikenlaisia harrastuspiirejä, jos vain vaivautuisin. Itsestäni tämä näyttäisi siis olevan kiinni.

Aika ärsyttävää tavallaan. Viihdyn itsekseni ja keksin koko ajan tekemistä. Jostain normaalista sosiaalisesta jutustakin saatan toisinaan ajatella, etä se on pois jostakin muusta. Minulta ei ikinä ole tekeminen lopussa, aikaa on vuorokaudessa liian vähän. On niin paljon kaikkea kiinnostavaa, ja sitten pitäisi vielä muistaa sosialisoitua.

Ja vittu nyt muistinkin yhden jutun. Pidettyäni kerran eräällä luennolla esitelmän science fictionista, eräs sievähkön oloinen nainen tuli sen jälkeen juttelemaan, hän siis teki aloitteen! Meillä oli ihan hyvä keskustelut ja varmasti olisimme voineet ystävystyä. Mutta ei, keksin kaikkea muuta mielenkiintoista tekemistä ja ajattelin, että "liian vaivalloista". En siis koskaan tavannut häntä uudestaan. Vittu olen idiootti :DD

pitäisi miettiä strategioita uudelleen...

Pekka kirjoitti...

Minä olen laiskin ihminen, jonka tunnen, joten jos mielipidettäni kysyttäisiin, en jaksaisi opiskella ja tehdä työtä yhtaikaa, hyvä jos edes erikseen. Onneksi olen tottunut siihen, ettei mielipidettäni kysytäkään, vaan tietyt hommat on pakko tehdä, jaksoi tai ei. Tuo liittyy pelkästään elannon tienaamiseen, ei mihinkään periaatteelliseen vastuuntuntoon yhteiskunnasta ja veronmaksusta, eli minunkin lopullinen tavoitteeni on päästä tilanteeseen, jossa tienaan rahaa jotenkin helpommin kuin töissä käymällä.

Kortteja saa kyllä kaikessa rauhassa laskea. Tämä johtuu siitä, että 1) olen tuntipalkalla, joten EVVK voittavatko pelaajat vai häviävät, ja 2) säännöillä ja käytännöillä ollaan talon etu kasvatettu sellaiseksi, ettei laskemisesta ole niin paljoa apua, että sillä(kään) pääsisi voiton puolelle.

Olen monet kerrat kaihoten ja kadehtien katsellut museo-oppaita, koska se näyttää juuri minulle sopivalta työltä. Rauhallista ja sivistävää. Voi toki olla, että siinäkin on paskamaisia puolia, jotka eivät satunnaiselle museokävijälle näyttäydy. Niihin hommiin varmaan palkataan kuitenkin vain relevantin alan opiskelijoita tai ihmisiä, eikä tällaisella slavistiikolla ole sinne asiaa.

Kiitos onnentoivotuksista. Nuorempana kirjoitin ja luin scifiä, joskin nykyään tuotantoni on scifiä lähinnä siinä tapauksessa, että psykologia lasketaan tähän yhteyteen sopivaksi tieteeksi.

Ensimmäinen valmis kirjani, se pöytälaatikossa istuva, on laaja avaruuseepos, jossa maapallo on käymässä elinkelvottomaksi ja pitää etsiä uusi planeetta asutettavaksi. Planeetta löytyy, mutta samaan aikaan samalle planeetalle saapuu alienisiirtolaisten parvi samoissa aikeissa. Planeetan omistajuutta yritetään ratkoa diplomatialla ja lopulta sodallakin, ja väliin jää planeetan keskiaikainen alkuperäisväestö, joille ihmiset esiintyvät jumalina saadakseen ne omalle puolelleen. Pitää miettiä, jos joskus vaikka heittäisi sen Kindlen itsejulkaisupalveluun, mutta ensin pitäisi kirjoittaa se uudestaan läpi, koska aloitin sen jo lukiossa, eikä ilmaisutaitoni ollut silloin läheskään riittävällä tasolla.

Toinen, eli se, jota yritän saada julkaistuksi, kertoo muuten tavallisesta miehestä, jonka mielisairaus saa hänet hallusinoimaan ja luomaan fantasiatodellisuuksia, joita hän ei pysty erottamaan todellisuudesta. Kiinnittämällä huomiota yksityiskohtiin hän huomaa olevansa vankina päänsä sisäisessä harhamaailmassa ja yrittää löytää ulospääsyä.

Kolmas on vielä sen verran alkutekijöissään, että siitä en puhu, mutta samoilla teemoilla mennään kuin toisessakin. Kirjoitan englanniksi, koska Suomen kokoisilla markkinoilla on turha kuvitellakaan tienaavansa minkäänlaisia rahasummia tällaisilla genreillä.

