maanantai 10. huhtikuuta 2017

NHL:n runkosarja paketissa





En ole koskaan aikaisemmin seurannut NHL-kiekkoa yhtä suurella mielenkiinnolla kuin tällä kaudella. Ansio tästä kuuluu tietysti uroteon urakoineelle superlupaukselle, Patrik Laineelle. 36 maalin ja 64 pisteen turvin hän on kaikkien aikojen neljänneksi eniten pisteitä tehnyt suomalaistulokas. Ja ennen kaikkea on otettava huomioon hänen vasta 18 ikävuottaan, mikä tekee hänestä nuorimpana eniten maaleja ja pisteitä tehneen suomalais- ja eurooppalaistulokkaan. Vertailun vuoksi otettakoon Jaromir Jagr, joka teki noin samanikäisenä 57 pistettä 80 ottelussa. Laine teki enemmän pisteitä vähemmällä ottelumäärällä. Lisäksi Jagrin tulokaskaudella jääkiekko oli kovin erilainen peli, ja nykyisin onkin pisteenteko vaikeampaa. Laineen saavutukselta ei vie yhtään myöskään se, että hän sai pelata hyvien ketjukaverien kuten Mark Scheifelen ja Nikolaj Ehlersin rinnalla. Tshekkilegendammekin pelasi joukkueessa, josta löytyi sellaisia pelaajia kuin Mario Lemieux, Kevin Stevens ja Paul Coffey.

Hupaisaa jotensakin, kuinka pitkin kautta joutui muistuttamaan itseään Laineen nuoruudesta. Kun niitä pisteitä ja maaleja nimittäin satoi, alkoivat odotukset nousta. Niinpä oli pettymys, mikäli hän ei takonut suunnilleen pistettä per ottelu. Hattutemppujakin, joita harvemmin tehtaillaan useampi per kausi, alkoi toivoa – tulihan niitä sellaiset kolme kappaletta. Vasta loppukaudesta tapahtui todellinen notkahdus pisteissä, mitä toisaalta osasi pelätä. Pitkä kausi verotti hänen vielä kehittymätöntä fysiikkaansa, mutta tästä eteenpäin on tie ainoastaan ylöspäin. Patrik Laineen kehityskäyrää katsoessa ei näet voi erehtyä sen suunnasta.

Ja tulokkaista puheen ollen, mitä ihmettä tänä vuonna oikein tapahtui? Jonain toisena vuonna Laineen pisteet olisivat kevyesti riittäneet tulokaspalkinnon voittoon. Mutta ei, pidemmän korren vei Amerikan nuori tähti Auston Matthews 40 maalillaan ja 69 pisteellään. Toivoin Laineen voittoa totta kai, mutta on tunnustettava tosiasiat: Matthews on noin askelen verran poikaamme edellä. Hän on joka osa-alueella vahva pelaaja, joka on kyennyt kantamaan suurta vastuuta ja osaltaan hilaamaan takavuosien umpisurkeaa Torontoa pudotuspeleihin. Joukkue sai vetoapua myös kahdelta muulta huipputulokkaalta, William Nylanderilta ja Mitchell Marnerilta, jotka rosvosivat 61 pistettä mieheen.

Huippukauden tulokkaista pelasivat lisäksi puolustaja Zach Werenski ja Sebastian Aho. Viimeksi mainittu muistetaan Laineen ketjukaverina viimevuotisista junnukisoista. Hän kuitenkin osoitti 24 maalillaan ja 49 pisteellään kuuluvansa suomalaispelaajien tulevaisuuden eliittiin, omilla meriiteillään. Myös hän on 19-vuotiaana vielä nuori jannu ja pelasi pisteiden valossa paremman tulokaskauden kuin esimerkiksi Saku Koivu (45 pistettä). Erityismaininnan saa vielä Mikko Rantanen, joka 20 häkillään voitti joukkueensa sisäisen maalipörssin – tulokaspelaaja hänkin. Eikä hänen 39 pistettään muutenkaan huono saldo ole. Sanon sen, minkä sanoin aikaisemminkin: on hienoa aikaa olla suomalainen kendojanari. Kun kypsymässä on tällaista pelaajamateriaalia, on meillä kohta millä mällätä.

Ja jottei postaus jäisi vain tulokaspelaajien ylistämiseksi, mainittakoon myös Mikael Granlund, joka nosti tällä kaudella itsensä NHL:n aateliin. Monen vuoden työ on tuottanut tulosta ja 69 pisteellään hän paransi edellistä ennätystään 25:llä. Maaleja syntyi miltei yhtä paljon kuin aikaisemmilla kausilla yhteensä. Vahvuudet alkavat vihdoin nousta pienen koon alta esiin. Hän pelasi Mikko Koivun ketjutoverina erinomaisen kauden, mikä näkyi myös Minnesota Wildin otteissa; joukkue sijoittui paremmin kuin viime vuonna. Harmi tosin, sillä näitä herroja tuskin näemme kevään MM-kisoissa.

