tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kuolen ebolaan



Kun kuuteen vuoteen ei ole kunnon flunssaa potenut, unohtaa kuinka perseestä se on. Aijjumalauta, kun saatana ei meinaa eväänsäkään saada ylös. Ei motoriikkakaan pelaa, jokainen kirjoittamani sana meinaa livetä siansaksaksi. Sattuu päähän, ikeniin sattuu.

Kuolen.

Sulan.

Tämä on varmasti sitä paljon puhuttua miesflunssaa.

Ööööööhhhhh.

EDIT 19.4: ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖHHHHHHHHHH

EDIT 23.4: En ole runkannut viikkoon. Siis viikkoon, tällaista ei ole sattunut sitten armeijan. Normaalisti tumputan kuin kiimainen apina 1-2 kertaa päivässä. Flunssan takia ei ole edes seissyt saatikka käynyt eroottisia ajatuksia mielessä. Mutta se on vain hyvä, sillä on kyllästyttävää olla jatkuvasti himojen kourissa. Kuinka paljon aikaa ja energiaa säästyisikään, jos biologinen imperatiivi ei olisi jatkuvasti määräilemässä.

...

No perkele, tänään kuitenkin ratkesin. Alkoi tuntua puntissa odottamatonta pakotusta.

8 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...

hyvät geenit jos ei kuuteen vuoteen ole saanut.. mulla on tavaksi tullut sairastaa kerran vuodessa yks iso flunssa. jossain tammikuun paikkeilla aina. viimesin oli helvetillisin koskaan, en tajua miksi, olikohan se sitten jotain näistä isosti mainostetuista super-über-flunssista tai tappotaudeista; Heräsin aamuyöstä ja nenäkanavat ja mitä nuo tiehyet on, oli kuin ois hiekkapaperilla vejetty. pelkkä nielasu kirveli kuin ois puukotettu.
Mutta! Ei ollu mitään lääkettä, ketorin hotteja tms, joten; muistin siinä klo 4 aamuyöstä että ei perkele, eikö vanha kansa käyttänyt valkosipulia kaikkeen? Noh. kuorin siinä pari kynttä, ja murskaan ja leikkelen, ja napsin niitä naamioon ja maistelen, ja pidän sisällä suussa ennen nielasua. ja HEP! saman tien helpotti. Aivan uskomattoman jännä kokemus.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Päivää Feyris.

Tiedä geeneistä, uskon että flunssien poissaolo on seurausta vähentyneestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Kun aloin olla enemmän omissa oloissani ja välttelin yliopistoa, ei tullut käytyä potentiaalisissa tautipesissäkään. Pesen myös suht tiuhaan käsiäni (menee osin neuroosieni piikkiin). Aiemmin minulla oli tapana sairastaa useampi flunssa vuodessa.

Meikällä ei ole juuri nyt suurta kurkkukipua, joka muuten liittyy flunssiin aina. Se tunne, kuin olisit nielaissut lasillisen happoa lienee yksi piinallisimpia sairauskokemuksia.

Valkosipulia, pitäisiköhän kokeilla? Tapanani on syödä mandariineja vitamiinien saamiseksi ja näin kipeänä kitaan kuumaa mustaherukkamehua. Sipulihan noin yleisesti on melkoinen terveyspommi ja tapanani on kokkaillessani tunkea sitä lähes joka ruokaan.

Apoliteia kirjoitti...

Jep, valkosipulilla listii monet taudit. Oman isoisäni reseptin mukaista, omatekoista ennaltaehkäisijää olen minäkin talvikausina tehnyt.

Sen kuin kuorii ja hieman paloittelee yhden valkosipulin verran kynsiä, laittaa viikoksi muitumaan viinapulloon, kaataa sitten viinan eri pulloon ja laittaa sekaan teelusikallisen sokeria. A vot! Kaikki kuolee! Kynnet voi vielä laittaa ruoan sekaan, eivätpä mene hukkaan.

Toipumisia!

Korppi on oikeus kirjoitti...

ÖÖÖÖÖÖÖHHHHHH!

Korppi on oikeus kirjoitti...

Voin jo melkein paremmin ja ilman valkosipulia. Voisinkohan vieläkin paremmin valkosipulilla?

kaleidoskooppiihmispään kirjoitti...

Annasku vastailen tähän kohtaan.

Melko identtistä menoa tälläkin suunnalla. Minäkin noin 2,5v. yliopistollisen analisoinnin jälkeen olen (luullakseni) nyt lopettanut ne palloilut ja siirryn tässä aivan piakkoin opiskelemaan muuan simppelimpää ammattia, jossa (luullakseni) tulen olemaan enemmän elementissäni, kuin deformoituneena kirjastorottana. Vaatimaton ooraus et labooraus kutsuu voimallisesti minuakin, enkä minäkään kunnianhimottomuuteni tähden kummoisiin suurtekoihin jaksa ruveta. Kykyä ehkä olisi ja olisin minä tahtomalla kandin varmaan saanut kokoon kursittua, mutta kun ei ole tahtoa, kun ei ole syytä, koska helvetti.