Lauri Stark kirjoitti...

Minä olen laiskin ihminen, jonka tunnen

Kuulosta siltä, että meillä on koko ajan enemmän yhteistä. Minulle työ ei ole itseisarvo, vaan välttämätön paha. En ole sisäistänyt luterilaista työmoraalia, enkä halua raataa raatamisen vuoksi. Tietysti nyt yritän tehdä annetut työt niin hyvin kuin voin, mutta työn määrä ei nyt ainakaan ole tavoiteltavaa. Järjen tasolla ymmärrän miksi luterilainen työmoraali on erittäin hyvä, koska työn pyhäksi korottaneet maat tuppaavat olemaan suht siedettäviä yhteiskuntia (Pohjoismaat, Sveitsi). Mutta tunnetasolla lienen enemmänkin katolinen sluibaaja.

Teini-iässä olin tiukkapipoisempi ja raadoin raatamisen vuoksi. Itsekurilla pidin laiskan puoleni ojennuksessa, mutta lukiooon tultaessa kyllästyin. Tavallaan idealisoin mahdollisimman purtiaanista työmoraalia edelleen, mutta en jaksa enää käytännön tasolla toteuttaa sitä, koska olen sielultani jotain muuta. Ihailen kuitenkin tehokkaita toiminnan ihmisiä, koska he pystyvät parempaan kuin minä.

Museo-oppaankaan työ ei ole minulle lainkaan ideaalia. Se on sosiaalista ja sikäli hyvin kuluttavaa, mutta muistutan itseäni taas siitä että suurin osa duuneista vain täytyy tehdä. Minulla ei ole mitään syytä valittaa, jos homma on riittävän hyvä, täydellisiä nakkeja ei olekaan. Hyviä puolia on juuri viihtyisä ja rauhallinen työympäristö, sekä valikoitunut asiakaskunta. Koko kesän aikana taisi käydä tasan yksi inhottava asiakas, ja hänkin oli epämiellyttävämpi naistyöntekijöille kuin minulle. Vaativiakin asiakkaita oli, mutta missä niitä nyt ei olisi?

En muuten sanoisi, että museoihin otetaan vain alaa opiskelevia. Mitä nyt siis kesätyöntekijöihin tulee (useat museot ovat auki vain kesäsesonkina, jolloin oppaille on myös enemmän töitä), sinne otetaan aika lailla ketä vain. Meitä yhdisti se seikka, että olimme opiskelijoita, mutta minä olin ainoa "alaa" opisellut. Joukossa oli opiskelijoita monilta eli aloilta, vaikka pari heistä oli tosin päässyt suhteilla kyseiseen työpaikkaan. Mutta uskoisin, että sinäkin pääsisit opiskelijana ja vieläpä työkokemusta asiakaspavelustehtävistä omaavana ainakin kesäduuniin museoon. Ja tämä siis riippuu varmasti museosta, mutta omalla työpaikallani ei edellytetty sen kummempia taustatietoja, vaan annettiin erikseen materiaali, joka opetella opastuksia varten.

Lauri Stark kirjoitti...

Noista kirjoistasi varsinkin toinen kuulostaa kinnostavalta. Itse olen ihan henkilökohtaisita syistä mieltynyt tuohon "eksynyt omaan päähän" -teemaan, ja mielessäni on ideoita sitä käsittelevään kirjaan. Meillä näyttäisi siis olevan yksi sama aihe.

Itse kirjoitan suomeksi, koska se on äidinkieleni ja ymmärrän sen nyansseja ja kulttuurista taustaa. Englanniksi kirjoitan lähinnä huonoja runoja, joita koostan väärinkuulluista lyriikoista sekä äärimmäisen vitutuksen tunteista.

Anonyymi kirjoitti...

Et sinä mitään räksyttävää feministiä haluaisikaan, joten miksi suotta vedät herneen nenään heidänlaisistaan?

Olen sinua paljon vanhempi, nainen, ja minulla on ollut parisuhteita. Tällä hetkellä olen naimisissa olevan miehen jalkavaimo ja se sopii minulle hyvin, koska miehen kanssa juttua piisaa ja seksi luistaa. (Ikävää olla mukana pettämisessä, mutta onhan sekin perseestä alle nelikymppiselle miehelle, että vaimo avaa haaransa tyyliin kerran kuukaudessa.)

Tuntuu siltä, että mahdanko enää edes löytää miestä parisuhteeseen. Arvostan ihmisessä - myös miehessä siis - inhimillisyyttä ja herkkyyttä, itsetuntemusta ja kykyä ja halua avata sisäistä maailmaansa. Sellaisia miehiä ei ole paljon enkä kaipaa kovapintaista kivikasvoa.