Suuren yleisön suosikki ja koko kauden suitsutetuin pelaaja on luonnollisesti Kanadan oma Connor McDavid. Hän on mielettömän nopea ja sulava luistelija, joka pystyy temppuilemaan kiekon kanssa kovassakin vauhdissa. Vasta 19-vuotiaana hän on takonut runkosarjassa tasan 100 pistettä ja joukkueensa kapteenina ollut nostamassa Edmonton Oilersia pudotuspeleihin. Ylivoimaisena pistepörssin voittajana ja siis Art Ross-pystin ansainneena (eroa toisena olevaan Sidney Crosbyyn kertyi 11 pistettä), hän mitä todennäköisimmin kaappaa myös parhaalle pelaajalle jaettavan Hart Trophyn. Hän on kiistatta osoittanut olevansa joukkueellensa korvaamaton. Tulevina vuosina, kunhan hän vielä kehittää laukaustaan ja parantaa viimeistelyään, liukuu NHL-jäillä tappava paketti (kuin hän ei jo olisi). Stanley Cup kävi Edmontonissa viimeksi 1990. Tulevina vuosina se vielä palaa sinne.

Pettymyksiä on myös ollut, kuten vaisuksi jäänyt Jesse Puljujärven tulokaskausi. Hänethän passitettiin lopulta farmiliigaan, jossa tehoja kertyi sentään kiitettävästi. Hänen pelissään on puutteita, jotka vaativat petraamista. Hänessä on potentiaalia ja toivon hänen lunastavan sen taalaliigan huipulla. Kuten Granlundin tapauksessa, joillakin se vaatii vuosikausien tarpomisen. Kaikki eivät sinne tietenkään nouse, mutta toivoa on. Ei ole sattumaa, että hän pelasi junnukisoissa niin hyvin kuin pelasi. Eikä ole sattumaa, että hänet draftattiin neljäntenä. Kyllä sieltä vielä hyvää tulee.


Sitten koittavatkin jo pudotuspelit. Voittajasuosikkini on tietysti Pittsburgh Penguins, mutta en toisaalta panisi pahitteeksi Washington Capitalsien mestaruutta. Alexander Ovetškin on pelannut vuosikaudet NHL:n huipulla saavuttaen joka mahdollisen palkinnon paitsi sen suurimman. Kenties nyt olisi aika.

Tykkään kanssa Erik Karlssonista. Rasmus Ristolainen on hyvä puolustaja, Suomen paras tällä hetkellä. Mutta ollaanpa rehellisiä: ketään Karlssoniin verrattavaa ei meillä ole. Hän ansaitsisi minun puolestani parhaalle puolustajalle jaettavan Norris-palkinnon, mutta se taitaapi mennä tänä vuonna Brent Burnsille. Pidän kuitenkin Karlssonin kaltaisista näyttävistä ja sulavan taitavista pelaajista. Hänen pelaamisensa on kaunista, suorastaan eroottista katseltavaa.


Ja vittu. Laine ei tule MM-kisoihin.

Noh, niin rankka vuosi ja älytön mediamyllytys on ollut takana, että hän on leponsa ansainnut. Kunhan kesä omistetaan palautumiselle ja kovalle treenille, palaa Laine vahvempana kuin koskaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Laineen tehot per peli olivat niukasti Matthewsia paremmat ja hän myös teki ketjukavereistaan parempia pelaajia, ainakin tämän jutun mukaan:

http://www.iltalehti.fi/nhl/201703102200083477_nh.shtml

Makuasia kummalla parhaan tulokkaan palkinnon antaa, mutta Toronto on jääkiekon mekka, joten Matthews taitaa olla vahvoilla... Hieno kausi suomalaisille kuitenkin. Stanley Cupissa Minnesota on oma suosikkini kun Granlund ja Koivu ovat avainpelaajia.

-Samppa

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Samppa ja kiitos kommentistasi.

Laine pelasi tosiaan 73 ottelua siin missä Matthews täyden kauden. Siinä 60. ottelun paikkeilla hän oli jo piste per peli-tahdissa, mutta juuri siinä kohtaa alkoi hyytyminen. Häntä pidettiin ennen kautta tulokkaista parempana maalintekijänä, mutta Matthews osoitti olevansa aivan yhtä hyvä sillä saralla. Pelityytli ja -paikat ovat toki erilaiset ja ennustan Laineen paukuttavan tulevina vuosina 50 maalin kausia, mikä voi Matthewsille olla vaikeampaa.

Calderia ei ole vielä jaettu, mutta uskon sen menevän Torontoon. Absoluuttinen pistemäärä ei toki ole ainoa ratkaiseva tekijä varsinkin erojen ollessa pienet. Esimerkiksi Ovetškinin ja Crosbyn taistellessa palkinnosta 2006, eroa oli ensin mainitun hyväksi vain neljä pistettä. Ovetškin sen lopulta voittikin selkeän maalieron turvin. Matthewsin voittoa puoltaa kenties se, että hänen joukkueensa on pleijareissa ja Laineen ei.

Se on myös selvä, etteivät Scheifele tai Ehlers olisi takoneet yhtä kovia pisteitä ilman Lainetta. Mutta tämä on muna vai kana -kysymys jossain määrin, sillä selvästi on ketjukavereiden hyvyys avittanut myös Lainetta. Mutta mikään varma tie menestykseen se ei tietenkään ole, sillä sai Puljujärvikin kokeilla siipiään McDavidin rinnalla eikä juuri loistanut.

Stanley Cupissa Minnesota on oma suosikkini kun Granlund ja Koivu ovat avainpelaajia.

Minneston voitto olisi minullekin mieluisa asia, mutta en oikein jaksa uskoa joukkueen mahdollisuuksiin. Capials porskutti kauden mittaan niin kovaa, että uskon heidän tuon mestaruuden koppaavan. Edellä mainittu Ovetškin ei pelannut pisteiden valossa yhtä hyvää kautta kuin viime vuonna, mutta hänellä on nälkää. Uskon hänen aktivoituvan sellaisella vimmalla, että siinä tippuu matkan varella useampikin oksa.