En tosin ole vielä riittävän etäällä tästä yliopistotouhusta suorittaakseni kaltaisesi tilinteon, mutta onpa sellainenkin vielä kyllä tehtävä. Milloinkaan aiemmin ei elämäni ollut valunut niin vauhdikkaasti helvettiin kuin yliopistossa ja voisipa sanoa, että aivan koko identiteteettiä on horjuttanut moinen epäonnistuminen, enkä tiedä lienenkö enää ihminenkään, vaiko jokin kaatopaikalle joutava raato! Olen vain saattanut seurata omaa vajoamistani sivusta, eivätkä ajoittaiset onnistumisetkaan ole tätä kokemusta onnistuneet häivyttämään. On ollutkin psyykkisesti melko kurjaa, kun pelkkä paikallaan oleminen on tuntunut vajoamiselta, epäonnistuminen on tuntunut vajoamiselta ja onnistuminenkin siltä samalta. No, sentään nyt kun jokin uusi häämöttää horisontissa, niin tuntuu tämä nykyhetkikin taas vievän eteenpäin - ja ylöspäin.

Tässä kun olen yrittänyt pohtia mikä meni yliopiskelussani pieleen, niin yhden aavistuksen olen saanut. Siihen liittyi myös snadisti synkronistinen kokemus, joten pakkohan sen on olla merkityksellistä t:jung-setä. Nimittäin eräänä aamuna aloin kirjoittaa päiväkirjaa aikomuksenani saada päätäni selkeämmäksi ja kirjoitukseni alussa kuvailinkin kuinka jo pitkään on tämä elämäni tuntunut epätodelliselta. Ei siis millään surrealistisella tavalla, vaan sillai ikään kuin kaikki mitään teen, olisi toissijaista. Kyllähän minä asioita tein, mutta ei millään toiminnoillani ollut kiintopistettä missään, ei ajassa eikä paikassa, jolloinka kaikki tekeminen oli samanarvoista, eli arvotonta, turhaa, joutavaa.

Myöhemmin tänä samana päivänä aloin lukea M. Eliaden kirjaa ”The sacred and the profane” ja voi veljeni, miten jysähtelikään. Tämä kirja pyrkii tekemään selkoa primitiivisen (uskonnollisen) ihmisen mielensisällöistä, ja kirjan nimestäkin voi päätellä, moisen olion maailma jakautuu melko jyrkästi kahtia - profaaniin ja pyhään, ja mitä enemmän pyhää on elämässänsä sen parempi. Koska profaanihan on joutavaa, se on toissijaista. Nyökyttelin päätäni rajusti, koska näinhän minä joka päivä tunnen. En huvitu joutavista, vaan kaipaan jotakin pyhää. Ja nimenomaan PYHÄÄ. Pelkkä ”tärkeä” ei riitä. Ei edes ”elintärkeä.” Vaan pyhä. Pyhä, pyhä, pyhä.

Mutta se varsinainen synkronia tuli Eliaden kirjottaessa, että uskonnolliselle ihmiselle ”vain pyhä on todellista.” Onhan se rajusti sanottu, tänä aikana elävälle uskonnolliselle ihmiselle se voi tuntua jopa lohduttomalta (koska missäpä on enää pyhää? Ja mitä, elävätkö niin monet ihmiset täysin epätodellista elämää?!) Mutta saatoin jälleen - tosin nyt edellistä murtuneempana - nyökytellä. Niin se on. Siksi on elämäni tuntunut niin epätodelliselta, koska en ole keskittänyt ajatuksiani ja toimiani pyhän suuntaan. Profaania paskaa olen jauhanut, yliopistokin on pyhään verrattuna toivottoman profaania, vaikka saattaisinkin sinänsä tärkeää ollakin. Ja sehän ei meikäpojille riitä. Tietämättömyydessäni olen yrittänyt sammuttaa janoani maailman mudalla ymmärtämättä sitä, että tämän janon voi sammuttaa vain taivahinen manna! Vain pyhä on todellista ja kaikki muu on jotain ihme skitsoilua.

Näin se minusta on, mutta täytyy myöntää etten tiedä tahtoisinko sen olevan näin. Vaikealta tuntuu nimittäin mitään tässä maailmassa tehdä, jos vain Pyhä riittää.

Mutta. Enpä minä vielä mitään mistään tiedäkään ja eipä Muuan Häiskä muuta luvannutkaan, kuin kaitaa tietä ja ahdasta porttia.

Käykäämme siis sitä tietä.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Ehtoota KIP.

Sallinet, että vastaan vähän myöhemmin. Juuri nyt meno on

ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

Korppi on oikeus kirjoitti...

Noniin.

Tuttuja ajatuksia KIP. Se tarkoituksettomuuden tunne yliopistossa oli tärkeimpiä syitä lopettaa. Se, mikä itseäni kuitenkin viivytti, oli kunniantunto ja häpeä. Ajatus kesken jättämisestä tuntui pelkuruudelta, mitä se ehkä jossain määrin olikin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Ajatuksesi pyhyydestä voin allekirjoittaa. Niin taiteessa kuin luonnossa yksi perustoiveistani on kokea jotain pyhää. Nuo ovat niitä harvoja asioita, joissa sen äärelle nykyajassa pääsee. Byrokratisoitunut työelämä on juuri sillä tavalla epätodellista, ettei sitä tehdessään tunne olevansa minkään tarkoituksellisen parissa.

Tämä koskee pitkälti myös valtionkirkkoa, joka on tehnyt itsesään jonkinlaisen viraston. Koska se ei liiemmin apua tarjoa, on tie totisesti kapoinen.