Johtopäätös? Kenelläkään ei ole helppoa.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Anonyymi ja kiitos kommentistasi. Woah, ensimmäinen nainen täällä kommentoimassa, samppanjapullot auki!

Olet oikeassa, en haluaisi räksyttävää feministiä ja olen sitä mieltä, että minun olisi parasta unohtaa koko aihe. Feminismi kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa, siinä ei minun sanomisillani ole paljoakaan väliä. Mutta pidätän kyllä oikeuden kommentoida älyttömyyksiä aina silloin tällöin.

Harmi, että olet pettämässä toista. Suhtaudun moiseen tiukkapipoisesti, mutta en nyt ala kiviä heittelemään.

Olet muuten oikeassa: kenelläkään ei ole helppoa. Naiset saavat helpommin satunnaista seksiä, mutta hekin jäävät usein ilman vakinaista parisuhdetta. Miehet tosin jäävät ilman parisuhdetta ja seksiä.

Arvostan ihmisessä - myös miehessä siis - inhimillisyyttä ja herkkyyttä, itsetuntemusta ja kykyä ja halua avata sisäistä maailmaansa. Sellaisia miehiä ei ole paljon enkä kaipaa kovapintaista kivikasvoa.

Puhut nyt siis minusta. Milloin tavataan?

Anonyymi kirjoitti...

Suhtaudun avioliittolupaukseen sen verran vakavasti, että kun kerran sellaisen on mennyt tekemään, pitäisi ottaa vastuu puolison seksuaalisten halujen täyttämisestä!

Ihan oikeasti seksi kerran kuussa on naurettavan vähäinen määrä miehelle, joka on mennyt naimisiin yhtenä päämotiivinaan se, että piparia on tarjolla useamman kerran viikossa. (Viittaan kaikkiin miehiin.) Miten se on naiselta pois, että mies hakee nautinnon muualta? Vaimo saa varmasti seksiä häneltä tasan niin usein kun haluaa ja miehen päätä (ja housuja) ei kiristä niin pahasti. Win-win!

Puhuin kerran yhden ukkomiehen kanssa siitä, että alituinen vonkaaminen on miehelle ikävää ja saa tuntemaan olonsa epähaluttavaksi. Tunne siinä sitten suurta aviollista riemua, kun aloitteet eivät lähes koskaan johda mihinkään ja tulee olo, että joskus harvoin vaimo velvollisuudesta suostuu seksiin. Voi pihtaavien naisten kanssa eläviä miesparkoja...

Missä asut?

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Lauri Stark kirjoitti...

Minulle uskollisuus on loukkaamaton arvo, vaikka kyseessä olisi win-win -tilanne. Miehen pitäisi ottaa asia naisensa kanssa puheeksi suoraan, mitään kaartelematta. Voihan olla, että kyseessä on vain kommunikaation puute. Eli ensimmäinen keino ei ole etsiytyä panemaan muita. En sitten tiedä, miten paljon tuossa keississä on mies vongannut. On omituista, että nainen kieltäytisi, jos mies todella tekee halunsa absoluuttisen selviksi.

Ai missäkö asun? Jos todella haluat tietää, tarkemmat yhteydenotot tähän osoitteeseen:

korppionoikeus@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen keino ei tosiaan ole etsiytyä muihin vuoteisiin. Asiasta on puhuttu, moneen kertaan ja vuosien varrella, joten vaimo ei kerta kaikkiaan voi olla tietämätön siitä, että mies on tasan tyytymätön seksin määrään. Keskustelun jälkeen asia on parantunutkin aina vähäksi aikaa hiipuakseen taas vähän ajan päästä entiseen.

Minustakin olisi reilua puhua asiat asioina. Monella miehellä vaan on liian paljon menetettävää, koska vaimot eivät jostakin syystä ilmeisesti siedä sitä, että miehellä on pihtarivaimon ohella muutakin seuraa. Mies taas kokee luopuvansa liian paljosta, jos nostaa kissan pöydälle ja vaimo päättääkin laittaa lusikat jakoon.

Kun kerran arki pelittää ihan moitteettomasti ja lapset saavat elää sopuisassa ilmapiirissä, korttitalon hajottaminen tuntuu vaikealta. Varsinkin kun tietää, että miten vaikeaa monen miehen on eron jälkeen saada viettää aikaa lastensa kanssa.

Lauri Stark kirjoitti...

Hmmm, ymmärrän yhä paremmmin, miksi meillä on prostituutiota. Tuntuu, että se lopulta palvelee eniten avioliittoonsa turhautuneiden miesten haluja. Osa sitten käy vieraissa, jos siihen on mahdollisuus.

Lauri Stark kirjoitti...

Ja ymmärrän kyllä, että lasten takia ei varsinkaan haluta noin vain erota.

Sametti kirjoitti...

Nörttipiirien sukupuolijakauma riippuu piiristä. Esimerkiksi otakuilla ja larppaajilla se on pitkälti 50-50. Varsinkin nuo Japanin populaarikulttuuriin liittyvät piirit ovat loistava paikka tavata naisia. Itse olen mukana yhdessä piirissä, missä on PELKKIÄ naisia.

Lauri Stark kirjoitti...

Animessa olen muuten minäkin huomannut huomattavan naisedustuksen. Ja pelkkiä naisia jossakin, woah! En tunne animea kovin hyvin, mutta entinen kämppikseni tunsi ja hänen kauttaan minullakin on käsitystä aiheesta. Siinäkin sukupuolet saattavat jakautua genren mukaan, pojat tyypillisemmin seuraavat shonen-sarjoja ja tytöt ehkä enemmän jotain Lucky staria. Tai en tiedä onko noin, mutta tuollainen käsitys minulla on. Tokihan Japani-teemaan liityy kaikkea muutakin kuin anime ja manga, mutta ne ovat ne isoimmat.

Anonyymi kirjoitti...

Pettäminen ja sen suoraviivainen tuomitseminen sitovat mielestäni parisuhteen merkityksen ihan liiaksi pelkkään seksiin. Joskus pidemmässä suhteessa tulee pitkiäkin kausia jolloin halut eivät kohtaa eikä siihen välttämättä ole mitään ulkoista syytä. Silloin mielestäni on pienempi paha käydä heiluttamassa vierasta peittoa kuin pelkästään seksinpuutteen vuoksi pistää päreiksi vähintään kahden ihmisen koti.

Toki useimiten näiden vaimo-ei-anna-ja-nyt-on-paha-mieli tarinoiden taustalla on se että vaimo on sen verran ylityöllistetty joko koti-palkkatyö roolissa tai kotiäitinä joten sille seksille ei vaan riitä energiaa tai tilaa. Etenkään jos daamin libido ei ole ollut kovin vahva alunalkaenkaan.

Tällöin sitä saantipuolta todennäköisesti parantaisi se että rouvan saisi hätistettyä viikonlopuksi jonnekin nukkumaan ja selvittämään päätään. Voi tosin olla pirun hankalaa jos daami on jo äitipsykoosissa eikä suostu lähtemään lapsen luota minnekään edes päiväksi, mutta silloinkin voi yrittää kotioloissa tarjota yhtäjaksoiset yli kuuden tunnin unet ja katsoa onnistuuko järkevä kommunikaatio sen jälkeen paremmin.

Tämänkin takia nyt markkinoidut melko pakolliset isäkuukauden lapsen ollessa pieni voisivat olla ihan parisuhdeteko. Työssäkäyvän on oikeasti vaikea ymmärtää kuinka kuluttavaa pienen tai pienten lasten kanssa kotona oleminen voi olla, vaikka niistä lapsista kovasti pitäisikin.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Anonyymi ja kiitos kommentistasi (mahdatko olla sama anonyymi kuin se äsken toiseen tekstiin kommentoinut? Suosittelen käyttämään nimimerkkejä.)

Äidille varmasti tekisi hyvää päästä joskus rauhaan kodin piiristä, mutta en usko että kodinhoidon ja työn yhdistelmä olisi parempi kuin pelkästään kotiäitinä oleminen. Äitiys on vapaaehtoinen valinta, ja siksi naisen olisi syytä olla kotona lapsen ensimmäiset vuodet kouluikään asti. Se, kuinka paljon voimia se syö, riippuu varmasti naisesta. Näitä tapauksia, joissa nainen syystä tai toisesta pihtaa/ei vain jaksa seksiä on nyt kaikkialla.

Sametti kirjoitti...

Anonyymillä on fiksu kommentti. Parisuhde/koti on juttu, mikä vaatii hoitoa, keskustelua ja kompromissejä. Minusta vähän näyttää siltä, että ihmisten motivaatio ja halu vastuulliseen ja molemminpuoliseen keskusteluun sekä kompromissien tekemiseen on hyvin, hyvin alhainen. Jossain blogissa joskus joku sanoi, että kertakäyttökulttuuri ulottuu jo parisuhteseenkin ja minusta se oli osuvasti sanottu.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltapäivää Sametti. Noinhan se juuri taitaa olla, ettei molemminpuolista halua panostamiseen löydy. Ihmiset eivät vaivaudu panostamaan, tai edes yrittämään. Toinen haluaa esimerkiksi silkkaa seksiä, muttei ole valmis tekemän itse mitään. Eei, ei nämä hommat tuolla asenteella suju.